Omat Rahat Katsaus: Inflaatio vai Omikron?

Sijoittaminen Talous

Kuten yleensä kiertää talouskehityksestä kaksi ristiriitaista kertomusta.

Toisessa inflaatio on kiihtymässä ja FEDin Jay Powell (kuvassa) ilmoittaa seuraavassa kokouksessa kiihdyttävänsä tukitoimien alasajoa. Tämä, ja seuraava askel, korkojen nosto, tietävät huonoa mailman pörsseille. Viime kuun inflaatioluvut USA:ssa osoittivatkin nopeinta inflaatiota kolmeen vuosikymmeneen 6.2% vuosinousulla. Inflaatiota kiihdyttävät energian hinta ja työntekijöiden puute.

Toisaalta Omikron-variantin leviäminen lisää uuden taantuman pelkoa. 10 vuoden ja 2 vuoden bondien tuottoero on laskenut alimmilleen pitkään aikaan sekä USA:ssa että Euroopassa minkä katsotaan ennustavan taantumaa. Myös jenkkikuluttajien luottamus talouteen osoittaa heikkenemistä juuri tärkeän joulusesongin alla.

Onko siis inflaatiopiikki tilapäinen, vai kestävämpää laatua, joka edellyttäisi jo taloutta jäähdyttävä toimia? Tätä miettiessä hermot kiristyvät – VIX indeksi, jota monasti kutsutaan myös pelkokertoimeksi, nousee.

Vaikka puolijohdepula jatkuukin, ellei ole suorastaan voimistunut entisestään, on tilanne pedattu whiplash – eli ”piiskansiima” ilmiöille, jossa puute voi nopeastikin lyödä takaisin, kun kysyntä heikkeneekin ja investoinnit lisäkapasiteettiin valmistuvat.

Toki löytyy aloja joilla on melko varma tulevaisuus edessään. Sähköautot ovat tulevaisuutta. Järkevänhintaisia sijoituskohteita ei toisaalta tahdo löytää. Toinen ala on pilvipalvelut. Monet pienemmät yritykset toimivat jo täysin pilven varassa, mikä on lisännyt joustavuutta ja helpottanut etätyöskentelyä. Mutta monissa suuryrityksissä on vielä käytössä vanhempia järjestelmiä, joita ei noin vain siirretä pilveen. Datakeskusten rakennusbuumi tuntuu jatkuvan.

Kiinan tilanne on kuten aina mielenkiintoinen. Uutisotsikoissa luemme isolla fontilla kuinka Didi delistautuu jenkeistä ja pyrkii listautumaan Hongkongissa. Nyt viimeistään on selvää kuka määrää kaapin paikan kiinalaisille yrityksille. Kova linja ulkomaille listautumisessa kiinalaisille ”strateegista dataa” käsitteleville yrityksille odotettiin tuovan lisää listautumisia HK:n pörssiin. Toisin kävi, listautumiset vähenivät 10%, toisin kuin muualla – koko mailman ipo:t nousivat 75%. Kiina onkin yhä enemmän irtautumassa taloudellisesti muusta mailmasta. Korrelaation Kiinan ja muiden kehittyvien talouksien talouskasvun välillä on laskenut dramaattisesti. Kun veilä 2015 korrelaatiokerroin oli 0.9 (eli lähes täydellinen) tänä vuonna korrelaatiokerroin on vain 0.2 (heikko). Viennin osuus Kiinan kansantuotteesta onkin laskenut alle 20%, kun se parhaimmillaan oli yli 35%.

HK:n pörssi on saanut kylmää kyytiä, ja on harvoja merkittäviä pörssejä jonka kehitys on pakkasella vuositasolla. Itse mietin onko nyt Kiina-pessimismi kohta huipussaan? Myös salkkuyhtiö Alibaba on lyöty hyvin alas, viimeksi heikon osarin ja talousjohtajan eron takia. Kasvuennuste oli todellakin entistä heikompi, mutta kurssikaan ei edellytä juurikaan tulosnousua. Samaa ei muista nettikauppiaista voi sanoa.

Toinen mieltä kutkuttava tilanne on Turkissa. Liiran vaihtokurssi on lähes puolittunut muihin verrattuna. Löytyisiköhän tuolta joku ”erikoistarjous”? Voi olla vaikeaa selvittää onko yrityksellä valuuttalainoja yms valuutoissa määräytyviä vastuita…

No, laiskuus liikkeissä on ehkä hyve sijoittajassa. Kaikkeen ei kannata reagoida. Muistakaa toki myydä pois tappiolla olevia osakkeita ennen vuoden loppua, jos on kertynyt muita luovutusvoittoja vuoden aikana.

Arvonmuutokset: Vuoden alusta  26.9%, alusta (27-05-2010) +176%

Portfoliosivulla lisää tietoja

One thought on “Omat Rahat Katsaus: Inflaatio vai Omikron?

  1. Omicron on joko siunaus tai täydellinen katastrofi. Tartunnat taitavat tuplaantua 2-3:ssa päivässä. Sen leviämistä ei pystytä estämään, mutta toisaalta sen aiheuttaman taudin vakavuudesta ei ole vielä tietoa. Mikäli se on lievä niin sen ollessa valtavirus voidaan selvitä vähemmällä kokonaisrasituksella kuin Delta-variantista. Parissa viikossa varmaan selviää enemmän, mutta nyt meillä on vain pelkkiä arvauksia. Lisäinfoa muun muassa täältä

Comments are closed.

Related Posts