Kummallakin puolisolla pitäisi olla eron sattuessa oikeus omaan omaisuuteensa

Avioliittolaki (Finlex: Avioliittolaki) on kirjoitettu vuonna 1929 ja sitä on korjattu merkittävästi vuonna 1987. Mutta se perustuu edelleen siihen ajatukseen, että avioliitto solmitaan täältä ikuisuuteen. Tämän päivän nuorten liittoja ei kuitenkaan solmita ikuisuus mielessä. Nuoret haluaisivat liitolla osoittaa haluavansa elää yhdessä tässä ja nyt – tässä hetkessä. Avioliittolaki ei taivu tämän tyyppiseen ajatteluun. Se vaatii avioliitolta liikaa.

Suurin ongelma on se, että "kumpaisellakin puolisolla on eron sattuessa avio-oikeus toisen omaisuuteen"

Käytännössä eniten harmia, rahanmenoa ja lakimiesten työtä tuottaa pykälä, jossa sanotaan: "Kumpaisellakin puolisolla on avio-oikeus toisen omaisuuteen." Tämä pykälä tarkoittaa sitä, että avioeron sattuessa omaisuus pääsääntöisesti jaetaan tasan puolisoiden kesken.

Tämä minun mielestäni vanhentunut pykälä aiheuttaa uskomattoman määrän työtä ja päänvaivaa:

  • Puolisot joutuvat keskustelemaan siitä, kierretäänkö tämä pykälä keskinäisellä sopimuksella – avioehdolla. Useimmiten tuo avioehto kannattaisi tehdä, mutta rakastumisen sokaisemana se jää yleensä tekemättä.  Ja sitten sen tekemisestä joudutaan keskustelemaan jälkikäteen avioliiton aikana.
  • Lahjoja antavat sedät, tädit ja vanhemmat joutuvat kirjaamaan lahjakirjaan ehdon siitä, ettei aviopulisolla ole eron sattuessa oikeutta lahjaksi saatuun omaisuuteen. Tästä aiheutuu ylimääräinen käynti lakimiehellä.
  • Vanhemmat ja sukulaiset joutuvat tämän pykälän takia tekemään muutoin tarpeettoman testamentin, jolla määrätään että eron sattuessa puolisolla ei ole oikeutta perittyyn omaisuuteen. 

Vanhentuneen lakitekstin kiertämiseksi tehdään tällä hetkellä paljon sopimuksia ja käytetään lakimiehiä ja riidellään oikeudessa. Paljon turhaa työtä ja paljon riitaa vanhentuneen lakitekstin takia. 

Kummallakin aviopuolisolla pitäisi olla eron sattuessa oikeus omaan omaisuuteensa

Miten sitten avioliittolakia pitäisi muuttaa? Luulen että yhteiskunta toimisi paremmin, jos kummallakin aviopuolisolla olisi oma omaisuutensa, joka eron sattuessa jäisi hänelle itselleen.

On selvää, että aviopuolisot haluavat liiton aikana huolehtia toisistaan ja jakaa omaisuutensa keskenään järkevällä tavalla. Rakastavat aviopuolisot haluavat tehdä tämän niin, että jopa mahdollisen eron sattuessa omaisuus jakautuu järkevästi. Kumppanista huolehditaan. Tältä osin lain muuttaminen ei muuttaisi tilannetta.

Omaisuuksien erillisyys eron sattuessa johtaisi luultavasti siihen, että avioliittoja solmittaisiin helpommin, ja moni tällä hetkellä avoliitossa elävä laillistaisi liittonsa.  Avioliitosta tulisi vähitellen hieman vähemmän juhlallinen ja hieman arkisempi asia joka olisi helpommin solmittavissa ja purettavissa.

 

One thought on “Kummallakin puolisolla pitäisi olla eron sattuessa oikeus omaan omaisuuteensa

  1. Kannatetaan

    Voisi olla hyvä tavoite poistaa avioliitto lakiteksteistä kokonaan. Ehkä puolison voisi jättää rintaperillisten veroiseksi perinnöissä, mutta muuten jättää avioliittoasiat kirkon hoidettavaksi ja normaaliin sopimusoikeuteen eli aviopuolisot saavat sopia keskenään mitä haluavat kuten muutkin ihmiset. Samaa sukupuoltaolevien, esineiden, eläinten ja ihmisten väliset liitot olisivat muuten ihan ok mulle, mutta nykytilassa ne vain laajentavat tämän turhan lakikuorman soveltamisaluetta ja siten lisäävät yhteiskunnan resurssien tuhlaamista. Piksu: aja "avioliiton siirtäminen laeista kirkolliseksi asiaksi" yhdeksi 2019 hallitusohjelman kärkihankkeeksi.

Comments are closed.

Related Posts