Nordea uskoo syksyn pörssiralliin

Alkuvuoden huolenaiheet, erityisesti Kiinan, Venäjän ja Brasilian talouskasvuun liittyvät, ovat hellittäneet ja Nordea kertoo nostavansa osakkeet ylipainoon.

Alkuvuosi on antanut mukavaa tuottoa osakesijoittajalle ja laskevat korot ovat auttaneet korkosijoittajaa. Kun korot ovat painuneet yhä syvemmälle nollan alapuolelle, on sijoittajien jatkossa haettava tuotto osakemarkkinoilta.

Syksyyn lähdettäessä taivaanranta on selkiytynyt aiemmista huolista, ja kasvuodotukset ovat Nordean mukaan vakaammalla pohjalla. Kevään ja kesän aikana talousluvut maailmalta ovat vakautuneet, eivätkä talouden alamäestä kertovat varoitusvalot välky. Erityisesti kehittyvien maiden tilaa on kyseenalaistettu, mutta nyt niistä on saatu merkkejä käänteestä parempaan.

Kehittyvien maiden ohella myös suomalaisilla osakkeilla on nostetta. Syklisenä markkinapaikkana Helsingin pörssi pärjää tyypillisesti hyvin nousumarkkinassa. Riippuvuus kehittyvistä markkinoista, kotimarkkinayhtiöiden ilahduttavat tuloskäänteet sekä odotukset kasvavista osingoista tukevat myönteisempää Suomi‐näkemystä.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt