”Kansa”

Kun valta on kansalla, kenellä se on, kysyi aikoinaan Paavo Haavikko.

Medialla ja sen käyttäjillä on kova halu ottaa kantaa asioihin, joita ei oikeastaan tunneta. Monimutkaista maailmaa on helpompi hahmottaa, kun uskoo tietävänsä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, kuka on hyvä ja kuka on paha.

Kiovassa ensin kansaa ammuttiin ja sitten kansa syrjäytti presidentin. Krimillä kansa järjestää nyt kansanäänestystä. Taitaa vain olla kyse kahdesta eri kansasta?

Meillä Suomessakin kansalla oli 1918 kovasti mielipiteitä. Vieläkään ei ole oikein osattu päättää, kumpi kansa oli oikeassa. Jo tuolloin Suomen kahdella kansalla oli tukijoina toisaalta Neuvosto-Venäjä ja toisaalta Saksan keisarikunta.

Muutama vuosi sitten lännessä iloittiin, kun kansa syrjäytti Libyan johtajan, eversti Muammar al-Gaddafin. Linkissä on BBC:n selostus siitä, kuinka paljon brittien erikoisjoukot olivat hankkeessa mukana.

USA:n vanhimpien erikoisjoukkojen, alkuperäisten vihreitten barettien eli Special Forces Groupien kantayksikön Team A:n tusinan miehen yhtenä tehtävänä on johtaa muunmaalaisista koottua pataljoonan kokoista joukkoa. Tällaisia yksiköitä lienee ollut Suomeakin varten kylmän sodan aikana. Psykologiset operaatiot ovat osa erikoisjoukkojen toimintaa.

USA:ssa tämä sektori on nähty niin merkittäväksi, että erikoisjoukot muodostavat samantasoisen kokonaisuuden kuin esim. Irakissa sotinut Central Command, jotka siis molemmat ovat suoraan presidentin alaisia. Katsotaan, että pelkät erikoisjoukot voivat ratkaista sotia.

Omat tietoni nykyisen Venäjän erikoisyksikköjen kansankiihotustaidoista puuttuvat, mutten niitä lähtökohtaisesti aliarvioisi. Maskirovka oli ainakin KGB:n vakiotoimintatapoja. Venäjän erikoisyksiköillä oli tukikohta Itä-Ukrainassa monia vuosia Ukrainan itsenäistymisen jälkeen. Erikoisjoukot ovat siitä hankalia havaita, ettei ulkopuolinen niitä tunnista mistään. Univormua ei ole ja hiukset ja parta kasvavat vapaasti. Linkissä kiinnittäisin huomiota ETELÄISEEN sotilaspiiriin, vaikka julkisuudessa onkin puhuttu läntisestä.

Lopuksi vielä pieni kommentti Venäjän asioista. Vladimir Putinin sanotaan harrastavan judoa. Oikeastaan KGB koulutti upseerinsa tappamaan paljain käsin. Väitetään, että Stalinin aikaan tätä harjoiteltiin jopa oikealla kohteella, mutten tiedä, onko Putin aivan näin hyvää koulutusta saanut. Joka tapauksessa Putinin ”harrastukset” eroavat hiukan Niinistön rullaluistelusta. Harrastuksensa kullakin.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo