Suomen kehitysyhteistyömäärärahat ovat paisuneet merkittäviksi kuten yllä olevasta ulkoministeriön tilastosta voimme havaita. Kehitysavun tarve on samaan aikaan romahtanut. Köyhyysrajan (2$/henkilö/päivä) alapuolella elävien osuus maailman väestöstä on pudonnut alle kymmeneen prosenttiin selviää maailmanpankin tilastosta (kuva alla) .

Kehitysapu ei lisää avun kohteiden aktiviteettia, mutta saa avun kohteet kiinnostumaan niistä asioista, jotka parantavat mahdollisuuksia päästä osalliseksi kehitysavusta. Joskus kehitysapu voi lisätä kiinnostusta koulutukseen ja sehän on varmasti hyvä asia.

Kehitysapu valuu usein hukkaan

Mutta monasti kehitysapu ja yhteistyö valuu hukkaan. Pelkkä rahallinen apu virtaa yleensä paikallisten hallitusten kautta kansalaisille tulonsiirtoina. Tämä tarkoittaa Suomen mallia. Ihmiset kiinnostuvat lisäarvon tuottamisen sijasta tulonsiirroista ja siitä miten niitä saa.

Rahallisessa tai lainana annetussa avussa piilee toinenkin vaara. Kaikki talouteen pumpattu raha, apu tai velka, nostaa täysimääräisesti paikallista palkkatasoa ja kustannustasoa. Tämä vuorostaan heikentää viennin kilpailukykyä. Ja lisää apua tai velkaa tarvitaan kun vienti ei vedä.  Autettava on kohta riippuvainen tuen jatkumisesta ihan samalla tavalla kuin Suomi on riippuvainen lisävelan ottamisesta. Päädytään helposti Suomen mallin mukaiseen elintason stagnaatioon.

Taloudellisesti järkevät suorat investoinnit ovat parasta kehitysapua

Voisiko Suomen kehitysapua hieman vähentää? Varmasti voisi. Parasta kehiysapua ovat suorat investoinnit kuten UPM:n Uruguay:n projekti ja monet muut suomalaisten yritysten kaupallisesti järkevät projektit. Ei niihin projekteihin tarvita valtiota apuun ja parasta onkin ettei valtio sotke markkinoiden toimintaa.  Riittää että valtio hoitaa julkisen sektorin perustehtävät kuntoon kuten esimerkiksi:

• Valtion pitäisi malttaa olla verottamatta kaikkea menestyvää liiketoimintaa kuoliaaksi. Yksityisille ihmisille, jotka noita hankkeita rahoittavat, pitäisi jäädä kunnon palkkio heidän tekemästään arvokkaasta ulkoimaisesta voitokkaasta liiketoimiinnasta eli kehitysyhteistyöstä.
• Valtio tulisi tuottaa reiluja sääntöjä, jotka ovat yksinkertaisia ja samoja kaikille. Ketään tai mitään yritystä ei saisi suosia privileegioilla tai alennetuilla verokannoilla eikä samasta työstä saisi olla erilaista henkilöstä riippuvaa verotusta.  Tässä on paljon haastetta eduskunnalle.