Taloustieteen professori Matti Virén on nostanut esille ajatuksen verosta, jota perittäisiin opiskelleilta valmistumisen jälkeen kuukausittaisena lisäverona (HS:n digilehden juttu Lasku valmistumisen jälkeen – jos ei ole tunnuksia, katso aiempi juttu Taloussanomista). Isossa-Britanniassa on tuotu esille vastaava ehdotus, jossa korkeampi tulotaso tarkoittaisi korkeampaa koulutusveroa. Luontainen vertailukohta verolle on opintolaina. Keskeisimmät erot ovat käsittääkseni seuraavat:

1. Koulutusveroa maksettaisiin vain tietyn tulotason ylittyessä.
2. Koulutusveroa maksettaisiin vain, kun on valmistuttu.
3. Koulutusveroa maksettaisiin vain kotimaassa saaduista tuloista.
4. Koulutusvero on pakollinen lisäkustannus, kun taas opintolaina vapaaehtoinen tukimuoto.
5. Koulutusveron määrälle ei välttämättä olisi ylärajaa.

Tällaisen veron oikeudenmukaisuudesta voi esittää perusteluita sekä puolesta että vastaan. Tätä tärkeämpää on kuitenkin kysyä: mitä käytännön seurauksia tällaisella verolla olisi?

Perusajatus Virénin kannattaman veron taustalla on mielestäni ihan hyvä: on oikein, että kaikilla on mahdollisuus hakea koulutusta, ja että kouluttautumiseen ei liity suurta riskiä kohtuuttoman ison opintolainan muodossa, mutta mikäli koulutus osoittautuu selvästi kannattavaksi, tästä koulutuksesta on tavallaan perusteltua myös maksaa. Toisaalta selvään kannattavuuteen ei vielä riitä se, että tienaa valmistumisen jälkeen hieman enemmän, sillä opiskelujen aikana on jäänyt mitä todennäköisimmin merkittävästi tuloja saamatta. Lisäksi tätä lähtökohtaa vastaan voi todeta, että isommista tuloista maksetaan joka tapauksessa suurempaa veroa, mikä voi hyvinkin kattaa nuo koulutuskulut. Tällöin vertauskohdaksi tuleekin ihmiset, joilla on suuret tulot ilman kallista koulutusta: he maksavat isot verot ilman, että ovat saaneet koulutusta. Tästä taas voidaan saada uudeksi vertailukohdaksi muun muassa terveydenhuolto: toiset tarvitsevat sitä enemmän, mutta eihän siitä hyvästä saa enempää veroja periä, sillä kyseessä on hyvin perustavanlaatuinen perusoikeuksiin kuuluva yhteiskunnan palvelu. Ei kai koulutuksestakaan siis ainakaan pelkästään tällä perusteella tarvitse veroa periä?

Tarkastellaanpa, mitä yllä listatut eroavaisuudet suhteessa opintolainaan käytännössä merkitsevät. Kohdat 1-3 ovat opiskelijan kannalta hyviä puolia suhteessa lainaan, kohdat 4-5 haittoja. Ensimmäinen kohta eli veron tulosidonnaisuus on koulutusveron ominaisuuksista paras: jos koulutuksesta ei ole taloudellista hyötyä, on kohtuutonta periä siitä veroa. Kohta 5 eli mahdollinen ylärajattomuus ei välttämättä olisi myöskään ongelma: jos suurempi tulo todella johtuu koulutuksesta, ei se välttämättä ole väärin, vaikka koulutuksesta joutuisikin maksamaan enemmän kuin mikä sen todellinen kustannus on ollut. Toisaalta tässä jää ongelmaksi se, että korkea tulotaso ei välttämättä ole edes pohjimmiltaan koulutuksen ansiota, jos on esimerkiksi päätynyt aivan toiselle alalle. Miten siis välttyä perusteettomalta veronperinnältä? Ja miten eri koulutusalat ja koulutuslaitokset suhtautuvat toisiinsa verotuksellisessa mielessä? Nämä seikat aiheuttaisivat merkittäviä ongelmia verotuksen käytännön toteutuksessa.

Ehkä keskeisimmät ongelmat liittyvät kuitenkin erolistan kohtiin 2-4. Yksi on se, että kesken opintojen työelämään päätyneen pienikin valmistumismotivaatio vedetään samantien pahasti negatiivisen puolelle, jos papereiden saamisesta napsahtaisi käytännössä kymmenien tuhansien eurojen verotaakka – koulutusveron sijasta voisikin puhua oikeastaan valmistumisverosta. Koska veroa maksetaan myös vain työskentelymaahan, tämä jos jokin on vahva ns. aivopaon edistäjä: jos siteet Suomeen ovat muutenkin esim. maahanmuuttajalla heikot, voi kynnys ulkomaille töihin lähtemiseen olla hyvin pieni. Koska koulutusvero on myös selvä lisäkustannus, se laskisi ainakin jonkin verran myös ihmisten motivaatiota opiskella. Onko se viesti, joka nuorille halutaan antaa?