Nordea rauhoittelee sijoittajia – kurssilasku on vain väliaikaista – loppuvuodesta noustaan taas

Sijoittaminen Talous

Nordean Antti Saari kehoittaa pitämään ylipainoa osakkeissa. Antti Saari uskoo, että kärsivällistä sijoittajaa palkitaan ja talouden kasvu nostaa osakkeita loppuvuonna ja ensi vuoden puolella.

Syyskuussa on nähty kurssilaskua erityisesti Helsingissä, joka on laskenut lähes tuplaten enemmän kuin muut pörssit keskimäärin. Mutta ei kannata huolestua, pidemmällä tähtäimellä kurssinousussa riittää kuitenkin edelleen puhtia. Vaikka kurssit ovat tänä vuonna nousseet, ovat yritysten tulokset nousseet vieläkin enemmän. Osakkeisiin sijoitetulle pääomalle saa nyt entistä parempaa tulos- ja osinko- tuottoa.

Tulosten kasvu tulee olemaan jatkossa vaatimattomampaa, mutta kasvua on kuitenkin tiedossa. Talousnäkymät ovat koronan liittyvistä, toimituskapeikoista ja muista huolista huolimatta edelleen hyvät. Huolet siirtävät elpymistä, mutta eivät loppujen lopuksi vaikuta elpymisen määrään. Makrotalouden kasvusta tulee lisätukea osakekursseille ja tuo tuki jaksaa nostaa osakekursseja.

 

Lisää tietoa: Nordea viikkoraportti

One thought on “Nordea rauhoittelee sijoittajia – kurssilasku on vain väliaikaista – loppuvuodesta noustaan taas”

  1. Minäkin olen tässä varovaisesti ollut ostoksilla. Hyvin varovaisesti.

Comments are closed.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin