Kirjoitusvuorossa Juha Kasanen

Konstit on monet, sanoi mummo, kun kissalla pöytää pyyhki. Nyt tarvitaan niitä uusia konsteja. Suomen talousviisaat ottavat nyt vuorotellen kantaa siihen, miten nykyinen meno ja velkaantuminen johtavat nopeasti Suomen julkisen talouden täydelliseen umpikujaan ja romahdukseen.  Viimeksi asiasta kirjoitti Suomen talouselämän eri avainpaikoilla istunut Johnny Åkerholm keskiviikkona 26. helmikuuta Helsingin Sanomien yleisönosastossa. Hänen loppupäätelmänsä on, että jos muutoksia ei tehdä nopeasti, niin lopulta julkista sektoria joudutaan leikkaamaan pakon edessä paljon, nopeasti ja suunnittelemattomasti. Tämä ei kuulosta hyvältä.

Mikä tässä nyt on niin vaikeata? Miksi mitään ei tapahdu? Suhdanteet eivät meitä pelasta. Tämän osoittaa jo se, että Suomen talouden kasvuennustetta tälle vuodelle laskettiin pari päivää sitten 0,7 prosentista 0,2 prosenttiin. Hallituksen ja opposition tapaaminen tällä viikolla oli taas ihan pelkkää näpertelyä: tehdään jotakin joskus tulevaisuudessa. Tuo ei riitä, muutoksien on alettava nyt heti.

Mitäpä jos yritettäisiin nyt uusia konsteja? Nopeasti pahenevaa työttömyyttä voisi yrittää helpottaa parantamalla kotitalouksien asemaa työllistäjänä. Kotitalouksissa on hoiva ja muuta tekemätöntä työtä vaikka kuinka paljon, mutta kotitalouksilla ei ole varaa palkata työntekijöitä. Tästä pitää huolen korkea palkkaverotus ja ns. verokiila, joista toinen talousviisas, professori Matti Viren, on puhunut jo vuosia.

Nykyinen kotitalousvähennys on ihan hyvä, mutta täysin riittämätön. Tavallisella palkansaajalla ei ole yksinkertaisesti varaa työllistää kokopäiväisesti toista henkilöä, jos hänen täytyy tehdä se nettotuloillaan.  Muutetaan systeemi niin, että jos kotitalous, yksin tai yhdessä toisen kotitalouden kanssa, palkkaa työntekijän, voidaan työntekijän palkka ja muut kustannukset vähentää kokonaan palkanmaksajan tuloista ennen veroja. Siis samalla tavalla kuin yrityksetkin voivat vähentää työvoimakulunsa verotettavasta tuloksestaan. Tämä parantaisi dramaattisesti kotitalouksien mahdollisuuksia toimia työnantajina.  Sen jälkeen Suomen runsaat kaksi miljoonaa kotitaloutta voisivat osaltaan olla purkamassa työttömien armeijaa. 

Verottaja ei tässä järjestelyssä juurikaan häviäisi. Se, minkä työllistäjä ”voittaa” verotuksessaan, saadaan työntekijän maksamina veroina lähes takaisin. Hyödyt järjestelmästä olisivat moninaiset: työttömyys vähenisi, työttömyyskorvaukset pienenisivät, pimeän työvoiman käyttö vähenisi jne.  Olisi hyvin mahdollista, huomioiden kaikki dynaamiset vaikutukset, että järjestelyssä voittaisivat kaikki: kotitaloudet, työttömät ja ehkä jopa verottaja. Joka tapauksessa ainakin lapset ja vanhukset tulisivat paremmin hoidettua.

Miksi tätä ei ole jo toteutettu? Ymmärtääkseni näinkin järkevä ehdotus on aikaisemmin kilpistynyt  keskusteluun ”piikayhteiskunnasta”. Joillekin puolueille ei sovi, että kotitöitä voisi teettää toisilla. Kaikki pesköön paitansa itse! Nyt viimeistään täytyy luopua tällaisista luutuneista käsityksistä. Jokainen ehdotus ja ajatus joka parantaa työllisyyttä sekä vaimentaa Suomen julkisen talouden edessä olevaa tömähdystä, täytyy nyt hyödyntää.  

Suomen poliitikot tehkää jotain. Mieluiten nyt, eikä 15. päivä!

—

Lue Punaisen mukin blogia.