Omat Rahat Katsaus: Täyttä höyryä eteenpäin!

Salkkusivu jossa enemmän tietoja

Arvonmuutokset: Vuoden alusta +9.0%,  alusta (27-05-2010) +67.3%

 

Yleistä:

Kuukausi on ollut erittäin levoton. Sinänsä vaatimattomista makroluvuista markkinat hermostuivat pahanpäiväisesti. Ilmeisesti pääasiassa jenkkisijoittajat vetivät rahansa pois etenkin euroopasta ja varmuuden vuoksi myös kaikilta kasvumarkkinoilta. VIX ja VSTOXX -pelkoindeksit ampaisivat ylös. Parin viikon hermoilun jälkeen mielialat paranivat ja osakeindeksit lähtivät nousuun – jälleen ilman mitään kurssilikkeiden voimakkuutta vastaavia positiivisa uutisia. Kuukauden viimeisenä päivänä Japanin keskuspankki sai aikaan ostoriehan kertomalla lisäävänsä QE-toimiaan. SP500 nousi jo all-time high lukemiin rienhan seurauksena. USA:n talouskasvua pidetään nyt kohtalaisen vahvana samalla kun euroopassa alavireisten uutisten virta jatkuu – jopa Saksa on taantuman partaalla ja inflaatio hiipii kohta nollaa. Taala onkin taas vahvistunut ja kolkuttelee 1.25 rajapyykkiä euro vastaan.

Pidän nyt kutenkin euroopan markkinoita potentiaalisempina nousukohteina kuin jenkkimarkkinoita. Näin jo siksi että arvostustasot ovat kuin eri planeetoilta. Jenkeissä p/e-keskiarvo on 26, eli huomattavasti pitkänajan keskiarvoa 15.9 korkeampi. Samalla Ranskassa on p/e 14.3, Saksassa 16.4, Italiassa 9.9 ja espanjassa 12, kaikki pitkänajan keskitasoaan alempana. Tasoerot voisi ymmärtää jos pörsseissä olisi vain kotimarkkinoista riippuvia yrityksiä. Kuitenkin lähes kaikki suuremmat pörssiyritykset toimivat ainakin jossakin määrin kansainvälisesti (myös "jenkkiyritykset"). Vahvistuvassa taalassa noteeratut todennäköisesti aiheuttavat pettymyksen useammin kuin euroissa noteeratut osakkeet.

Eli jos salkussa vielä on runsaasti amerikkalaisia osakkeita keventäisin tätä ja siirtäisin suuremman osan eurooppalaisiin osakkeisiin.

Koska minulla oli vivutus päällä Eurostoxx50-futuureissa (covered call), näkyi lasku erityisen voimakkaana. Tärkeää oli kuitenkin että varakassaa oli senverran että pakkomyynteihin ei joutunut, mikä olisi sementoinut tappiot. Eli kun hermoja raastanut lasku päättyi ja kurssinousu alkoi oli nousukin vivutettu. No, toivottavasti tällaisia n. 16% salkun arvon laskuja parissa viikossa ei tarvitse usein katsella….

 

Muutaman keskeisen salkkuvaluutan käyttäytyminen.

Strategia:

Euron arvo on nyt laskenut voimakkaasti ja olen jo vähentänyt HKD- ja USD-painoa salkussa. Eurooppalaisia osakkeita ostan lisää ja pidän USA:ta ja Hongkongia alipainossa.

Vipua on tällä hetkellä pitkänä positiona Eurostoxx 50-indeksissä  53%. Tyypillisesti minulla on covered-call eli pitkän futuuriposition lisäksi on lyhyenä call-optio. Tällä hetkellä mielestäni tällainen positio ei ole mielekäs koska odotan vielä voimakasta nousua. Covered-call on mielekäs ns normaalioloissa kun ei ole syytä odottaa muuta kuin on normaalia hidasta nousua. Eli sentimenttini on tällä hetkellä "ultra-bull". Nupit kaakossa täyttä vauhtia kohti horisonttia. Kun Eurostoxx50 ylittää 3200 tai tasaantuu otan jälleen covered-call position.

Lähipäivinä voi tulla pientä rekyyliä, onhan nousu ollut hyvin nopeaa.Uskon että voimakas kurssilasku on nyt puhdistanut ilmaa jonkun verran.

Osakepuolella vahvistan edelleen euroopan painoa salkussa. Ostanen kuun aikana lisää Wilhelm Wilhelmseniä (onhan norjan kruunu nyt erityisen heikkona) ja vakuutusyhtiö AXA:a.

Rupla ja Venäjä ovat jossakin määrin arvoitus, mutta todella heikko rupla houkuttaa lisäostoksiin – ehkä lisäpositio lihajalostajassa Gruppa Cherkizovossa?

Indeksifutturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank.

Huomaa voimakas ralli Tokiossa kuun lopussa!

Pelkoindeksit: VIX (USA) ja VSTOXX (FVSC1 – Eurooppa). Lähde Saxo bank 

Pelkoindeksit kävivät ylhäällä mutta ovat jo palautuneet lähelle viime ajoilta tuttuja tasoja.

Salkkukatsaus:

Uutena salkkuun:

AxaRanskalainen vakuutusyhtiö jolla toimintaa mailmanlaajuisesti. Vahva kassavirta (P/cf: 7) ja muutenkin kohtuullinen arvostustaso (P/E: 9.7, P/B 0.76) osinkokin on mukavat 4.4% ja kasvanut vuosittain. EPS kasvu 32% viiden vuoden yli.

Kuukauden nousijat: Hargreaves (+20%), Bakkafrost (+19%), Lewis corporation (17%)

Kuukauden laskijat: Maxitrans (-29%), Colex (-17%), Saga furs (-10%)

Osingot: H&T group, Mineral resources, Maxitrans, Great Eagle Holdings

 

Valuutat:

Osakesalkun valuuttapainotuksia ohjaa valuuttakurssin suhde verrattuna 100-päivän liukuvaan keskiarvoon. Datat saan pienemmällä työllä suoraan barchart sivustolta. Vain Singaporentaala alipainossa tällä hetkellä.

2 thoughts on “Omat Rahat Katsaus: Täyttä höyryä eteenpäin!

  1. USA:n talous näyttää

    USA:n talous näyttää puksuttavan tasaisen varmasti eteenpäin ja analyytikot näyttävät varsin laajalti jenkkimarkkinoita suosivan. Sinä olet vähän toisilla linjoilla. Mistä sait tuon USA:n p/e-keskiarvon 26? Piksun maaindeksisivulla jenkkien p/e:ksi on laitettu 18,99 (IWM) – aikamoinen ero.  Kuinka sitten tuohon Piksun maaindeksisivustoon tulisi suhtautua – Euroopasta ainoastaan pelkoa aiheuttava Venäjän markkina on päässyt nousupotentiaalia omaavien "vihreälle listalle". Mitä sanot noista Piksun maaindeksisivuston tunnusluvuista, poikkeavatko ne yleensäkin sinun käyttämistäsi luvuista? 

    Jonkin verran olen viime aikoina Euroopasta ostellut. Viimeksi ostin Ranskasta mainitsemaasi Axaa ja Renaultia – Renaultin malliston uudistamisen jälkeen markkinaosuus on kääntynyt varovaisesti ylöspäin. Saksasta viimeisin sijoitukseni on BMW, joka lukemani perusteella on autoteollisuuden voittaja. Norjasta olen tähyillyt energiapuolta ja noukin sielä kahdessa erässä ostamaani Polarcusta – öljyn hinnan nousuvaiheessa siinä saattaa piillä potentiaalia. Pakko on myöntää, että ostopäätökseeni vaikutti Nordean "vahva osta" -suositus ja osakkeen hinnan putoaminen laaksoon. Polarcuksen hinta on koko ajan vain pudonnut, täytynee olla Nordealla vähän vihainen : )

    Kiitos kovasti salkkusi avaamisesta. Kuukauden nousijat ja laskijat -listalla on melkoisen suuria prosentteja. Tavan sijoittajaa hirvittää välillä antamasi kovalta tuntuvat pudotukset, tällä kertaa Maxitrans – et taida harrastaa tappioiden leikkaamista stop-losseilla? 

    1. Oksaharjun antama p/e

      Huomasin, että kaksi päivää sitten Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju ilmoitti blogissaan S6P 500 -indeksin p/e-luvuksi 18, joka on varsin lähellä tuota Piksun maaindeksin antamaa lukua. Ei tuollainen luku mitenkään suurelta tunnu. Oksaharju huomauttaa kuitenkin, että USA:ssa riski piillee yritysten liiketaloudellisessa kannattavuudessa. Takanahan on voimakas elvytysjakso, joten nyt olisi yrityksillä sitten se näytön paikka. USA:ssa on elvytetty ja nykyisen p/e-luvun tason voimme hyväksyä – lienee niin, että tämän tunnusluvun kyttäämisen sijasta tulee kääntää katseet keskuspankkien tuleville toimille ja koron suunnalle. Jos sijoittaja haluaa  ostaa alhaisen p/e -luvun mukaan, niin sitten ostoksien olisi pitänyt jo jonkin aikaa suuntautua Venäjälle. 

Comments are closed.

Related Posts