Monopoliyhtiö Euroclear Oy:n vitkuttelu kaventaa rahoitusmahdollisuuksia

Suomen liittyminen rajat ylittävää sijoitustoimintaa helpottavalle TARGET2-Securities-alustalle (T2S) lykkääntyy, tiedottaa arvo-osuus järjestelmää hoitava Euroclear Finland Oy. Liittymistä oli kaavailtu syyskuulle. Lykkääntymisen syynä ovat monopoliasemaan valitun belgialaisomisteisen Euroclear Oy:n jatkuvat ongelmat toimintakelpoisen järjestelmän luomisessa. Eniten kärsivät pääomia tarvitsevat suomaiset yritykset kertoo Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

”Finanssiala on jo pitkään varoitellut, että Suomi on vaarassa jäädä yksittäiseksi saarekkeeksi Euroopan arvopaperimarkkinoilla. Kompurointi T2S-järjestelmään siirtymisessä on yksi valitettava esimerkki tällaisesta kehityksestä,”

Suomen siirtyminen yhteiselle tekniselle TARGET2-Securities-alustalle toisi Suomen askeleen lähemmäs EU:n sisämarkkinoita. Se vapauttaisi pääomien liikkumista ja kannustaisi sijoittajia kansainväliseen kaupankäyntiin.

Alustalle siirtymisen uudesta aikataulusta ei ole mitään tietoa. Lykkääminen on sinänsä hyvä asia, jos sillä taataan järjestelmän vakaa ja turvallinen käyttöönotto.

Vetkuttelu maksaa

T2S-alustalle siirtyminen mahdollisimman pian olisi tärkeää, jotta Suomen markkinat pysyvät mukana eurooppalaisessa kehityksessä ja luottamus markkinoihin säilyy. Suomen oli alun perin tarkoitus liittyä T2S:ään helmikuussa. Aikataulun lipsuminen on aiheuttanut sen, että pankkien ja niiden järjestelmätoimittajien resurssit ovat olleet jatkuvasti kiinni projektissa eikä kauaskantoisia suunnitelmia ole pystytty tekemään.

”FK:n jäsenistö on tehnyt kaikkensa edistääkseen Suomen markkinan siirtymistä T2S:ään annetussa aikataulussa. Kaikki vetkuttelu maksaa rahaa, kun resurssit pidetään kiinni ja projekti venyy,” valittelee Finanssialan Keskusliiton arvopaperiasiantuntija Pauliina Lappeteläinen.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8