Markkinakatsaus

Viikko sitten ounastelin, että osakemarkkinat tekevät syöksyn kaventuvan markkinahaarukkansa alalaitaan, Daxissa raja oli 5900 pisteen tienoilla. Neljän päivän pulkka kääntyi takaisin ylös kuitenkin jo vähän alle 6000 pisteessä ja palasi haarukan yläreunaan 6200 pisteeseen. Yli ei ole siitä menty vieläkään, ja haarukka vain kaventuu. Kohta pitäisi johonkin suuntaan nykäistä ja reippaasti.

Oskillaattorit ovat edelleen päivä- ja viikkotasoilla yliostetulla tasolla, ja kun nousua – joskin nykivää – on kertynyt jo puolitoista kuukautta, en itse ainakaan ole ostolaidalla, vaan odotan droppia, joka jossain vaiheessa on aina edessä. Tosin jos nallemarkkina oli jo tässä, voi ensimmäinen nousuaalto olla hämmästyttävän pitkä ja raju, kuten keväällä 2009. Näin vahvan nousun takana on varmasti jo reaalitalouden kohentumista, mutta sittenkin olen varovainen, normaalisti laskumarkkina kestää ainakin vuoden. Pikkupörsseissä se alkaa olla jo kasassa, muttei suurissa. Jos lasku on jo lopullisesti takana, kyseessä on yksi historian lyhimpiä laskumarkkinoita.

Bondit ja euro eivät edelleenkään puhu vahvan elpymisen puolesta, sillä korot eivät nouse, ja taala pysyy vahvana. Euron heikkous on todella tuhtia, sillä loppuviikosta odottamani parin päivän korjausliike ylös ei kantanut kuin nippa yli 1,28 euron, siis reilun centin. Yleensä euro on sentään korjannut pari kolme centtiä monttujen jälkeen tässä pudotuksessa. Nyt taala on taas nousussa, ja vahvistuminen kestänee tavan mukaan pari kolme kauppapäivää.

Taalan ja euron pidempi trendi riippuu kokemukseni mukaan paljon osakemarkkinoiden suunnasta. Jos ja kun osakkeet nykäisevät alas, taala perinteisesti vahvistuu. Jos se on lähiaikoina edessä, tähtäimessä on pikapuolin euron vahva tukitaso 1,20. Toisaalta, jos nallemarkkina todellakin olisi jo ohi, euron vahvistumisen alkuun ei pitäisi olla pitkä aika. Jossain euron pohja tulee vastaan, ellei se nyt hajoa. En usko, mutta vaihtoehto on toki olemassa.

 

One thought on “Markkinakatsaus

  1. Pikapäivitys

    Niinhän se euro sittenkin rykäisi vielä sen parin kolmen centin nousun tässäkin minitrendissä, kun EKP jätti koron entiselleen. Kärsivällisyys olisi ollut hyve, eli olisi vain pitänyt odottaa kurssin käyttäytyvän kuten ennenkin. Koron ennalla pitäminen ei ole kyllä hyvä uutinen osakkeille, moni varmasti odotti laskua, joten sentimentti voi pörsseissä rapautua.

    Nyt ollaan totuuden äärellä sanoisin. Dax on noussut kiinni 12 kk EMA:an, takana on kuuden viikon ralli, taala on vahvistunut kolmatta kuukautta. Jos laskumarkkina on todellakin jo päättyäkseen, Daxin pitäisi jatkaa reippaasti ylemmille tasoille, jolloin se ylittäisi 12 kk EMA:n, ja euron pitäisi perinteisesti alkaa vahvistua vinhasti reaalitalouden ja pörssien elpymisen myötä.

    Jos osakkeet ja euro lähtevät alas, nallemarkkina jatkuu ainakin oman määritelmäni mukaan. Jo viikon parin sisään pitäisi olla jonkin verran viisaampia.

    Heikki

Comments are closed.

Related Posts