MPS: Suomalainen työyhteisö ja esimiestyö on maailman parhaimpiin kuuluvaa

     MPS-Yhtiöiden tutkimuslaitos BVA:lla toteuttaman kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat kansainvälisessä vertailussa erittäin tyytyväisiä työhönsä ja 90 % suomalaisista kuvaa nauttivansa töihin menemisestä. Suomalaisten tyytyväisyyttä tukee avoin ja matala työyhteisö, jossa ongelmatilanteissa käännytään oman esimiehen puoleen.

Helmikuussa 2012 toteutettuun tutkimukseen osallistui yli 9000 työntekijää 16 maasta. Suomen lisäksi tutkimukseen osallistui työntekijöitä Brasiliasta, Yhdysvalloista, Kiinasta, Venäjältä, Sveitsistä, Italiasta, Belgiasta, Saksasta, Puolasta, Kanadasta, Espanjasta, Romaniasta, Marokosta, Ranskasta ja Isosta Britanniasta.

Suomalainen esimies on helposti lähestyttävä

86 % suomalaisista sanoo lähestyvänsä esimiestään ongelmatilanteissa, kun muualla vastaava luku on keskimäärin 74 %. Suomalaista esimiestä myös totellaan. 94 % kuvaa tottelevansa pomon ohjeita (kansainvälisesti keskimäärin 76%). Suomalaiset työntekijät myös odottavat, että yrityksen johto on helposti lähestyttävä (68%).

Esimiehen ohella suomalaiset lähestyvät ongelmissaan kollegoja tai työterveyshuoltoa. Kollegojen tuki on 76 %:lle keskeinen ongelmatilanteissa. Kansainvälisessä vertailussa työterveyshuollon rooli Suomessa korostuu. 34 % suomalaisista vastaajista sanoo lähestyvänsä työterveyshuoltoa ongelmissaan, kun muualla vastaava osuus on vain keskimäärin 18 %.

Esimiesten ja kollegoiden tuen merkitys ongelmatilanteissa siis korostuu Suomessa. Sen sijaan HR:n eli henkilöstöhallinnon rooli ensisijaisena tukena on selvästi alhaisempi, vain 22 % (vertailumaissa keskimäärin 26 %). Tulosta voi tulkita positiivisesti siten, että suomalaisissa yrityksissä henkilöstöasiat hoituvat hyvän esimiestyön kautta. Parantamisen varaa tosin nähdään niin henkilöstöpolitiikan tuntemisessa kuin työntekijöiden urakehitysmahdollisuuksien tunnistamisessa.

Yhteistyö yli yksikkörajojen toteutuu Suomessa poikkeuksellisen hyvin

Jopa 70 % suomalaisista työntekijöistä lähestyy kollegoita oman osaston ulkopuolelta. Muissa maissa vastaava luku on vain 41 %. Suomalaiset organisaatiot näyttäytyvät siis matalina ja avoimina organisaatioina, joissa on halu jakaa osaamista ja mielipiteiden vaihto koetaan yhteisenä kontribuutiona yrityksen hyväksi, toisin kuin esimerkiksi Ranskassa tai Kiinassa, jossa mielipiteen esittämisen voidaan kokea antavan negatiivisen vaikutelman henkilöstä.

Suomalainen strategia on selkeä 79 % vastaajan mielestä, mutta ainoastaan 61 % kokee sen liittyvän päivittäiseen työhön.

Tuottavuus menee Suomessa innovatiivisuuden edelle

Suomalaisten yritysten odotukset työntekijälle painottuvat laatuun ja tuottavuuteen. Tuottavuutta odottaa 54 % ja innovatiivisuutta ainoastaan 17 % yrityksistä.

Suomalaiselta työntekijältä odotetaan enemmän itsenäisyyttä ja joustavuutta kuin tutkimuksen muissa maissa. Suomalainen työntekijä myös vastaa näihin odotuksiin, sillä suomalainen työntekijä kokee osaavansa sopeuttaa toimintaansa joustavasti yhtiön tavoitteisiin ja esimiehen odotuksiin.

Työntekijät taas odottavat työnantajilta luottamusta (60 %) – ja kokevat myös olevansa tämän luottamuksen arvoisia.

Suomalaiset arvostavat turvattua työpaikkaa palkkaa enemmän

Suomalaiset työntekijät etsivät turvallista työtä. Suomalaisista 47 % arvostaa turvallista työtä kun muissa maissa luku on keskimäärin vain 26 %. Suomalaisilla työpaikan vakaus menee selkeästi palkan edelle (23 %), toisin kuin muissa maissa (38 %).

Tästä huolimatta suomalaiset eivät suinkaan ole vertailumaista tyytyväisimpiä palkkatasoonsa. 59 % suomalaisista odottaakin yrityksiltä aktiivista dialogia ammattijärjestöjen kanssa mm. työpaikkaa ja palkkakehitystä turvaamaan (vertailumaissa keskimäärin 45 %).

Related Posts

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen

Asunnot ja metsä

Vuokra-asuntotuotannon yritystuet ovat tuhonneet asuntomarkkinat ja aiheuttaneet asuntomarkkinoiden lamaa

Valtion pitkään jatkunut mittava korkotuki vuokra-asuntotuotantoon on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan asuntomarkkinoilla.

– Asuntomarkkinat tarvitsevat myös vapaarahoitteista uudisasuntotuotantoa. Viime vuosina tuotanto on painottunut voimakkaasti pelkästään vuokra-asuntoihin,