Kansakunnan pehmeät kohdat

Amerikka on maa, jossa Kinder-munat ovat kiellettyjä ja rynnäkkökiväärit ovat sallittuja. Kuvitellaan että on sunnuntai. Kuka tahansa USA:n kansalainen voi ostaa aseen vailla minkäänlaisia tarkistuksia taustasta, mutta olutta hän ei kaikissa osavaltioissa saisi. Siihen kun liittyisi moraalisia ongelmia.

On kahdenlaisia terroristeja. Ensimmäiset käyttävät väkivaltaa ihmisiin ja toiset väkivaltaa sääntöjen tai oikeuksien kautta. Ensimmäiset käyttävät räjähteitä ja toiset virkakoneistoa.

Benjamin Franklin oli oikeassa. Erittäin sitoutuneet separatistiryhmät, ääriryhmät ja muut pahat ihmiset löytävät aina pehmeän kohteen. Jos vartiot lentokenttää, he räjäyttävät pommin bussiasemalla. Vartioi bussiasemaa, ja he iskevät puistossa. Tiukentuva valvonta, kansalliskaartit ja jatkuva vapauden eroosio ovat raskas hinta maksaa turvallisuuden tunteesta, joka on lähtökohtaisestikin väärä.

Monet amerikkalaisista ystävistäni kokevat, että kritisoin heidän maataan, koska en pidä siitä. Se ei ole totta. Kritisoin tiettyjä amerikkalaisia ilmiöitä nimenomaan siksi, että satun pitämään tästä maasta. (En esimerkiksi ota asiakseni kirjoittaa Siperiasta, vaikka en pitänyt siitä.)

Se, että on vallitsevaa valtakoneistoa vastaan, on liittovaltion lakien mukaan peruste pidättämiselle. Pidän sitä typeryytenä, koska Martin Luther King ja Rosa Parks olivat niin ikään “anti government”. Jos valtio on liian suuri tarjotakseen kansalaisilleen kaiken, se on myös riittävän suuri ottaakseen kansalta kaiken pois.

Kun kansa käy yhä levottomammaksi, valtio pyrkii pysymään vallassa säätämällä yhä monimutkaisempia lakeja ja regulaatioita, jotka entisestään lisäävät sosiaalisia jännitteitä ja syventävät vallanpitäjien korruptiota.

Liittovaltion varautuukin sisäisiin levottomuuksiin järein keinoin. The Department of Homeland Security on hiljattain hankkinut 2700 panssaroitua ajoneuvoa ja 1,5 miljardia ammusta. Näiden lisäksi DHS on päättänyt ostaa 1,6 miljardia ammusta lisää.

Massiivisia ammusostoja on yritetty perustella säästösyillä. Kuitenkin hankituista ammuksista 360,000 on onttokärkisillä luodeilla varustettuja, ja onttokärkiset luodit ovat tavallisia luoteja huomattavasti kalliimpia. Onttokärkiset luodit räjähtävät osuessaan ja aiheuttavat maksimaalista vahinkoa.

Tavallinen kansalainen havaitsee, että .22 kaliiperisten ammusten saatavuus on heikentynyt ja niiden hinta on noussut $15 laatikolta peräti $75 laatikolta. DHS:n tarkoitus on suojata kansaa terrorismilta, ja perusteeksi on annettu se, että ammukset tarvitaan harjoituskäyttöön. Niihin tarpeisiin sitä riittää siten yli 100 vuodeksi. Irakin sotaa ammusvarastolla käytäisiin peräti 24 vuotta.

DHS on nyt eräs maailman edistyneimmistä armeijoista, joilla on lennokkeja taivaalla, tankkeja kaduilla ja joiden sotilailla on ammuksia vuosikymmenen sodankäyntiin. Näitä kaikkia on tarkoitus käyttää USA:n kaupungeissa. Koska USA:n armeija on tarkoitettu ulkoisten uhkien torjuntaan, herättää karmivia kysymyksiä, ketä vastaan DHS:n armeija onttokärkisine luoteineen on oikein tarkoitettu. Vapauksien kaventumisten alla relevantti kysymys on myös se, ketä voidaan jatkossa pitää terroristina.

Yhdysvallat varautuu selvästi sisäisiin levottomuuksiin raskain keinoin. Se on jokseenkin ymmärrettävääkin, kun otetaan huomioon liittovaltion vääjäämätön ja "ikuisesti lähellä oleva" maksukyvyttömuus velkataakkansa kanssa ja se, että tavallisilla kansalaisilla on itse asiassa sangen paljon aseita.

Tilannetta herättää kysymyksiä ja spekulaatiota. Muutos on näennäisen hidasta, mutta en voi olla huomaamatta sitä, koska matkustan säännöllisesti USA:ssa. Sijoitan aktiivisesti USA:ssa, joten olen kiinnostunut maan poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista trendeistä. Pidän vastenmielisenä sitä, että Isoveli valvoo lennokeillaan sitä, lajittelenko roskani oikeaan astiaan.

Pointtini ei ole kuitenkaan säikytellä ketään, vaan alleviivata sitä, ettei terrorismilta koskaan voida täydellisesti suojautua. Pitäisi olla selvää, että turvallisuuden maksimointi kaventaa merkittävästi vapauksia, ja menetetty vapaus on kova hinta näennäisestä turvallisuuden tunteesta. Turvallisuus ja vapaus ovat saman janan eri päissä. Kun toista kasvatetaan, toinen pienenee.

Turvallisuudella voidaan perustella yhtä ja toista, mutta yhteiskunnan tarkoitus ei ole maksimoida turvallisuutta, eikä sitä voida täysin taata.

www.jaakkosavolainen.fi

2 thoughts on “Kansakunnan pehmeät kohdat

  1. Terroristit voittivat

    Minusta voidaan perustellusti väittää että terroristit ovat voittaneet USA:ssa. Voitto ei näy räjäytettyina lentokoneina vaan valtakoneiston ylireaktiona erilaisin turvatoimin ja kansalaisoikeuksien kaventumisena.

    1. Olet karmivalla tavalla

      Olet karmivalla tavalla oikeassa. Koska terrorismin tarkoitus on herättää pelkoa, terroristit voittavat joka kerta, kun terrorismista uutisoidaan. Amerikkalaisilla uutiskanavilla on tapana mässäillä ilmiöillä viikkokausia (esim. Bostonin pommi). Kansalaisoikeuksien kaventuminen on kuitenkin se suurin hinta, joka maksetaan yhteiskunnassa, jossa vapaus on (ainakin ollut) tärkeä arvo.

Comments are closed.

Related Posts