Kehittyvien markkinoiden kuluttaja ETF:t

Kehittyvien talouksien vaurastuvat kuluttajat on sijoitusteema jonka olen maininnut useamman kerran. Pelkät maakohtaisiin indekseihin sijoittavat ETF:t eivät ehkä kuitenkaan osu aivan nappiin jos haluaa satsata nimenomaan kuluttajatuotteisiin. Esimerkiksi Brasilian pörssi-indeksissä öljy-yhtiö Petrobrasin paino on valtava. Sinänsä yhtiö saattaa olla aivan hyvä, mutta jos tavoite on nimenomaan kuluttajatuottet ja palvelut, niin valinta ei ole hyvä. Näiden energia-yhtiöiden lisäksi maa-indekseissä on usein mukana suurteollisuutta ja pankkeja.

ETF-puolella tämä teema on myös huomattu, sillä on olemassa useampi kuluttajapalveluihin ja tuotteisiin erikoistunut ETF. Olen löytänyt ainakin kolme kandidaattia:

CHIQ: China consumer ETF. Nimensä mukaisesti Kiinan kuluttajayhtiöhin keskittynyt ETF. Arvonkehitys tänä vuonna 25% (USD).  Hallinointipalkkio on 0.65% vuodessa. Kiinnostavaa kyllä CHIQ on sijoittanut myös pariin omassa Hongkong-salkussa löytyvään yritykseen.

BRAQ: Brasil consumer ETF. Jälleen nimensä mukainen sijoitusprofiili. Tämä ETF on ollut varsinainen raketti lyhyen ikänsä aikana,  kolmessa kuukaudessa +31% (USD). Hallinnointipalkkio 0.77%. Kritiikkinä voisi sanoa että ETF sisältää vain 28 paperia, joista 8 on USA:ssa noteerattuja ADR:ä.

EWX: Emerging market ssmallcap ETF. Ei varsinainen kuluttaja-ETF, mutta ainakin öljy- ja finanssi-mammutit on putsattu pois. Arvonkehitys tänä vuonna 20% (USD). Hallinnointipalkkio 0.65%. Tämä on ainakin voimakkaasti hajautettu, salkussa 676 eri arvopaperia ympäri mailmaa (paitsi kehittyneet maat). Suurimmat maapainot on Taiwanilla (27%), Kiinalla (11%), Intialla (10%), Etelä-Afrikalla (9%) ja Brasilialla (6%).

One thought on “Kehittyvien markkinoiden kuluttaja ETF:t

  1. Brasilia:n ja Intian keskisuuriin yrityksiin keskittyvät ETF:t

    Nämä eivät ole varsinaisia kuluttajapalaveluihin erikoistuneita ETF rahastoja, mutta sijoittavat kuitenkin pienempiin ja paikallisempiin yrityksiin kuin maaindeksejä seuraavat ETF rahastot:

    BRF  Market Vectors Brazil Small-Cap ETF.

    SCIF Market Vectors India Small-Cap ETF

    SCIN EGShares India Small-Cap

    Market Vectors on tunnettu ja pitkään markkinoilla ollut ETF rahastoyhtiö. EGShares on minulle hieman uudempi tuttavuus.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Koskisen sektorinsa helmi? Ehkei sittenkään

Helsingin osakeindeksikin vaihteeksi jäähtyy etenkin sitä AI-buumin voimalla nostaneen Nokian ottaessa jo kunnolla osumaa – erittäin hyvästä syystä jos minulta kysytään. Monella sektorilla ja varsinkin meikäläisittäin elintärkeässä metsäteollisuudessa

Sijoittaminen

Omat Rahat katsaus: AI-huuma jo selkeästi ”lapiot ja hakkuut” vaiheessa

Datakeskuksien rakentamiseen tarvittavat välineet ovat nyt huudossa.

Ai-huuma on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Kovimmassa huudossa eivät ole enää suuria AI-investointeja tekevät ”perinteiset” teknojätit kuten Microsoft ja Google.