Jos joku on sanonut minua vuosia sitten kiltiksi tytöksi, niin tämä ei ole ollut kovin kaukana siitä totuudesta, joka silloin olin. Minulla oli suuri tarve olla mieliksi kaikille. Myötäilin helposti toisten mielipiteitä, sillä eihän minulla oikeastaan omia edes ollutkaan. Muistan, kun vuosia sitten tapasimme tyttöporukalla kahvilassa ja juttelimme Michael Mooren leffasta Fahrenheit 9/11 ja yksi tytöistä kysyi, mitä mieltä olin leffasta. Hieman kakistelin ja sanoin jotain ympäripyöreää, koska kysymys yllätti minut täysin. Tuntui epämiellyttävältä olla jotain mieltä, koska silloinhan olisi voinut tulla tilanne, että toinen ei pidäkään minusta.

Bisnestä on muuten ihan hemmetin vaikea tehdä, jos ei ole mitään mieltä mistään. Ja minä kun vielä satun puhumaan rahasta – asiasta, joihin kaikille on jonkinlainen side. On ollut oikeastaan ihme, että olen lähtenyt tekemään tällaista työtä, sillä todella moni voi olla eri mieltä kanssani ja kritisoida sanomiani ja tekemisiäni. Tähän asti olen saanut oikeastaan aika vähän kuraa silmilleni. Kirjan myötä minut on leimattu paskanjauhaja Majasalmeksi, mutta se kosketti yllättävän vähän. Mieheni otti huomattavasti enemmän kipinää asiasta. Ehkä se, että kun on nähnyt asiakkaan, joka inhosi laskuja ja raha-asioita yli kaiken, innostuvan asuntosijoittamisesta niin, että on ostanut kolmessa vuodessa viisi sijoitusasuntoa tai asiakkaan, jonka bisness oli täysin hyytynyt viime vuonna, mutta joka odottaa tälle vuodelle 20-kertaista kasvua liikevaihtoonsa, vesittää minun mielessäni tämän nimityksen. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni ja tämä kommentoija saa olla mitä mieltä tahansa. Sen jos minkä olen oppinut matkan varrella, että mielipiteitä saa olla, mutta sinulla tulee olla niille hyvät perustelut. Ja tulokset kuitenkin kertovat totuuden. Minä tiedän oman työni tulokset, joten jatkan sen tekemistä mistä eniten tykkään, puhukoon muut mitä puhuvat.

Se, että pystyn kirjoittamaan näin, on pitkän ajan tulos. Se ei ole tapahtunut päivässä eikä edes vuodessa. Minusta alkoi kasvaa se ihminen, joka tänä päivänä olen vuoden 2004 keväällä, kun osallistuin elämäni ensimmäiseen valmennukseen. Ilman näitä vuosia ja niiden tuomia haasteita ja kasvunpaikkoja en olisi se ihminen, joka tänä päivänä olen.

Vuosien ajan halusin olla pieni ihminen, koska näennäisesti elämä on silloin helpompaa. Kukaan ei vihannut, eikä kukaan rakastanut. Mutta ei hemmetti, että sellainen elämä näivettää itseä sisältä. Tuntuu, että itsestä olisi enempäänkin, mutta kun ei uskalla tulla kaapista ulos. Nykyään olen jo rohkeampi, mutta harjoittelua tämä vaatii joka päivä. Tänään harjoittelin kirjoittamalla tämän postin.

Menestystä päivääsi
Terhi

www.vaurasnainen.fi
www.totuustaloudestasi.fi