Kuluttajien luottamus on orastava merkki paremmasta

Eurokansalaisten usko tulevaan ei ole enää laskenut ja USA:n, Japanin ja Suomen kuluttajat ovat jo hieman toiveikkaampia tulevaisuuden suhteen. Kuluttajien luottamus näytti suuntaa pörssikursseille vuonna 2007 kun kurssit kääntyivät alavireisiksi ja niin tapahtui myös vuoden 2009 nousukäänteen yhteydessä. Kansalaisten näkemykseen kannattaa siis luottaa.

Kuluttajien luottamus (Lähde: Suomen Pankki / Euroopan komissio)

Onko käänne kuitenkaan vielä kestävällä pohjalla?

Ennusmerkit ovat ristiriitaisia: Teollisuuden luottamus on samaan aikaan osoittanut hienoisia piristymisen merkkejä ainakin Euroalueella ja USA:ssa ja joidenkin raaka-aineiden (esim. öljy) hinnat ovat nousseet, mutta monet muut merkit osoittavat edelleen alaviistoon.

Euromaat kokoontuvat tällä viikolla sopimaan valtioiden velkakriisin jatkohoidosta ja markkinoilla näyttäisi vallitsevan luottamus poliitikkojen tahtoon löytää väliaikainen lääke. Todelliset ratkaisut tehdään Kreikan, Italian, Espanjan…..Saksan ja Suomen hallituksissa, jotka joko toteuttavat tarvittavat säästötoimet tai sitten ei.

Nyt kansalaisten keskuudessa ja markkinoilla näyttäisi joka tapauksessa heräävän orastavaa toivetta paremmasta ja on mahdollista että negatiivista reaalikorkoa pankkitileillä nauttivat omaisuusmassat lähtevät talven ja kevään kuluessa etsimään parempaa tuottoa muualta.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahden kolme skenaariota: Pitkittyvä asemasota

Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa

Sijoittaminen

Automaattikaupankäynti S&P 500-osakkeilla

Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.

Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi