Kuvassa sodan aiheuttaja ja sodan uhri

Yhteiskunta

Jos jotain inhoan, se on kiistely siitä, kannatetaanko islamin vai Israelin joukkuetta. Laji vain ei ole jalkapallo, vaan ihmisten tappaminen.

Jätän pois sen jahkaamisen, kumpi puoli ensin ampui takaisin tai toisena teki ennaltaehkäisevän iskun.

Gazan siviilien kohtalo on ollut kauhea. Se ei poista sitä, että 11.9.2001 juuri siellä juhlittiin WTC:n sortumisia. Monen palestiinalaisjärjestön tavoite on yhä edelleenkin Israelin tuho. Huonosti on tavoitteessa edistytty, mutta se toki antaa tekosyyn Israelin terroriin. Ja palestiinalaisille ei löydy paikkaa arabimaista, joitten yhteenlaskettu pinta-ala on 13 miljoonaa neliökilometriä, vain hiukan vähemmän kuin Venäjän pinta-ala (17 miljoonaa).

Venäjän köyhimmät alueet lähettävät eniten poikiaan Ukrainaa valtaamaan ja myös kannattavat sotaa, turha sitä on kiistää.

Vielä pahempaa. Luin brittiläisen pommituslennoston historian. Teossarja oli toinen, mutta jotain on jo tuossa. Eivät britit päättäneet 1939 polttaa maan tasalle tavallisten kansalaisten asuntoja Saksassa. Tämä oli vain ainoa, mihin britit kykenivät. Sama toistui USA:n pommittaessa Japania 1945. Mikään ei ole niin kauhea kuin kyvytön sotilas.

Ja hiukan uudempaa historiaa. 2003 USA hyökkäsi Irakiin, ja toimeen oli kannustanut Ahmed Chalabi -niminen miekkonen, joka kertoi Irakin olevan valmis kansannousuun. Oikeastaan Chalabi sai kokoon 500-miehisen kurittoman sakin.

Minä en tiedä, mitä 90 miljoonan iranilaisen joukossa ajatellaan nyt ja tulevaisuudessa, mutta ei tiedä Trumpkaan. Jonkun 86-vuotiaan Khamenein kuolema ei tee islamilaisesta maailmasta mitään pullantuoksuista demokratiaa. On ihan mahdollista, että Saddam Hussein tai Khamenei eivät olleet koko kansansa suuresti rakastamia. Mutta jotta ”kansa” saadaan kuriin, tarvitaan ihmisoikeuksien polkemista ja sotilasdiktatuuria, näinhän USA Irakin ”vapautti”.

Tämä kaikki ei ole maantieteellisesti mitenkään kaukana. Kuvassa on Onni Kokko. 1918 alussa 13-vuotias poika sai kiväärin ja kaatui Tamperetta vallattaessa 14 vuotta juuri täytettyään.

Jos 13-vuotiaat miettisivät kykyään ymmärtää sodan syitä ja seurauksia, sotia olisi vähemmän. Toki sama pätee vanhempiinkin ihmisiin ja niihin, jotka onneja sotiin lähettävät.

Mutta: sotia eivät käy pelkät johtajat, kyllä siinä muitakin tarvitaan. Ajatollahit tulivat Iranissa valtaan kansannousussa. USA valitsi Trumpin ja suomalaiset alkoivat 1918 sotimaan keskenään. Omasta mielestäni kaikki kolme menevät ns. vapaan tahdon piiriin.

Sitä saa, mitä tilaa.

Ja jos joku ihmettelee ns. tulokulmaani, tuossa taustaa. Putin: ”Sotia eivät voita kenraalit, vaan koulunopettajat ja papit.”

turvallisuus

6 thoughts on “Kuvassa sodan aiheuttaja ja sodan uhri

  1. lainauksesi: ”Sotia eivät voita kenraalit, vaan koulunopettajat ja papit.” Olen mukana luterilaisen Lähetyshiippakunnan toiminnassa, ja kuuntelin meidän pastorien nettilähetystä Studio Kryptaa, jossa pastorimme totesivat, ettei meillä oteta politiikkaan kantaa, esimerkiksi mitä puoluetta äänestää jne. Tuskin otetaan kantaa näihin sotiinkaan, siis silloin kun ollaan hiippakunnan tehtävissä. Ideana on, että kuulijan penkillä voi olla monenlaista poliittista ajattelua, ja pastori on näiden kaikkien henkilöiden pastori.

    Henk koht mielipiteeni: En hyväksy näitä sotilaallisia hyökkäyksiä, joita on tehty mm. Iraniin ja Venezuelaan, enkä rehellisesti sanottuna ole myöskään Israelin kannalla sen kaikissa vaatimuksissa ja toimissa Gazassa. Heitä vastaan on hyökätty ja he voivat puolustautua, mutta sodassa on kuollut ja kuolee paljon viattomia. Kaikissa näissä sodissa näkyvät mielestäni taustalla taloudelliset syyt. Venezuela oli aikoinaan kolmanneksi suurin öljyntuottaja. Iran tuottaa paljon ja hyvälaatuista öljyä. Israel laajenee sodan varjolla uusille alueille, samalla toki puolustaen maataan ja kansaansa hyökkäyksiltä.

  2. ” Jonkun 86-vuotiaan Khamenein kuolema ei tee islamilaisesta maailmasta mitään pullantuoksuista demokratiaa.”
    Maailman kaksi maailman lyhytnäköisintä miestä, Venäjän ja USA:n presidentit tekivät samoja perusvirheitä, joiden houkutuksena oli ”sopiva ajankohta alkaa sota” ja yllättää vastapuoli housut kintuissa.
    Sodan alku ja alkuvaihe on yleensä helppoa, mutta ajan kuluessa vastarinta kasvaa eikä helppoja voittoja ole saatavissa.
    Historian opettajani kysyi jo1950-luvulla, että mitä sodassa eniten tarvitaan. Kukaan meistä oppilaista ei osannut sanoa vastausta, mutta se vastaus oli ”ensiksi rahaa, toiseksi rahaa ja kolmanneksi rahaa”. Jos vanhat opetukset pitävät paikkansa, niin voitto saattaakin häämöttää rikkaimmalle ja nöyryytys köyhimmälle.
    Mielenkiintoinen onkin taas nyt elettävä vuosi 2026, kun koko maailma tappelee ja ohjukset sinkoilee taivaalla! En ole ennustaja, mutta veikkaan rikkaimpien jälleen voittavan ja suurten sortavan pienempiä kuten aina ennenkin.

    1. Resursseista: -41 rutiköyhä Japani aloitti sodan USA:ta vastaan ajatuksena, ettei USA viitsi edetä Tyynenmeren poikki, siis kolmannes maapallosta.

      USA viitsi, hinasi aluksi Uuden Seelannin suunnalle 90.000 tonnia nostavia uivia telakoita ja rakensi yli sata (100) ns. saattuetukialusta. Pearl Harboriin Japani hyökkäsi kuudella tukialuksella eli siinä vertailukohta.

      USA:ssa asuu kekseliäs ja sinnikäs kansa, pitkäänhän ne esim. Vietnamissa sotivat. Miestappioita varovat, materiaalia riittää.
      https://en.wikipedia.org/wiki/Escort_carrier#U.S._Navy_service
      https://en.wikipedia.org/wiki/Auxiliary_floating_drydock

      1. Jaa sekö se olikin se syy?

        Ei varmaan vaikuttanut yhtään, että Yhdysvallat valloitti Hawain, jäädytti japanilaisten varat ja laittoi Japanin kauppasaartoon sen jälkeen kun Japani valloitti ”Ranskan indokiinaa” 1940-1941. Lähes kaikki Japanin öljy tuli laivateitse. Eli oli edessä valinta. Antaudu vai yritä taistella.

  3. Täällä on sellainen käytäntö, että ulkopuolisten kommentoijien linkinkäyttöä rajoitetaan. Esittämäsi faktat pitävät paikkansa ilman linkkejäkin. Itse pidin tuosta kirjasta, joka kuvaa esittämiäsi asioita https://www.goodreads.com/book/show/17345183-japan-1941

    Toisaalta noilla resursseilla olisi kannattanut valloittaa vähemmän. Ja Japani uskoi pärjäävänsä, kuten pärjäsi Venäjää vastaan 1904-5 eli pitkät etäisyydet. Vieläpä uskoivat, etteivät amerikkalaiset kestä sukellusveneiden ahtaita oloja ja laiminlöivät oman saattuetoimintansa.

Vastaa käyttäjälle JV Peruuta vastaus

Related Posts

Yhteiskunta

EU alueelle tulee tänä vuonna käyttöön yksi ja yhtenäinen vahva tunnistautuminen ”digitaalinen identiteettilompakko”

Pankit ovat hallinneet EU alueella vahvaa tunnistautumista, jota tarvitsevat esim. viranomaispalvelut ja maksulliset internet palvelut. Tähän tulee muutos. EU alueelle tulee yksi ja ainut kaikkialla

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään