Viimeaikaiset pääomamarkkinauutiset Euroopasta ovat olleet pääosin hyvin positiivisia. Paria yksittäistapausta lukuunottamatta pankkien kohdalta kuuluu hyvää, toimeliaisuus tuntuu olevan lisääntymässä, usko tulevaan palautumassa ja pari vuotta sitten ankarimman pyörteen keskellä olleet valtiot käyvät nyt kilvan tekemässä kaikkien aikojen ennätyksiä joukkovelkakirjaemissioillaan. Oliko tämä nyt tässä?

Vuoden 2008 myllerryksen jälkeen ns. suuri raha on kaiken lisäksi pysytellyt vielä sivummalla. Iso raha on peljästynyt – ja luvalla sanoen aivan aiheesta. Se on lisäksi saanut toistuvia muistutuksia milloin euroalueelta yhä uusien sotkujen muodossa, milloin kehittyvien markkinoiden kaaoksena Yhdysvaltain "kaventelupuheiden" – ja nyt myös toimien – vuoksi.

Fedin kaventelut ovat ennakoineet dollarin vahvistumista, ja se puolestaan tietäisi hyvää eurolle. Viime aikaiset yltiöpositiiviset uutiset Euroopasta ei ehkä johdukaan täysin hyvien eurooppalaisuutisten avittamana; vaan siitä, että Eurooppa ei ole enää täysin ylenkatsottu kohde. Kehittyviltä markkinoilta voi imu kadota ja kanavoitua takaisin Eurooppaan.

Sijoittaminen olisi perin helppoa, jos ei tarvitse kuin yksipuolista tietoa. Nimittäin ei tässä ole vielä aiheita minkäänlaiseen "gung-ho" -tyyliseen ostan kaiken -kaupankäyntiin. Riskejäkin on. Yhdysvaltain tilanne voi olla se, että vastaisuudessa hyvät uutiset ovat hyviä uutisia – tai sitten ei. Edessä on kuitenkin poliittinen kädenvääntö velkakattojupakasta. Ennakkokaavailussa arvelisin, että kyseessä on viime tippaan asti käydystä teatterista, sitten löytyy taas joku sopu ja päästään pieni pätkä taas eteenpäin. Mutta bluffien uskottavuusaste voi nousta, sitähän ei tiedä. Viimeksi käytiin jo "government shutdowneissa" kokeilumielessä. Pokeripeli on kovaa, eikä kumpikaan osapuoli halua menettää kasvojaan ilman taistelua.

Eurooppakaan ei ole vielä taputeltu. Työttömyys jatkuu sitkeänä, velkavuoret paisuvat ja näissä ympyröissä käydään europarlamenttivaalit. Uusia rintamalinjoja muodostetaan, milloin mitäkin vastaan. Lopputuloksesta uskalletaan arvata sen verran, ettei sijoittamismielessä tulos ole varmaankaan aivan ideaali. Mutta kuinka "huonoksi" se sitten päätyykään?

Vyönkiristelyväsymys on sekin aistittavissa, ja talouspoliittinen tahtotila alkaa uupua (joskin Suomessa on vasta hiljattain herätty tähän) uusilta menoleikkausohjelmilta. Ranskan presidentti Hollande kävi kuitenkin kasaamassa uutta puhtia. Tämä taas voi liikuttaa poliittista karttaa Gallian mailla uuteen uskoon.

Euroopassa suureksi huolenaiheeksi onkin nousemassa hyvää vauhtia poliittinen kriisi. Sellainen voi laukaista talouskriisin uusille kierroksille, ja siten aiheuttaa sijoittajalle varsinaisen painajaisen.

Kehittyvillä markkinoilla kesän hermoilun syyt eivät ole nekään väistyneet. Otsikkotilaa on enenevissä määrin kaapannut nyt myös Kiina, jonka aluehallinnon velkamäärät ovat ilmiömäiset, eikä niiden kohdalla ole vielä varmuutta siitä, miten ne hoidetaan. Yllätyksille on sielläkin sijansa. Japani on sentään kääntämässä kelkkansa, mutta sekin on hyvin riippuvainen siitä miten muualla menee.

Euroopan kohdalla toiveet ja pelot yhtyvät Japanin kanssa. Eurooppa ei esimerkiksi kaipaa Kiinasta mitään kunnon rytinäuutisia. Suomessakin teollisuus on pitkälti keskittynyt investointilaitteisiin, joten laskusyklien kohdalla yritystemme tilauskirjat ottavat herkemmin osumaa.

Sijoittajat toivovat tietysti maailmantalouden kasvua. Näyttääkin siltä, että on olemassa yksi ammattiryhmä, joka on tälle tavoitteelle kaikista kiikkerin. Se ammattiryhmä on poliitikot. Luoja meitä heiltä pelastakoot.