Omat Rahat Katsaus: Kryptoniittia Sijoittajille

Sijoittaminen Talous
3

Kaikenlainen epävarmuus on kryptoniittia sijoituksille, etenkin teollisille. Jos ei oikein tiedä mitkä ehdot pätevät ja mitä tulee tapahtumaan on parempaa jäädää odottelemaan että tilanne vakiintuu. Donald Trump on tuonut talouteen epävarmuuttaa roppakaupalla. Uusi tulleja en julkaistu, ja sitten lykätty viime tunneilla. Vastapuolen  – ”vihollisen” – pitäminen epävarmuuden tilassa on ehkä ollut toimiva neuvottelutaktiikka kiinteistökaupoissa. Nyt puhutaan kuitenkin kansantaloudesta, ja vastapuolen lisäksi epävarmuudesat kärsii myös ”oma” väki.

Sijoittajien lisäksi  myös kuluttajat tuntevat nyt epävarmuutta. USA:n Conference boardin kuluttajien luottamusindeksi tippui helmikuussa 7 pistettä, jyrkin kuukausilasku sitten vuoden 2021. Talomyynti on laskussa samalla kun inflaatio-odotukset ovat kiivenneet 6%:iin. Pörssissä tuntuu olevan päällä rotaatio kasvuosakkeista defensiivisiin osakkeisiin. NVIDIAN tulos oli hyvä mutta ei enää jaksanut antaa teknologiasektorille kummempaa buustia. Muskin DOGE-tiimi kiirtää virastosta toiseen antamassa joukkopotkuja. Työpaikkansa menettäneiden määrä ei ole USA:n mittakaavassa suuri, mutta saa suurta huomiota, mikä on omiaan lisäämään kuluttajien epävarmuutta.

Jos tarkastellaan pörssi-indeksejä voimme todeta että S&P500 on matanut kutakuinkin paikoillaan viime marraskuusta lähtien, helmikuun jäädessä miinusmerkkiseksi. Hong Kongin Hangsen on vuodessa noussut yli 38%, selkeästi enemmän kuin muut suuret pörssi-indeksit. Kiina on muuttunut ei investoitavasta maasta jälleen kosheriksi. Jopa Eurostoxx50 on viime kuukausina noussut S&P500:ta nopeammin ja vuositasolla kutakuinkin tavoittanut sen. Omassa salkussani olenkin taas lisännyt Kiinan painoa. Kiinan, jonka toiminta on kuitenkin ennakoitavaa vaikka tarkoitusperät eivät aina ole meitä miellyttäviä. USA:n painoa pysyy (kuten jo pitkään) pienenä.

Tässä ajassa on Euroopalle poliittisesti ja taloudellisesti sekä riski että mahdollisuus.  Poliittisesti on selvää että Suurin voittaja tällä hetkellä on Putin. Jos Ukraina saadaan Venäjän ehdoilla polvilleen voimme odottaa Venäjän uusia toimia joilla pyritään laajentamaan vaikutuspiiriään, ensin Kaukaasiassa, ja sitten Euroopassa. Siihen menee muutama vuosi, mutta jos talous saadaan USA:n avustamana kuntoon, mikään ei sitä estä. Rupla onkin viime aikoina vahvistunut voimakkaasti.

Taloudellisesti Eurooppa ei ole pariin vuosikymmeneen pystynyt vastaamaan USA:n talouskasvuun, vaikka potentiaalia pitäisi olla. JD Vance oli siinä oikeassa että Euroopan pahimmat viholliset ovat sisäisiä, tosin eri tavalla kuin hän tarkoitti. Pitää vihdoin saada aikaan oikeasti toimiva avoin sisämarkkina. Trumpin uhkaamat 25% tullimaksut ovat pientä verrattuna EU:n sisäisiin kaupan esteisiin. IMF on arvioinut että EU:n sisäiset kaaupan esteen vastaavat 45% tullia valmistavalle teollisuudelle ja 110% palveluille. Pelkästään GDPR direktiivin arvioidaan vähentävän pienen Eurooppalaisen teknologiayrityksen tulosta 12 prosentilla. Teknologia-sektori on erityisen jälkeen jäänyt Euroopassa.

Kuten eräässä lukemassani artikkelissa todetaan, Ranskan presidentti de Gaulle oli lopulta oikeassa kahdessa asiassa: Britannia ei sovi taloudellisesti Eurooppaan, ja Amerikkalaisiin ei voi puolustusta perustaa.

Ehkä nyt on aika toteutta taas vanha klisee – EU kehittyy vain kriisien kautta. Toivittavasti kaikille on nyt tullut selväksi että suuremmatkin EU-maat eivät yksin pärjää suurvaltojen puristuksissa. Joitakin hyviä liikkeitä on jo nähty, kuten vapaakauppa-sopimukset Eteläamerikan ja Intian kanssa. Sääntelyn purusta ainakin puhutaan.

Toivotaan että Euroopan aika taas koittaa.

 

2 thoughts on “Omat Rahat Katsaus: Kryptoniittia Sijoittajille

  1. ”IMF on arvioinut että EU:n sisäiset kaaupan esteen vastaavat 45% tullia valmistavalle teollisuudelle ja 110% palveluille. Pelkästään GDPR direktiivin arvioidaan vähentävän pienen Eurooppalaisen teknologiayrityksen tulosta 12 prosentilla.”

    Kuulostaa kauhistuttavalta. Hirveää tuhlausta.

  2. Monet maat ovat siirtymässä sotatalouteen. Investoidaan valtioiden toimesta omaan puolustusteollisuuteen. Ja se tapahtuu tietysti pääosin velaksi.

    Tämän suuntainen kehitys on käsittääkseni ollut myrkkyä sijoituksille. Verot nousee, kansalaiset köyhtyy, korot nousee ja inflaatio laukkaa kun rahaa tulvii markkinoille.

    Ukrainan sodan jälkeen tapahtuva jälleenrakennus olisi ollut hyvä juttu sijoituksille, mutta sotatalous on ikävää kehitystä, sodasta nyt puhumattakaan.

Vastaa

Related Posts