Markkina-arvailua

USA:n S&P 500 indeksi on tehnyt uuden huipun sitten vuoden 2007. Kulku on ollut eleetöntä ja tammikuun aikaisempi markkina-arvailu on osunut jokseenkin kohdalleen. Vuoden alun piikki 20 päivän uusien huippujen indeksissä osui tasolle, josta yleensä seuraa joko rallin paussi. Niin kävi nytkin ja voimien keräämisen jälkeen osakemarkkinat jatkoivat uudelleen, ponkaisten vuoden 2012 huippujen yläpuolelle. Liike on ollut erityisen laaja-alaista, sillä 20d NH-NL indeksi on pysytellyt jo usean päivän ajan lähellä nääntymistasoa (50). Tällainen on melko harvinaista ja johtaa jossain vaiheessa varmuudella liikkeen nääntymiseen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole tässä taivastella asioita tai väittää notkahduksen olevan ovella vaan miettiä nykyistä markkinoiden mielialaa tapahtuneesta käsin. Toistaiseksi on todettava nousevan trendin olevan vallitseva. Voittoja on kuitenkin syytä pitää tarkasti silmällä, sillä hetkellinen hyvinolon tunne saattaa kääntyä hetkessä peloksi USA:n talousongelmien palatessa sijoittajien mieliin. 

Kotipoikamme OMXH25 on jaksanut mukavasti viime vuoden huippujen yläpuolelle. Matka on pysähtynyt 2011 elokuussa syntyneen aukon tasalle ja OMXH25 on ujosti pakittanut tukitasolleen. Matkaa vuoden 2011 huippuihin on vielä melkoisesti, joten indeksiä voisi pitää tässä valossa halpana, mutta onko tulevaisuus sitten niin hyvän talouskasvun aikaa kuin mitä vuonna 2011 kuviteltiin? Käppyrää katsellessani silmäni kiinnittyvät kahteen seikkaan. Ensinnäkin MACD viivat ovat leikkaamassa tasolla, joka yhdistyy useimmiten huipunmuodostuksen liikkeessä. Toinen merkkivalo vilkkuu MACD-histogrammin kohdalla. Trendin jatkuessa histogrammilla on tapana painua lätyksi, eikä se välttämättä tarkoita, että tullaan alas ja kovaa. Tällä hetkellä tilanne näyttää kuitenkin siltä, että lievä negatiivinen divergenssi saattaisi olla muodostumassa ja se on sellainen merkki, joka saa minut varpailleen ja suojaamaan voittojani. Nykyisen tason alapuolella on pieni aukko, joka voisi hyvinkin tulla peliin lähipäivinä. Karhut eivät ole vielä voimiaan väläytelleet, mutta seuraan OMXH25 indeksiä silmä kovana. Aikaisemminkin se on antanut hyviä ennakkoviitteitä siitä, mihin muut suuret indeksit seuraavaksi suuntaavat. 

Mikäli alapuolen aukko tulisi täytettyä ja indeksi pyristelisi uudelleen ylöspäin, olisi vaarana syntyä tuplahuippu ja negatiivinen divergenssi. Vielä kun tähän piirrettäisiin valemurto yläpuolelle, olisi peli sitä myöten valmis lyhyen aikavälin korjaukseen.

Reaalitalouden kuumemittarina käyttämäni Baltic Dry on synkeän näköinen veijari. On vaikeaa nähdä tämän kuvastavan kovin kovasti rokkaavaa maailmataloutta tällä hetkellä. 

 

Jatkan pääni raaputtelua sillä välin kun perheen naiset ovat päiväunilla.

Matias

www.matiassavolainen.com

 

P.S. Varmaankin ihan sattumaa, että tämäkin käppyrä huitelee uusissa ennätyksissä?

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8