Omat Rahat Katsaus: Unohtakaa jo Kreikka ja seuratkaa Kiinaa

Salkkusivu jossa lisätietoja

Arvonmuutokset: Vuoden alusta +18.6%,  alusta (27-05-2010) +99.6%

 

Yleistä:

Suomessa uutisointi on keskittynyt Kreikan tilanteeseen. Tilanne onkin kreikkalaisten kannalta onneton, mutta sijoittajan kannalta mielestäni melko vähäpätöinen. Kreikan kansantalous on n. 2% euroalueesta, miten se voisi sekoittaa koko mailmantalouden? Vastakkain näyttävät nyt olevan kaksi sijoittajanäkökulmasta samanarvoista lopputulosta:

1. Kreikka laiminlyö velkansa ja ajautuu sekasortoiseen eroon eurosta. Siinä sivussa euroalueen muut veronmaksajat kärsivät eri mekanismien kautta n. 300 miljardin tappiot. Osa näistä rahoista olisi joka tapauksessa pitänyt käyttää saksalaisten ja ranskalaisten pankkien tukemiseen jos – niin kuin järkevää olisi ollut – kreikan lainoja olisi leikattu edellisellä kierroksella huomattavasti enemmän.

2. Kreikka saa kuin saakin neuvoteltua vielä edullisemmat tukiehdot itselleen. Tästä seuraa opposition voitonmarssi muissa kriisimaissa. Seuraavaksi nähdään populistit vallassa Espanjassa ja Portugalissa, mahdollisesti myös Italiassa. Tämä onkin jo vakavampi asia.

Oli tulos kumpi tahansa huomattavasti lopputulosta tuhoisampaa on jatkuva epävarmuus. Parasta mitä euroopan politikot voisivat saada aikaan on tilanteen nopea laukeaminen tavalla tai toisella.

Kreikkaa huomattavasti merkittävämpi talousmahti – Kiina – on myös sanoisinko mielenkiintoisessa tilanteessa. Talouskasvu tuntuu hidastuvan entisestään. Keskushallinto vuoroin helpottaa , vuoron kiristää lainarahan saatavuutta osakeostoihin yrittäen kontrolloida pörssikursseja. Shanghain pörssissä kurssit ovat laskeneet jo kolmanneksen huipustaan. Se on vetänyt mukaansa myös Hongkongin pörssin vaikka siellä ei Shnaghaita vastaavaa kuplaa edes nähty. Kuukauden kurssilaskijat salkussa löytyvätkin juuri Hongkongista. Kiinan osakemarkkinat ovat siitä erikoiset että suurin osa sijoitusvarallisuudesta ovn yksityishenkilöiden suoria sijoituksia. Niinpä mielikuvat ja tunne ohjaavat markkinoita jopa tavallistakin enemmän. Erityisen volatiiliksi tilanteen tekee se että lainarahaa on käytetty erittäin runsaasti, eräiden arvioiden mukaan jopa 10% koko markkinan arvosta. Velkarahaa käyttäneet eivät kovin kauan kestä laskumarkkinoita, joten volatiliteetti kasvaa.

Kiinan pörsseissä nähdään nyt kaikenlaista temppuilua. Yksi suosittu keino on kaupankäynnin keskeyttäminen erilaisiin käynnissä oleviin yritysjärjestelyihin vedoten (mm salkkuyhtiö Great Wall Motor). mahtaa tulla kaupankäyntibuumi kun kolmaosa pörssiyhtiöistä tekee kauppoja….

Kaikesta huolimatta markkinoiden "pelkoindeksit" (VIX, VSTOXX, jne) eivät indikoi vielä paniikkia. Vielä ei olla edes vuodenvaihteen Krimin-paniikin tasoilla. Silloinkin oli hyvä aika ostaa osakkeita, keväällä nähtiin voimakkaat kurssinousut. Otan siis tälläkin kertaa rauhallisesti.

 

Indeksifutturit (Eurostoxx50 (FESXc1), SP500 (ESc1), Hangseng (HSIc1) ja Topix (JTIc1) . Lähde saxo bank

Muutamia keskeisiä salkkuvaluuttoja

Strategia:

Markkinat ovat nyt niin epävakaat että johadannaisia ei kannata mielestäni pitää. Lyhyen ajan kurssimuutoksia ei nyt pysty kukaan ennakoimaan, ja ne voivat olla voimakkaita.

Salkku on nyt kohtuullisessa tasapainossa, kun Etelä-afrikan ja Australian painoa on lisätty. Euroalueen painoa pitäisi periaatteessa vähentää, mutta nyt ei ole siihen otollinen aikan kreikka-pelkojen painaessa erityisesti euroopan kursseja.

Pelkoindeksit: VIX (USA) ja VSTOXX (FVSC1 – Eurooppa). Lähde Saxo bank 

Salkkukatsaus:

Myyty:

  • Sinomedia holdings. Yhtiö saavutti jo kuukaudessa tavoitekurssin Kiinan pörssirallissa.

Uusina salkkuun:

  • Huaneng RenewablesKiinassakin satsataan vähitellen uusituvaan energiaan. Kasvu näyttä varmalta. Arvostustaso ei ole aivan yhtä halpa kuin monen muun salkkuyhtiön, mutta kasvo on ollut myös nopeampaa, 35% EPS-kasvu viiden vuoden yli. Myösa kassavirta on vahva. Riskinä korkea velkaantuneisuus.
  • Astral FoodsEtelä-Afrikkalainen kanankasvattaja ja rehunvalmistaja. Toimintaa on myös  Mozambiqissa ja Zambiassa. Hyvä kassavirta ja kunnon osinko. Uhkana vapaakauppa USA:n kanssa jossa voidaan tuottaa broilereita halvemmalla.
  • Santova LtdEtelä-afrikkalainen logistiikkayhtiö on kasvanut voimakkaasti. EPS on kasvanut 57% viiden vuoden tasolla. Kurssikin on vuodessa noussut , mutta ei vielä ylikorkeaksi. Hankaluutena pieni vaihto 

Lisätty: Nolato, TFS corporation

Kuukauden nousijat: Hogg Robinson (+18.7%),  Sundrug (+12.8%), Colex (+12.7%)

Kuukauden laskijat: 361 degrees (-25.4%), TFS  (-24.7%), Great Wall Motor  (-24%)

Osingot: Intel,Marubeni,Asseco Poland,H&T group, Haemato AG,Sundrug,Great Wall Motor, Heiwa, Corning

 

5 thoughts on “Omat Rahat Katsaus: Unohtakaa jo Kreikka ja seuratkaa Kiinaa

  1. Yllätyksen Saattaa Tuoda Politiikka!

    En olisi Kreikan talousongelmien vaikutusten pienuudesta varma. Kreikka heiluttaa euroaluetta ja koko EU:ta, joka on maailman suurin talous. Periaatteet ovat tulilinjalla. Uskottavuus horjuu ja EU-kansa näkee Merkelin pehmeästi esittettyjen  takinkäännösten läpi!

    Nämä voivat nousta suuremmiksi jutuiksi kuin Kreikan osuus euroalueen BKT:sta. Kansa näkee TV:stä, että toiminta on suht`koht`mätää. Se kysyy itseltään, voisinko minäkin kohdella pankkiani samalla tavalla? Miksi en, voivathan politiikotkin, joiden pitäisi toimia esimerkkeinä?

    Olen sitä mieltä, ettei Grexitiä tule. Liian moni IMF:ssä, EKP:ssa ja Saksan Liittokanslerinvirastossa menettäisi arvovaltansa ja tämän kreikkalaiset hyvin tietävät.
    Näytelmässä pitää löytää uusia konnia, jotka vaihdetaan ja näin voidaan selittää neuvottelujen jatkuminen: nyt lähti Kreikan valtionvarainministeri, lähteekö seuraavaksi hallitus? Kaikki tämä on pelkkää harhautusta, jolla vedetään huomio pois ongelman focuksesta: kuka antoi ja miksi Kreikalle annettiin 315 mrd € velkaa?

    Kiina taas maailman 2. suurimpana taloutena on myös suomalaisia koskettava juttu. Kun Kiinan talouskasvun kasvuprosentti, joka edelleen on vahvaa, laskee, kuplat tahtovat poksahdella. Onko tuotot diskontattu liian korkeilla prosenteilla? Pörssi on usein se aikainen indikaattori, joka ennakoi reaalitalouden ongelmia.

    Olisiko myös niin, että kommunistihallinto on pysynyt vallassa ainoastaan "ylisuuren" kasvun ansiosta? Yli 300 miljoonan kiinalaisen keskiluokka haikailee varmaan länsimaisempaa hallintoa.

    Ihmetyttää myös, ettei Kiinassa ole koettu koko 1978 alkaneen nousun aikana yhtään vakavaa talouskriisiä. Kiina vaipuu väistämättä  tavallisten kuolevaisten maiden joukoon, arvot laskevat, psykologia valtaa markkinat ja epätasapainot paljastuvat. Tämä panee kysymään, onko kriisi ovella?

    1. Epävarmuus on suurin myrkky

      "Periaatteet" eivät yleensä markkinoita heilauta, ellei periatteen muuttaminen tuota selviä euro/taala-määräisiä seuraamuksia.

      Pitkään jatkunut epävarmuus, varsinkin poliittinen sellainen on pahempi juttu kuin itse lopputulos. Niin kauan kuin elämme epävarmuudessa voi maalailla yhä suurempia ja kirkkaanvärisempiä piruja seinälle. Kun lopputulos vihdoin nähdään on reaktio usein:"So what?".

      Periaateen muutaaminen juuri antamalla periksi liikaa Kreikalle voi olla suurempi paha juuri siksi että se vetää muita kriisimaita mukaan vaatimaan helpotuksia.

      FT:ssä oli juuri tänään graafi josta hyvin selviää juuri Ranskan ja Saksan kätketty pankkituki. Vuonna 2010 ransalaisilla pankeilla oli 50 mrd ja saksan pankeilla 30 mrd kreikasitoumuksia. Nyt ranskalaisilla lähes nolla sa Saksalaisilla n. 10 mrd. Erotus on kierrätetty veronmmaksajien niskoille.

      Suurimpia velkojia ovat USA ja britit.

  2. Ei niitä kaikkia velkoja leikata

    Eikös IMF:n, vakausmekanismien ja suorien lainojen kautta Kreikalle ole lainatu n. 250 miljardia ja loput on kreikkalaisten ja yksityisten omistuksessa. Sitten tulee päälle vielä vähän yli 80 miljardin ELA-paketti, joka menetään kaikki, kun pankit ajetaan konkurssiin ja kansallistetaan.

     

    Ei kenenkään valtionvelkaa ole tietääkseni, sitten debt jubileen ja Babylonian jälkeen kokonaan leikattu, jolloin 50 vuoden välein nollattiin kaikki velat. Nykyään niitä uudelleenjärjestellään, sama tapahtuisi nyt.

     

    Totta, että velkoja olisi pitänyt leikata enemmän, mutta kun Katainen lähti Kreikan kansaa solidaarisuuden nimissä pelastamaan sillä, että antoi italialaisille, ranskalaisille ja saksalaisille pankeille rahaa. On se, vaan aika vekkkuli kaveri ja palkinnoksi pääsi investointipankkiin tuhlaamaan lisää kansalaisten rahoja. Taitaa toveri oikein urakalla lahjoittaa veronmaksajien rahoja yrityksille sielläkin. Vieläkään en tosin ymmärrä, että miten kreikkalaiset hyötyivät siitä, että valtiot ostivat Kreikan velkapapereita hirveään ylikurssiin ulkomaalaisilta pankeilta. 

    1. Kaikkien velkojien maksamatta jättäminen on äärimmäinen vaihtoeh

      On aivan totta että kaikkien velkojen maksamatta jättäminen on aivan äärimmäinen vaihtoehto jota ei tosiaankaan oli juuri koskaan käytetty.

      Aatteessa vahva Kreikan vasemmistohallitus saattaa tosin tässäkin tehdä historiaa jos neuvottelut ajautuvat umpikujaan.

      Kreikkalaiset eivät tosiaankaan ole hyötyneet juuri ollenkaan aikaisemmista ohjelmista. Lähinnä niistä on muodostunut muille europolitikoille poliittista hyötyä siten ettei omia pankkeja tarvinnut tukea ja parhaassa "extend and pretend" hengessä voidaan jatkaa muutama vuosi eteenpäin kuvitelmassa että nykyinen eurorakennelma yhteisellä valuutalla mutta vailla yhteistä talouspolitiikkaa ja yhteistä rahoitusvastuuta on toimiva.

      Myös lainaajalla on vastuu.

  3. salkkuseuranta: mikä sijoitusasteesi?

    Hei, kiitos blogistasi. 

    Katselin salkkuseurantasivua. Jäin miettimään, että oletko aina 100% osakkeissa? Vai siirrätkö välillä rahaa käteiseksi, joukkovelkakirjoihin jne., suhdanne-ennusteesi mukaan? Ja jos vaihtelet salkkusi koostumusta arvopaperilajeittain (ts. ei aina 100% osakkeet), onko tämä koostumustieto saatavilla seurantasivultasi?

Comments are closed.

Related Posts