Laivarahdit (Baltic Dry Index) kääntyneet nousuun.

Tämä Baltic Dry Index BDI on indeksi, joka kuvaa ns. kuivarahtialusten hintatasoa, laivojen jotka kuljettavat raaka-aineita kuten kivihiiltä tai romurautaa. Nimensä indeksi on saanut sitä ylläpitävästä Baltic Exchange –nimisestä yrityksestä.

BDI on eräs varsin suosittu ennakoiva indikaattori, mittari joka kertoo osakekurssien tulevan suunnan. Sen perusteet ovat ilmeisiä, lisääntyvä maailmankauppa edellyttää kasvavaa laivakuljetusta, jonka seurauksena laivarahdit nousevat.

Tuore tutkijoiden Bakshi, Panayotov ja Skoulakisin työpaperi "The Baltic Dry Index as a Predictor of Global Stock Returns, Commodity Returns, and Global Economic Activity" kertoo kuinka hyvin BDI on pystynyt ennakoimaan osake- ja hyödykemarkkinoiden tuottoa.

Tutkijoiden mukaan kokonaisuutena, sekä tilastolliset että taloudelliset testit osoittavat, että BDI:n muutokset omaavat ennustearvoa, joka säilyy huomioitaessa eräitä muita merkittäviä muuttujia.

Ohessa Boombergin sivulta kuvaaja BDI:n kuvaajasta viimeisen kolmen kuukauden ajalta.

 The Baltic Dry Index

 

Kuvan mukaan käyrä on kääntynyt nousuun noin kuukausi sitten. Mainitun tutkimuksen lähtökohta oli kuitenkin käyttää BDI:n kolmen kuukauden muutoksia mittarina, joten se ei anna vielä tässä vaiheessa tukea kurssien nousulle.

Toki BDI:n matamiseen voi olla syynä kapasiteetti eikä maailmankaupan hidastuminen. Economist lehden siteeraama Deutsch Bankin Michael Lewis kertoo, että irtorahtilaivasto on kasvamassa 16 % eli kaksinkertaisella nopeudella rahtien määrään nähden.

Related Posts