Nordic Aluminium – isojen muutosten vuosi

Nordic Aluminiumin yhtiökokous pidettiin yhtiön tiloissa Kirkkonummella 31.3.2010. Kokoustilaksi riitti pienempikin tila: paikalla oli vain 23 osakasta edustaen 3,6 miljoonaa ääntä (75 % kaikista äänistä).

Yhtiö määrittelee toimintansa näin:

Nordic Aluminium suunnittelee, valmistaa, markkinoi ja toimittaa vaativia alumiinituotteita ja -komponentteja sähkötekniselle teollisuudelle, konepaja-, kuljetusväline-, telakka-, rakennus- ja tietoliikenneteollisuudelle sekä rakennus- ja sähköurakoitsijoille.

Yhtiön valmistamien tuotteiden kysyntä heikkeni koko alkuvuoden 2009, tasaantuen kuitenkin vuoden loppua kohden. Erityisesti rakennusteollisuudelle toimitettavien komponenttien kysyntä sakkasi. Yrityksen liikevaihto laski 38 %:a päätyen 62 miljoonaan euroon. Kannattavuutta pystyttiin parantamaan toiminnan tehostamisella ja kustannusssäästöillä. Vienti piti kotimaata paremmin, ulkomaanliiketoimintojen osuus nousi 45,2 %:iin (40,7 %).

 Liikevoitto laski 7 miljoonalla, pysyen kuitenkin reilut 4 miljoonaa positiivisena. Oman pääoman tuotto putosi 18,4 %:sta 6,5 %:iin. Omavaraisuusaste on mykistävä 84,4 %:a. Oma pääoma per osake 9,80 e.

Yhtiössä pidettiin kolmet YT-neuvottelut: ensimmäisissä koko henkilöstö lomautettiin 3 viikoksi, seuraavissa irtisanottiin 102 työntekijää ja viimeisissä irtisanottiin 46 työntekijää. Muutos on radikaali: tilikauden lopussa yrityksen palveluksessa oli 125 henkilöä, edellisenä vuonna 294 henkilöä. Toimitusjohtaja Robert Paajanen irtisanoutui 20.7.2009 ja tilalle tuli suurimman omistajan Lival Oy:stä Peter Högel.

Kauppalehden keskustelupalstalla työntekijä kuvailee tilannetta näin:

“Viimeisenä 9 vuotena 7 YT:t.  Porukkaa laitettu pihalle suuret määrät…Uskon että tällä hetkellä lafkassa kolmannes on vuokratyövoimaa Virosta. Tarkoituksena ei ole moitti vuokratyöläisiä tai virolaisia. Totean vain sen että kieli aiheuttaa ongelmia ja väen suuri vaihtuvuus… Jos ajatellaan omistajien näkökulmaa niin voi olla hyvä sijoitus. Jos mielii sinne töihin, niin harkitse tarkoin…”

Yhtiö on muuttanut strategiaansa: jatkossa yritys keskittyy ydinliiketoimintaan, joka on sähköteknisten tuotteiden sekä pitkälle jalostettujen alumiinikomponenttien valmistus. Tärkeimmät asiakasryhmät jatkossa: sähköteollisuus, koneita ja laitteita valmistava teollisuus sekä telekom-teollisuus. Rakennusteollisuuden osuus putoaa. Yritys hakee kilpailuetua vaikeammista tuotteista joiden valmistamiseen yrityksellä löytyy uudet koneet m.m. uusi puristuslinja (arvo 9,8 miljoonaa).

Markkinanäkymät ovat edelleen epävarmat, mutta pahin on ohitettu. Yritys uskaltaa toistaa ohjeistuksensa: liikevaihto kasvaa maltillisesti ja liiketulos – uuden strategian ja liiketoimintamallin ansiosta – kasvaa merkittävästi. Yhtiön rahavirta (viime vuonna + 2,15 miljoonaa) tulee kasvamaan merkittävästi – runsaasta 1,30 euron osakekohtaisesta osingosta huolimatta. Strateginen muutos tullaan viemään loppuun kuluvana vuonna.

Konsultti pyysi kuvailemaan termejä “maltillisesti” ja “merkittävästi” numeroilla, mutta toimitusjohtaja Högel pidättäytyi prosenttiluvuista – varovaisuuden periaateella.

Stig Lival-Lindström:iä kiitettiin

“Osinko on erittäin hyvä ja yhtiön kurssi on noussut moninkertaiseksi omistusaikanani. Kunka kauan tämä voi jatkua?”. Hallituksen puheenjohtaja ja suurin omistaja totesi että  “niin kauan kuin yritys pärjää eikä ole suuria investointitarpeita”.

Kokous sujui nopeasti ja tehokkaasti. Vanha hallitus ja tilintarkastaja jatkaa ja palkkiot pidetään ennallaan. Tarjoiluna – tehokkaasti jo kokouksen aikana – kahvia, virvoitusjuomia ja uunituore viineri. 

Nordic Aluminium:in suurimmat osakkaat ovat: Lival Oy (63,84 %), vakuutusyhtiöt Varma ja Veritas sekä sijoitusrahastoista

Aktia Capital, Evli-Select, Fondita Nordic Micro Cap sekä Evli Nordic Dividend.

Konsultilla on ollut Nordic Aluminium:ia salkussa todella pitkään. Osakkeella tehdään aika vähän kauppaa ja sen unohtaa helposti. Yritys on tehnyt EPS:iä viimeisinä viitenä vuonna yhteensä 8,54 euroa ja maksanut osinkoa yhteensä 4,35 euroa.

Nykykurssi on (osingonjaon jälkeen) 20,50 e. Kurssi on noussut hyvin 12 kk pohjilta (10,70 e). Jos strategian muutos onnistuu ja Q1/Q2 antavat osviittaa siitä mitä “maltillisesti” ja “merkittävästi” tarkoittavat numeroina, voi lisäostoja harkita. Nykyisellä tiedolla osake pysyy salkussa.

Kirjoittaja toimii liikkeenjohdon konsulttina Delta Freight Oy:ssä

www.deltafreight.fi

Related Posts