Talous kehittyy tasapainoisesti – uusi lama ei kolkuta ovea

Teollisuustuotanto ja bruttokansantuote kehittyvät tällä hetkellä pirteästi kuten oheisista makrotaloustilastoista (Euroalue, USA, Kiina,Japani) voimme havaita. Teollisuustuotannon kasvuprosentit tulevat lähimmän vuoden aikana normalisoitumaan nyt vallitsevista yli 5…15% luvuista  0…10% tasolle. Pudotus ei ole merkki lähestyvästä suhdannekuopasta vaan siitä, että viime vuoden loppupuolen vertailutaso on jo melko lailla korkea. Nyt nähdyt korkeat kasvuluvut johtuivat siitä, että pysähdyksissä oleva tuotantokoneisto on saatu käyntiin. Kasvua varten pitää jatkossa rakentaa uutta teollista kapasiteettia.

 

Maailmantalouden suurin epätasapaino liittyy USA:n vaihto- ja kauppataseen vajeisiin (vaito- ja kauppatase ovat oikealla asteikolla), jotka eivät ole vielä kokonaan sulaneet. Vaje on noin 3…3,5% USA:n bruttokansantuotteesta, mutta tämän suuruinen epätasapaino on mahdollista korjata USA:n sisäisillä toimenpiteillä.

Inflaation kiihtyminen on puhuttanut paljon. Mutta sekin on näkyy oikeastaan vain Kiinassa ja sen lähialueella. Kiinan keskuspankki on ripeällä korkopolitiikalla puuttunut asiaan niin kuin Kiinan korkotasoa esittävästä graafista voimme havaita. Länsimaiden korkea työttömyys ehkäisee palkkainflaatiota. Inflaatio johtuu länsimaissa pääasiassa ulkoisista tekijöistä (tuontitavaroiden ja raaka-aineiden hinnannousuista), joiden vaikutus jää todennäköisesti väliaikaiseksi. 

Erään poikkeuksen inflaatiokehityksessä muodostaa Suomi, joka todennäköisesti nostaa arvonlisäveroa ja tämä taas näkyy suoraan kuluttajien näkemissä hinnoissa. Veron korotukset Suomen kaltaisissa maissa pienentävät bruttokansantuotetta lähes veron korotuksen suuruisella määrällä (Lähde: IMF). Kuluttaja kokee kaksinkertaisen kärsimyksen – verot nousevat ja tulot pienenevät (tai työttömyys tulee tupaan). Onneksi on nousukausi, eikä ilmiötä tästä syystä helposti huomata ja yhteiskuntarauha säilyy.

 

B

 

 

Lähteet: Keskuspankit, Economist.com

Related Posts

Yhteiskunta

USA:n tavoittena on Euroopan hajaantuminen kansallisvaltioiksi

USA:n turvallisuusstrategia ”National Security Strategy” on kauniisti kirjoitettu, selkeä kuvaus, joka selkeytensä vuoksi todennäköisesti määrittelee maailman toimintatapaa moniksi vuosiksi eteenpäin.
USA ajaa muiden kansallisvaltioiden tapaan vain

Kevyttä

Suomalaiset uskovat, että menestyvää yritystoimintaa syntyy avustuksilla

Suomalaisten suuri valtaosa luulee edelleen että kehitystä edistetään parhaiten yrityksille annettavien avustusten avulla. LähiTapiolan mukaan vain yksi prosentti arvioi että yritystuet pääasiassa haittaavat kehitystä. Tuo

Sijoittaminen

Paras yritys vai varmin sijoitus?

Täsmennän erästä puolta aiemmassa tekstissäni.

Vertauksen mukaan kävellessään ihminen tavallaan kaatuu eteenpäin. Jottei lentäisi nenälleen, pitää ottaa uusi askel.

Jotta yritykset pärjäisivät kilpailussa, niiden on investoitava, otettava