Japanin malli on epätodennäköinen Euroopassa

Vierailin Japanissa joulukuussa noin kahden vuoden tauon jälkeen. Tokion kaduilla alkaa väkisin pohtia eläköityviä yhteiskuntia. On mielenkiintoista miten nopeasti Japani rakennettiin "valmiiksi". Toisen maailmansodan jälkeen noin 40:ssä vuodessa. Olin Japanissa ensimmäisen kerran 1994. Sen jälkeen katukuvaan on tullut Starbucks. Melkein kaikki muu tuntuu olevan päällisin puolin ennallaan.

 
Eläköityvä kansakunta
 
Kun yhteiskunta eläköityy ja väestö alkaa vähentyä, kansantalouden kasvu näyttää olevan varsin hankalaa. Miksi toisaalta pitäisi olla kasvua, jos yhteiskunta toimii hyvin ilmankin? Japanissa systeemi tavallaan toimii, mutta ongelmana on työllisyden ylläpitäminen ja valtion velkaantuminen. Valtion velka on yli 200% BKT:stä. Suhteelliseti maailman suurin ja absoluuttisestikin toiseksi suurin. Valtion velka on kuitenkin suureksi osaksi kotimaista. Noin 20% vuosibudjetista menee velanhoitokuluihin ja tästä puolet on korkomenoja. Korkoprosentti on noin 1%. Kun maassa on käytännössä nollainflaatio, reaalikorko on tuon yhden prosentin verran.
 
Velan kotimaisuus
 
Valtion velan kotimaisuudella on merkitystä. Kun velka on näinkin patrioottisen kansan käsissä kuin japanilaiset ovat, on suuri kynnys laittaa haastaa oman maan taloudenpitäjät. Ulkomaiset velan antajat varmasti mieluummin spekuloisivat ja laittaisivat jarrun nopealle velkaantumiselle. 
 
Mielenkiintoista on pohtia kotimaisen velan rahoittamisen mallissa yleisemmin valtion menojen rahoittamista. Valtio voi rahoittaa menonsa veroilla. Toisaalta, jos alijäämää on, se voidaan rahoittaa ottamalla lainaa. Kun laina otetaan kotimaasta, lopputulos on pitkälti sama kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa, jossa menot ja tulot on tasapainossa verojen avulla. Toisessa mallissa kerätään veroina tietyn yhdessä sovitun mallin mukaan kansalaisilta työ tekemisen yhteydessä, kuluttamisessa tai pääomatulojen verotuksena. Toisessa mallissa rahoitetaan valtion toimintaa vapaaehtoisesti pyytämällä kansalaisilta rahaa lainaksi. Erona verotuksen malliin on se, että mukaan rahoitustalkoisiin voi tulla kuka haluaa. Tavoite on kuitenkin saada täyteen se puuttuva erotus, joka on jäänyt alijäämäisessä budjetissa keräämättömillä veroilla täyttämättä.
 
Velkaa antaneelle riittää, että sijoituksesta saa pienen tuoton ja luottamus säilyy että yksittäisen velan antajan halutessa muuttaa sijoituksen muotoa toiseen, ts. myydä velkapaperi, on mahdollista. Tämä onkin mahdollista normaalitilassa mahdollista. 
 
Japanin kotimainen velka ja sen positiiviset vaikutukset on itse asiassa aika helposti ymmärrettäviä, kun ajattelee japanilaista kulttuuria laajemmin. Jo 1800-luvun yrittäjät ajattelivat että yrittämisen tarkoitus ei ole oma taloudellisen edun rakentaminen vaan laajemman yhteiskunnallisen hyvän tekeminen. Väitän että tällä periaatteella toimii nykypäivän japanilainen valtionlainan ostaja. Tällä perusteella velkakriisin leviäminen Japaniin on hyvin epätodennäköistä.  
 
Kasvua rahan määrää lisäämällä?
 
Olen ihmetellyt aikaisemmin, miksi Japanin keskuspankki ei lisää rahan määrää. Sillä olisi ainakin kaksi hyvää syytä. Inflaatio kiihtyisi ja talous saataisiin poistettua deflaation rajamailta. Lisääntynyt rahan määrä saattaisi johtaa jenin heikentymiseen, mikä ei sekään olisi huono asia. Mutta ottamalla huomioon halvan korkotason merkityksen luulen ymmärtäväni, miksi rahan määrän lisäys ei ole ratkaisu ongelmiin. 1%:n korolla valtiolla on edelleen mahdollisuus hoitaa korkomenot. Jos velan korko esim. tuplaantuisi, valtio olisi mahdottoman tilanteen edessä. Italialaisella 7% korolla 70% nykyisen suuruisesta budjetista kuluisi pelkästään korkoihin.
 
Kulutuksen kiihdyttäminen velalla
 
Velalla, jossa rahan määrää kasvatetaan, voidaan kiihdyttää kuluttamista. Sen kautta tuodaan kansantalouteen pääomaa, joka ruokkii talouskasvua. Periaatteessa siirrämme myös tulevaisuuden kulutusta nykyisyyteen. Euroalueella ajatellaan, että sopiva velan suhteellinen määrä on 60% BKT:stä. Suomessa sodanjälkeinen sukupolvi on siis saanut kiihdyttää talouttaan nollasta kuuteenkymppiin. Seuraavalle sukupolvelle tätä mahdollisuutta ei jää. Velka on myös sukupolvien välinen oikeudenmukaisuuskysymys. Tämä on kysymys, josta ei jostakin syystä hirveästi puhuta.
 
60%ia BKT:stä on toki yksi keksitty raja. Raja voi olla korkeampikin, jos korkotaso on alhainen, kuten Japanissa. Jossakin pisteessä suhteelliset korkokulut budjetissa nousevat lopulta kestämättömälle tasolle, jos korkotaso ei ole nolla. Mikä oikeus nykyisellä sukupolvella on käyttää tämä velkaantumisvara pois, kun tuleville sitä ei jää? Olemme tässä kestävän kehityksen taloudellisen näkökulman ytimessä. Syömmekö edellytyksiä tulevilta sukupuolvilta?
 
Lopulta valtion velan korkotaso on se, mikä muodostuu ongelmaksi. Valtion tapauksessa vanha velka uusitaan useimmiten ottamalla uutta velkaa. Jos korkotaso olisi pyöreä nolla, voisi velka kasvaa kohti ääretöntä, sillä edellytyksellä että usko siihen että velkapaperin voi myydä eteenpäin säilyisi. 
 
Tästä pääsemmekin sosiaaliseen todellisuuteen, johon raha ja velkapaperit kuuluvat. Raha kelpaa vaihdon välineenä, kun uskomme sen kelpaavan vaihdon välineenä. Velkakirjoja suostutaan pitämään, kun uskomme, että joku on valmis ostamaan paperin. Kun tämä usko horjuu, ollaan ongelmissa. Normaalitilanteessa osakkeelle löytyy ostaja, kun kaikki eivät halua myydä kerralla. Samalla tavalla toimii velkakirjat, kun paniikkia ei ole, tämä maailman laajin bonzi ei laukea. 
 
Keskuspankki ja rahan määrän lisäys
 
Yhdysvaltojen lähestymistapa on keskuspankin osalta aktiivinen ja perustuu rahan määrän lisäämiseen. Rahapainokone käy kuumana, mutta ei ilmeisesti liian kuumana. Jos inflaatio pysyy aisoissa, koneen voi antaa käydä. Samalla tuodaan talouteen ainakin rahan määrällä mitattua kasvua inflaation myötä. Samalla syntyy myös reaalistakin kasvua, kun järjestelmä pitää ihmiset työssä. Inflaatio on tärkeä kohtuullisesti käytettynä hyvä talouden voiteluaine, joka motivoi tekemään transaktioita.
 
Kun miettii likviditeetin hyvyyttä tai turmiollisuutta, auttaa minusta enemmän filosofia kuin kansantaloustiede.  Rahajärjestelmä on ennenkaikkea sosiaalinen konstruktio, joka ei perustu luonnonlaille. Järjestelmällä voidaan hoitaa ihmisten kanssakäymistä suhteellisen reilulla tavalla. Käytännössä helpotetaan tuotteiden ja palveluiden vaihtoa ja omistamista kätevällä mikrosopimuksella. Kun kyse ei ole luonnon voimista, meillä on mahdollisuus puuttua määrittelyyn ja rakentaa reilu systeemi, joka motivoi yhteiskunnan toimijoita tekemään työtä, luottamaan toisiinsa ja ruokkii toimijoita jopa moraalisesti oikeaan suuntaan. 
 
Rahan määrän oivallisesta vaikutusta avaa Paul Krugmaninkin suosittelema Monetary Theory and the Great Capitol Hill Baby Sitting Co-op Crisis artikkeli. Tarina on vuodelta 1977 ja taas hyvin ajankohtainen. Rahaa ei tarvitse tuoda marssista, kuten Vesa Puttonen joku aika sitten Ylen TV-uutisissa pohti. Rahaa tehdään keskuspankissa. Sen luominen tyhjästä tiettyyn määrään saakka on pelkästään positiivista.
 
Euroopan valinta
 
Entä sitten Eurooppa? Väestön ikärakenteen puolesta alamme muistuttaa pian Japania. Voisiko matala korkotaso olla pelastus täälläkin? Täällä velat omitetaan ristiin. Valtioiden liitto Eurooppaa ei koeta yhteiseksi projektiksi eikä velkakirjojen ostaminen ole japanilaiseen tapaan ajateltu isänmaallinen teko. Nykyisessä Eurokoalitiossa luontaisempi on FEDin malli. 
 
Euroopan ongelmana on uskon puute Etelä-Euroopan maiden talouden pitoon. EKP ei voi aukaista piikkiä ennenkuin valta on siirretty pois holtittomilta. Kuten Japanissakin käytettävissä olevat keinot kuvastavat kulttuurista perimää. Saksan trauma hyperinflaatiosta sulkee pois helpoimman keinon, jossa EKP astuisi markkinoille. Siirtyminen tähän suuntaan vaatisen ainakin sen että kontrolli siirretään holtittomilta pois. Vallan siirron jälkeen on mahdollista aloittaa systemaattinen velkakirjojen osto. Oston määrä voi säätää inflaation mukaan, pitää vain olla hyvä ymmärrys kuinka paljon kullonkin kaasujalka on setelikoneen polkimella. Liiassa likviditeetin nostossa käy kuin lapsen vahdeille Capitol kukkulalla. 
 
 
 
 
 

Related Posts

Kirjat

Naapurineljännes

30.11. 1939 voittamaton puna-armeija (=ei voittoja) vyöryi Suomeen vapauttamaan nälkää näkeviä työläisiä sorron ikeestä. Puuhassa oli mukana suurta kansansuosiota nauttinut O-V Kuusinen ”hallituksineen”. Koska puna-armeija