Onko kaikki vihreä politiikka tehotonta

 

 

Tuorein otsikko tehottomasta ympäristöpolitiikasta oli perjantain 10.6 Helsingin Sanomien ”Maatalouden ympäristötuki on ollut tehoton

Kirjoituksen mukaan maatalouden ympäristöohjelma on epäonnistunut ja jopa lisännyt Itämeren rehevöitymistä. Ympäristötukea on maksettu maataloudelle 300 miljoonaa euroa joka vuosittain vuodesta 1995. Mittavasta panostuksesta huolimatta ravinnekuormitus ei ole vähentynyt, vaan kasvanut.

Toinen tuore otsikko Tekniikka- ja Talous-lehdestä kertoo puolestaan ”Tarkastusvirasto: Suomen vihreän tekniikan ohjelmat flopanneet”.

Kirjoitus perustuu Valtiontalouden tarkastusviraston selvitykseen Suomen energia- ja ilmastotekniikan tukiohjelmista. Sen mukaan

apurahahakemuksissa luvattu liikevaihto ja vienti ovat jääneet murto-osaan eikä luvattuja työpaikkoja ei ole syntynyt. Satojen miljoonien eurojen tukirahat ovat valuneet hukkaan.

Mistä tässä on kyse, siitä että nuo tukipolitiikat ovat olleet puhdasta jakopolittiikkaa. Olemassa oleville toimijoille on jaettu niiden valtasuhteessa tukirahaa. On varottu tukitoimia, jotka muuttaisivat kilpailuasemaa.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8