Markkinakatsaus: Ensimmäinen kesädroppi vauhdissa

Historia ei toista automaattisesti itseään, mutta kyllä se riittävän usein niin tekee, että menneisyys kannattaa tuntea sektorilla kuin sektorilla. Kesädropit ovat lähes jokavuotinen ilmiö pörsseissä, ja sellainen on taas vaihteeksi käynnissä, kuten oli myös indikaattorien ja osakkeiden hinnoittelun perusteella odotettavissa. Kyytiä ovat saaneet pörssit molemmin puolin Atlanttia, mutta ennen kaikkea Euroopassa. Eurostoxx600 alitti jo 380 pistettä.

http://www.marketwatch.com/investing/index/sxxp?countrycode=xx

Eikä pudotus ole tulkintani mukaan vielä ohi. Odotan Eurostoxxin nykäisevän vielä parin viikon sisään kolme neljä prosenttia alemmas. Helsingin pörssi kulkee tavallisesti aika samaa jalkaa, vaikka se tänä vuonna on ylisuorittanut Suomen vauhdikkaan elpymisen ansiosta, mutta jo sekin niiasi viitisen prosenttia muutamassa päivässä eli rajummin kuin kertaakaan tänä vuonna.

Myös volatiliteettia mittaava VIX riehaantui kuten tavallista. Olen kirjoittanut VIX:istä muistuttaen, että sen lukeminen on yhtä vaikeaa kuin muidenkin indikaattorien – jos mielii pitää sitä ennakoivana indikaattorina. Se kiihtyy pudotuksissa usein näennäisesti yllättäen, nytkin se kiskaisi hetkeksi jo lukemaan 15, mikä on vuoden kärkipisteitä. Mutta kun VIX on korkealla, sijoittajan on myöhäistä suojata osakkeitaan.

https://finance.yahoo.com/quote/%5EVIX?ltr=1

En kuitenkaan näe indikaattoreista varsinaisen ison rompun vaaraa, mutta ylikuumentunut markkina kyllä korjaa aina ennen pitkää kuten nyt. Heinä-elokuussa mennään odotukseni mukaan taas ylöspäin, kunhan tämä droppi saadaan alta pois. Veikkaan vahvasti silti jo tässä vaiheessa, että syksyllä kiskaistaan vielä reippaammin alas. Sille on pitkät perinteet, ja indikaattorienkin puolesta se on aika todennäköistä. Fundamenttiselitys kaivettaneen taas luultavasti Kiinasta tai muusta kansainvälisestä kriisistä, ne ovat syysmyrskyjen vakiosyytettyjä.

Öljy pohjasi kuten arvioin juhannuksena. Olen tietenkin hyvin tyytyväinen. Kuukauden se putosi kuin kivi tekemättä juuri minkäänlaisia korjausliikkeitä ylös. Vaatii kohtalaisen paljon markkinakokemusta lukea tuollaisen syöksyn käänteitä, ja tehdä se julkisesti. Aika nappiin meni – nyt se marssii yhtä tarmokkaasti ylös. Ja kuten totesin, että en käytännössä edes seuraa alan uutisia – koska niillä ei trendisijoittaja mitään tee. Se informaatio, jolla on merkitystä, tulee hänelle aina myöhässä – paitsi reaaliaikainen markkinadata.

https://www.tradingview.com/chart/?symbol=TVC:USOIL

Kuten kerroin ostin vahvasti vivutetun öljyjohdannaisen Nordnetin komissiottomasta valikoimasta hintaan 3,03 euroa ja möin sen pois hintaan 4,22. Voittoa kertyi rapian päälle 40 prosenttia viikossa. Panos oli pieni mutta vipu kova. Sen virheen tein, että odotin öljyn tekevän pienen korjauksen alas 45,50 nurkilta, ja aioin ostaa paperin takaisin. Korjaus tulikin – mutta Helsingin pörssin ollessa kiinni. Kun se taas oli auki, korjaus oli ohi.

https://www.nordnet.fi/mux/web/marknaden/aktiehemsidan/index.html?identifier=137700&marketid=24

No, trenditreideri tietää tällaiset riskit, jotka ovat suurimmat nopeassa kaupassa. Tästä syystä keskipitkien trendien saalistaminen on yleensä ottaen viisainta. Öljyn pitkät indikaattorit ovat kuitenkin yhä sen verran punaisella, että katsoin paremmaksi pelata varman päälle eli ottaa voiton pois, kun reippaampikin korjaus alas oli mielestäni mahdollinen. Mitään viisasten kiveä ei treidausstrategiaan ole. Joskus vitkuttelu maksaa, joskus hätäily. Tilanteet on luettava ja päätökset tehtävä jokainen erikseen. Virheitä tulee, kokonaisuus ratkaisee.

Euro otti vielä reippaan nousun. Se ei ollut yllätys kuukauden valumisen jälkeen, nousun reippaus hiukan. Pitkät indikaattoritkin ovat pikku hiljaa yliostetun alueella, joten ei auta kuin odottaa, nouseva trendi on kestänyt syksystä asti. Heikin trendisalkun kannalta valuuttojen liike on kuitenkin iso ongelma. Valuuttojen kanssa vekslaaminen on hankalaa ja liian kallista, jos samaan aikaan treidaa dollaripohjaista paperia.

Pohdin vakavasti siirtymistä pelkkään johdannaiskauppaan. Se ei kuulu normaaliin sijoitusstrategiaani, mutta trenditreidaamisen rekordin kannalta perusteltua. Valuutoilla voi halutessaan vekslata, jahka siihen johdannaiset tarjotaan. Trendikauppaa voi tehdä europohjaisena indekseillä ja raaka-aineilla. Jälkimmäiset alkavat kiehtoa syistä, joita valottanen myöhemmin.

SDY maksoi kvarttaaliosinkonsa, mutta se ei näy Sharevillessa. Käytäntö on heikko, jos salkkuja haluaa oikeasti vertailla, sillä osingot ovat oleellinen osakesalkun tuottoa. Voisikohan Nordnet tehdä jotain asialle?

Related Posts