Maailmantaloudessa on tapahtunut käänne parempaan

Maailmantaloudessa on tapahtunut suhdannekäänne parempaan. Sekä USA:n teollisuuden ostopäälikköindeksi (ISM manufacturing) että Saksan IFO indeksi ovat vuoden laskutrendin jälkeen kääntyneet kohti parempia aikoja. Näiden indikaattoreiden antamaa viestiä tukee vuoden alussa alkanut raaka-aineiden hintojen ja kysynnän hento elpyminen.

USA:n taloudessa selvä käänne

USA:n teollisuuden ostopäälikköindeksi ehti jo käväistä alle 50 lukemassa, joka merkitsee vientiteollisuuden supistumista ja ennakoi monasti pörssilaskua ja talouden jonkinasteista taantumaa. Ei ihme että pörssi on ollut hermostunut. Nyt voimme kuitenkin USA:n reaalitalouden osalta huokaista helpotuksesta. Uudet tilaukset, tuotanto, tilauskanta ja vienti ovat kaikki kasvussa. Varastot ovat pienentyneet, joka indikoi hyvää menekkiä.

Saksa seuraa perässä

Saksan tavaraviennin varaan rakentuva talous on erittäin hyvä maailmantalouden ilmapuntari. Maailmantaloudella menee hyvin silloin kun sakasalaisille teollisuustuotteille ja investointitavaroille on kysyntää. Saksan vienti ja maailmankauppa hiljenivät viime vuodenvaihteessa ja oli olemassa aito huoli mahdollisesta maailmantalouden taantumasta. Nyt näyttää jo paremmalta kun Saksan ifo indeksi värähti parempaan suuntaan.

Saksan talous muistuttaa rakenteeltaan Suomea. Molemmilla on paljon metalli- ja konepajateollisuutta. Siksi tämä on hyvä merkki myös meidän kannaltamme.

Suhdannesykli on nopeutunut

Suhdannesykli on nopeutunut vuoden 2009 syvän laman jälkeen. Lama kesti silloin lähes 4 vuotta huipusta pohjalle ja taas huipulle. Suhdannesykli näyttäisi olevan nyt noin kahden vuoden mittainen ja vaikutukset pörssikursseihin ja ihmisten elämään ovat vaatimattomia.

Sama ilmiö nähtiin vuoden 1990 syvän laman jälkeen. Vaikeat suhdannesyklit ovat pitkiä ja syviä. Syklit ovat lyhyitä ja helppoja silloin kun keskuspankit ja suurimmat instituutiot (valtio-organisaatiot, suurimmat pankit ja keskuspankit) hoitavat asiansa vastuullisesti ja talous on tasapainossa.

Related Posts