Kolme Valtakuntaa I

2000-luvun alussa luodun strategiansa mukaan Nokia pyrki synnyttämään maailmanlaajuisen mobiilin internet-valtakunnan, joka tarjoaisi sekä kuluttaja- että yritysasiakkaille tarvittavat  laitteet,ohjelmistot ja palvelut Nokia-brändin alla. Yrityskumppaneille tämä Nokia-kanava olisi tehokas jakelutie maailmanlaajuisille massamarkkinoille. Nokian liikevaihto koostuisi ei ainoastaan sen omalla nimellä tarjoamista laitteista, ohjelmistoista ja palveluista vaan lisäksi yrityskumppaneilta saamista Nokia-kanavan käyttömaksuista. Käyttömaksujen suhteellinen osuus liikevaihdosta kasvaisi Nokia-valtakunnan laajentumisen myötä.

Nyt tiedämme Nokian luopuneen oman valtakunnan rakentamisesta ja päättäneen liittyä osaksi Microsoftin Windows-valtakuntaan. Minkä muodon tämä liitos lopulta saa, tietävät vain harvat ja valitut. Onko se yhteistyösopimus, valtiosopimus, vai tuleeko Nokiasta yksi osavaltio tahi lääni Windows-valtakunnassa. Niin tai näin, isännän ääni on Microsoftilla. Tällaisissa liitoissa sulautettavan osapuolen on aina luovuttava tietyistä toiminteistaan, joiden myötä isäntä saa viimekäteisen hallinnan alamaiseensa. 

Meille suomalaisillehan pienenä kansakuntana Nokian tuleva tilanne on erittäin tuttu. Olemme olleet alusmaana hamasta menneisyydestä; ensin Ruotsin koillisena maakuntana, sittemmin Venäjän luoteisena suuriruhtinaskuntana. Itsenäisinä, sanan varsinaisessa merkityksessä, olimme ajanjakson 1919 – maaliskuun 13. 1940. Tämän jälkeen viimeisen sanan on sanonut ensin Neuvostoliitto (3/40 – 6/41) sitten Saksa (jatkosota), sitten Neuvostoliitto (YYA) ja viimeksi EU. Kuten kansakuntamme historia osoittaa, on asemamme alusmaana vaihdellut kurjuudesta vaurauteen. Toivokaamme,että Nokia päätöksellään liittyä Windows-valtakuntaan on valinnut voittavan valtakunnan ja että Nokian asema tässä valtakunnassa on menestyvä ja vauras.

Perinteisesti suurvallat pyrkivät valloittamaan ja hallitsemaan maita ja kansoja. Toisen maailmansodan ainoa faktinen voittaja Yhdysvallat muutti käytäntöä. Siirryttiin perinteisestä vallasta vaikutusvaltaan. Ei siis ole sattumaa,että kolme internet-ajan Valtakuntaa ovat kaikki ytimeltään jenkkejä: Apple, Google ja Windows (Microsoft).

2 thoughts on “Kolme Valtakuntaa I

  1. valtakunnista

    Vähän kaukaa haettua verrata tilannetta Suomen historiaan osana muita kansakuntia. Nokia kehitti yhdessä muiden kanssa 'ekosysteemiä' joka perustui Symbian nimiseen ohjelmistoon puhelimissa. Kehitys ei kuitenkaan edennyt niin kuin oli toivottu, joten nyt otetaan käyttöön toinen ohjelmisto. Nykyisillä tiedoilla Nokiasta ei tule osa Microsoftia vaikka moni niin haluaa ajatella. Microsoftilla ei ole myöskään isännän asemaa sopimuksen myötä. Ymmärrän toki että tällainen iso muutos Nokiassa nostaa paljon tunteita pintaan, mutta vähitellen olisi hyvä katsoa asioita viileämmin, sanotaan vaikka 'globaalista näkökulmasta'. Verratkaapa vaikka Nokiaa Ruotsin ylpeyteen, nykyään SonyEricsson  nimiseen yritykseen. Liitto Sonyn kanssa ja Googlen Android käyttöjärjestelmä puhelimissa. Onko Ruotsi nyt sitten osa Yhdysvaltoja vai Japania 😉 Kuka on isäntä talossa?

  2. Miksi Microsoft on

    Miksi Microsoft on valloittanut Nokian? Eikö esim. Intelin ja Microsoftin yhteistyössä tilanne ollut kohtuullisen tasavertainen?

    Nokia on todennut, että sillä ei ole resursseja kilpailla käyttöjärjestelmämarkkinoilla googlea, microsoftia, ym muita firmoja vastaan. Minusta tämä on varsin loogista – käyttöjärjestelmän tekeminen ja kännykän tekeminen ovat eriytettäviä toimintoja eikä niiden yhdistämisessä ole paljon "synergiaa". Nokian tietysti kannattaa säilyttää käyttöjärjestelmissään jonkintyyppinen konffausoikeus: eli, että ei mentäisi läppärivalmistajan bisnesmalliin. Lisäksi Nokian kannattaisi kyllä kylmästi kilpailuttaa eri käyttöjärjestelmän tekijöitä niin kuin se kilpailuttaa alihankkijoita eikä pelkästään jumitta Microsoftiin. Tietysti Microsoft haluaa, että nokia toimii pääasiallisesti ja jopa yksinomaan yhteistyössä sen kanssa, mutta nokian tuskin kannattaa.

Comments are closed.

Related Posts