Uunituoreita uutisia

Molemmat vanhempani ovat toimineet journalisteina, äitini pitempään. Myös isäni rahoitti opiskelunsa toimittajan työllä. Hän ei kuitenkaan alaa arvostanut, vaan päätyi kauppaoppilaitoksen rehtoriksi.

Isäni toisteli varmaankin yli 100 vuotta vanhaa sutkausta, jonka mukaan toimittajan tärkeimmät työvälineet ovat kirjoituskoneen asemesta sakset ja liima. Tämä tarkoittaa aikaa, jolloin PC:tä ja sen copy and paste -toimintaa ei ollut vielä edes keksitty. Periaate oli siis tuttu jo ennen kuin oli kehitetty sopiva tekniikka tarvetta parhaiten tyydyttämään!

Kaksi luetuinta suomalaista nettimediaa ovat IS ja IL. Miten nämä “kärkimediat” toimivat? Ensin toinen julkaisee “uutisen” siitä, miten vastaavantasoisen ulkom. nettimedian linkistä näkyy jonkun Suomessa täysin tuntemattoman julkkiksen hameen alle, kun neitokainen kiipeää autosta ulos. Kuluu 15 minuuttia ja tämä maailmankatsomustamme mullistava tieto on kilpailevan iltapäivälehden sivuilla.

Viimeiseen asti vältetään linkkiä kotimaiseen mediaan. Jos “uutinen” kertoisi, että pulu kävi ihmisen kimppuun Turun torilla, siinä yhteydessä olisi melkein pakko todeta, että “uutisesta” kertoi ensimmäisenä TS (mutta siis ilman linkkiä). Samanlainen käytäntö koskee tietysti kaikkia vakavampiakin uutisaiheita.

Uunituoreita uutisia

Molemmat vanhempani ovat toimineet journalisteina, äitini pitempään. Myös isäni rahoitti opiskelunsa toimittajan työllä. Hän ei kuitenkaan alaa arvostanut, vaan päätyi kauppaoppilaitoksen rehtoriksi.

Isäni toisteli varmaankin yli 100 vuotta vanhaa sutkausta, jonka mukaan toimittajan tärkeimmät työvälineet ovat kirjoituskoneen asemesta sakset ja liima. Tämä tarkoittaa aikaa, jolloin PC:tä ja sen copy and paste -toimintaa ei ollut vielä edes keksitty. Periaate oli siis tuttu jo ennen kuin oli kehitetty sopiva tekniikka tarvetta parhaiten tyydyttämään!

Kaksi luetuinta suomalaista nettimediaa ovat IS ja IL. Miten nämä “kärkimediat” toimivat? Ensin toinen julkaisee “uutisen” siitä, miten vastaavantasoisen ulkom. nettimedian linkistä näkyy jonkun Suomessa täysin tuntemattoman julkkiksen hameen alle, kun neitokainen kiipeää autosta ulos. Kuluu 15 minuuttia ja tämä maailmankatsomustamme mullistava tieto on kilpailevan iltapäivälehden sivuilla.

Viimeiseen asti vältetään linkkiä kotimaiseen mediaan. Jos “uutinen” kertoisi, että pulu kävi ihmisen kimppuun Turun torilla, siinä yhteydessä olisi melkein pakko todeta, että “uutisesta” kertoi ensimmäisenä TS (mutta siis ilman linkkiä). Samanlainen käytäntö koskee tietysti kaikkia vakavampiakin uutisaiheita.

Tiettyjä median piirteitä on aivan turha kieltää, vaikkei niitä liioin hevin muuteta. Selvyyden vuoksi sanon, että jos joku toimittajanplanttu haluaa haastaa minut oikeuteen edesmenneen isäni sanoista, se sopii minulle erinomaisen hyvin.

Journalismi jakaantuu erinäisiin osa-alueisiin. Urheilutoimittajilla on yleensä urheiluharrastusta, he ovat intohimoisia penkkiurheilijoita ja ylpeilevät aiheellisesti urheilutietämyksellään.

Talousjournalismi on Suomessa varsin uusi ja kapea ala. Taloustoimittajaksi tullaan yleensä työskentelemällä ensin uutistoimittajana. Koulutus nojaa useimmiten tiedotusoppiin, jota on enintään hiukan täydennetty taloustieteen sivuaineopinnoilla yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Sellainen koulutus luo tiettyä valmiutta ymmärtää talouspolitiikkaa, mutta yritystalous jää tuntemattomaksi. Tiedän tämän aika hyvin, koska minulla itselläni on vastaavat sivuaineopinnot.

Tällaisella henkilöstöllä ei talousmedian omaa analyysia rakenneta. Normaalia uutisvirtaa tyyliin “Kesko alitti konsensusodotukset sentillä” täydennetään uutispäivään liitetyillä sopivilla ulkomaisilla “analyyseilla”, jotka ammennetaan ties monenko tuhannen markkina-arvion joukosta. Kun “Helsinki avasi laskuun” on sopiva etsiä analyytikko, joka arvelee maailmantalouden laskevan vuosia. Kun “Helsinki avasi nousuun”, löytyy maailmalta helposti päinvastainen arvio kv. taloudesta.

Kun talousmediaa vertaa poliittiseen journalismiin, kontrasti on suuri. Esim. vaalirahoituksesta media on sivuuttanut poliitikkojen puheet (“markkina-arviot”), muodostanut oman kuvansa ja verifioinut sen lähteillä. Ero konkretisoituu siinä, miten talousmediaa toistelee muitten arvioita muodostamatta itse mitään näkemystä.

Talousmedian huomattava ongelma on, että alan merkittävin asiantuntemus ja kokemus on aivan muualla kuin perinteisessä talousmediassa. Oma mielipiteeni on, että vanhat talousmediatalot saisivat noteerata talouden varsinaisia asiantuntijoita nykyistä tarkemmin juuri sellaisista paikoista, joita Piksu edustaa. Sanalla “noteerata” tarkoitan vähän muutakin kuin kuvaannollisen liimatuubin käyttöä.