Muutamien maiden osakkeet ovat houkuttelevan edullisia

Osakkeet ovat kohtuuhintaisia selviää iShares:n kokoamista MSCI indeksien P/E ja P/B arvostustasoista ja Suomen osakkeet kuuluvat kehittyneen maailman edullisimpiin. Meitä edullisempia markkinoita P/E suhteella mitattuna ovat Venäjä, Italia, Puola, Singapore, Etelä-Korea sekä Kiina.

MSCI osakeindeksien arvostustasoja (Lähde: iShares)

Pohjoismaat eivät muodostayhtenäistä ryhmää. Tanskan osakkeet kuuluvat yhdessä Intian, Mexikon, Chilen ja USA:n kanssa kalleimpiin kun taas muiden pohjoismaiden arvostustasot ovat maltillisempia.

Yleisesti ottaen beta kertoimella mitattu korrelaatio S&P indeksiin on korkea. Lähes kaikkien maiden indeksit seuraavat S&P500 indeksiä voimistaen heiluntaa. Ainoastaan Japanin ja Turkin osakkeet muodostavat jonkinlaisen turvasataman.

P/B arvostustasot eivät välttämättä ole niin vertailukelpoisia keskenään olemme Suomessa tottuneet. Eri maiden kirjanpitokäytännöt ja omaisuusarvojen (esim kiinteistöjen) käyvät arvot poikkeavat toisitaan ja emme voi odottaa täyttä vertailukelpoisuutta. 

Kaikki arvot on laskettu viimeisen vuoden osavuotiskatsausten perusteella eivätkä sisällä subjektiivista arviota tulevasta kehityksestä.

 

 

 

One thought on “Muutamien maiden osakkeet ovat houkuttelevan edullisia

  1. """Yleisesti ottaen beta kertoimella mitattu korrelaatio S&P indeksiin on korkea. Lähes kaikkien maiden indeksit seuraavat S&P500 indeksiä voimistaen heiluntaa."""

    Yleisesti ottaen beta-kertoimella mitattu korrelaatio S&P-indeksiin on korkea. Lähes kaikkien maiden indeksit seuraavat S&P500-indeksiä voimistaen heiluntaa.

Comments are closed.

Related Posts

Talous

Palvelujakin paleltaa jo

Koronan jälkeinen talous on venkoillut oudosti. Historiallisen elvytyksen buustaama kysyntäpiikki johti yhdessä vakavien tuotantohäiriöiden kanssa tarjontapulaan ja inflaatioon, joka alkoi jo kuukausia sitten näivettää teollisuutta.

Palvelujen

Sijoittaminen

Halvan rahan aikakausi

YLEn Areenasta löytyy hyvä dokumentti FEDin toiminnasta ja USAn talouskehityksestä finanssikriisistä tähän päivään.

https://areena.yle.fi/1-65378367

Dokumentissa tulee uusia näkökulmia myös liittyen kysymykseen omien osakkeiden ostosta. Tähän otetaan hieman

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com