Taloudellinen riippumattomuus: 3 tapaa sen saavuttamiseen

Kevyttä Talous Yhteiskunta

Taloudellinen riippumattomuus on monen sijoittajan tärkein päämäärä.

Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, ettei töitä tarvitse enää tehdä rahan takia. Taloudellisesti riippumattomalla on niin paljon resursseja ja/tai passiivista tuloa, että hän pärjää niillä loppuelämänsä.

Tässä artikkelissa kerron kolmesta tavasta, joilla taloudellinen vapaus voidaan saavuttaa.

1. Päämäärätietoinen sijoittaminen

Tämän listan ensimmäinen kohta on itseoikeutetusti sijoittaminen, sillä rahoja ei kannata makuuttaa pankkitilillä.

Yksi tapa saavuttaa taloudellinen riippumattomuus on päämäärätietoinen asuntosijoittaminen.

Sijoittamisesta, etenkin osakesijoittamisesta, onkin Piksu.netissä kirjoitettu paljon ja vieläpä erittäin monipuolisesti. Myös jokin äänikirja rahasta voi auttaa alkuun, jos päätät tavoitella taloudellista vapautta tällä strategialla.

Nostan tässä yhteydessä esiin vain sen, että päämäärätietoinen sijoittaminen vaatii aktiivista työtä, kuten tiedonhankintaa, talouselämän uutisten seuraamista ja (asuntosijoittajan tapauksessa) vuokralaissuhteen ylläpitämistä.

Monet sijoittamisen osa-alueet voi toki ulkoistaa, mutta se vaikuttaa sijoitusten tuottoihin.

Alkupääoman tai säännöllisten sijoitusten ei tarvitse olla suuria, kunhan ne ovat hyvin kohdistettuja ja hajautettuja.

2. Perintö

Yle kertoi tuoreessa artikkelissaan, miten suurien ikäluokkien omaisuus tulee seuraavien parinkymmenen vuoden aikana siirtymään seuraaville sukupolville.

Perintöjen lukumäärät siis kasvavat lähiaikoina.

Samalla kasvavat myös perintöjen suuruudet.

Suurimmat perinnöt on viime aikoina jaettu Uudellamaalla, ja tämä tullee jatkumaan.

Asiaa selittää muun muassa se, että asuntojen arvot ovat pääkaupunkiseudulla ja sen välittömässä läheisyydessä ihan toista luokkaa kuin muualla Suomessa.

Myös talletuksia ja sijoituksia on pääkaupunkiseudulla asuvilla keskimääräisesti muuta maata enemmän.

Ylen mukaan pääkaupunkiseutulaisella kotitaloudella on talletuksia ja sijoituksia keskimäärin 68 000 €, kun taas muualla Suomessa keskimääräinen summa on noin 34 000 €.

Jos perinnöksi tulee huonokuntoinen talo muuttotappioalueelta, voi olla kannattavampaa luopua perinnöstä. Perintöverot ja kiinteistön ylläpitokustannukset voivat aiheuttaa niin suuren loven omaan talouteen, että sitä ei täytä muutaman tuhannen euron peritty rahasumma.

Arvottomasta kiinteistöstä, mitä ei saa edes vuokrattua, voi mätkähtää useiden tuhansien eurojen vero. Tiemaksut, sähkömaksut ja esimerkiksi kiinteistövero vievät pahimmillaan useita satoja euroja kuukaudessa.

Jos perii asunnon pääkaupunkiseudulta ja vaikkapa noin 70 000 € käteistä, on tilanne kokonaan toisenlainen. Asunnon myymisen (ja perintöverojen) jälkeen voi olla useita satoja tuhansia euroja rikkaampi.

Jos kiinteiden kulujen määrä on esimerkiksi 500 euroa kuukaudessa, pystyisi 500 000 euron perintösummalla elämään seuraavat 83 vuotta (karkea esimerkki, mikä ei ota huomioon esimerkiksi inflaatiota).

”Hyvä” perintö on siis yksi mahdollinen tapa saavuttaa taloudellinen riippumattomuus. Perinnön sijoittaminen vaatii aktiivisuutta (katso kohta 1), mutta jos aikoo vain elää perinnöllään, ei sen vaaliminen vaadi aktiivista vaivannäköä.

”Huono” perintö voi puolestaan hidastaa taloudellisen riippumattomuuden saavuttamista, jos joutuu käyttämään sijoitettaviksi tarkoitettuja varoja arvottoman maaseutukiinteistön ylläpitämiseen.

3. Rahatalouden ulkopuolelle jättäytymiseen pyrkiminen

Mahdollisimman omavarainen elämä on yksi tapa saavuttaa taloudellinen riippumattomuus jo varhaisella iällä. Omavaraistalous vaatii aktiivista vaivannäköä, joten se on todennäköisesti työläin tämän artikkelin vaihtoehdoista.

Omavaraistalous on kuitenkin mahdollinen useammalle suomalaiselle kuin perinnön turvin eläminen.

Omavaraistaloudessa kaikki pyritään tuottamaan itse.

Koska aivan kaikkea ei voi tuottaa itse, ei rahatalouden ulkopuolelle voi jättäytyä kokonaan. Osan tarvitsemistaan palveluista ja tuotteista voi saada vaihtamalla, mutta esimerkiksi uusia silmälaseja ei ole kovin todennäköistä saada tomaattisäilykkeitä vastaan.

Siksi laitoin jo otsikkoon ”pyrkimisen”. Omavaraistalous tarvitsee jonkin verran rahatuloja, joita voi syntyä esimerkiksi niiden tomaattisäilykkeiden myymisestä torilla.

Tässä on myös se ongelma, että omavaraistalouden perustaminen vaatii lähes aina jonkin verran pääomaa.

Pääomaa tarvitaan sopivan maatilan, eläinten, työvälineiden ja esimerkiksi taimien hankkimiseen.

Voi mennä vuosia, ennen kuin vasta perustettu tai hoitamatta ollut kasvimaa kantaa hedelmää. Sinä aikana leipä on revittävä muualta. Onneksi etätyön tekeminen lisääntynee entisestään, joten esimerkiksi toimistotöitä voi tehdä maatilaltakin käsin.

Maatilan tarvekaluineen saattaa kuitenkin saada käyttöönsä jopa kokonaan ilman alkupääomaa.

Tila voi tulla perintönä (katso kohta 2) tai tilalta voi saada majapaikan työtä vastaan. Aina pelkkä työ ei riitä. Ekoyhteisöt saattavat pyytää jonkinlaista vuokraa tai vastiketta vapaaehtoisiltaan.

Suomessa hiljattain perustettu IKIKAIKU-säätiö tarjoaa mahdollisuuden muuttaa maalle säätiön omistamiin kiinteistöihin. Muuttaja sitoutuu viljelemään tilaa ja maksamaan säätiölle tiettyä vastiketta, kunnes säätiön taloustilanne paranee niin, että säätiö voi ottaa hoitaakseen kiinteistön juoksevat kulut.

Ihanteellisessa tilanteessa muuttaja (ns. omistautuja) voi asuttaa tilaa ollen täysin rahatalouden ulkopuolella.

Tällä hetkellä säätiölle on lahjoitettu kuitenkin vasta yksi tila, mutta tulevaisuudessa tilanne voi kiinteistö- ja rahalahjoitusten turvin muuttua.

On siis ainakin periaatteessa mahdollista, että omavaraistaloudessa voisi asua tarvitsematta tehdä töitä rahan takia (ts. saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden).

Varsinaisena työstä pois jättäytymisen strategiana omavaraistaloutta ei kuitenkaan voida pitää, koska maanviljely ja karjatalous teettävät töitä ilman vapaapäiviä, eikä kotitöitä voi helpottaa kaupasta ostettavalla elektroniikalla.

taloudellinen riippumattomuus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com