Osakeseurannan päivitys

Sijoittaminen

https://www.sinisaariconsulting.com/StockAnalysisTool.html

Tuloskausi Q1/2024

 

Positiiviset yllättäjät

 

Odotukseni ylitti 33% seuraamistani yhtiöistä.

Suuret amerikkalaiset Alphabet, Amazon, Apple ja Microsoft tekivät kaikki hyvän tuloksen.

Konepajoissa oli myös monta positiivista yllättäjää. Cargotec ja Wärtsilä erityisesti. Koneen tulos oli odotuksiani parempi.

Pankit tekivät hyvää tulosta. Nordea ja Aktia.

Lisäksi esimerkiksi Digia, Harvia ja Marimekko yllättivät positiivisesti.

 

Odotusten mukaiset

 

Näitä oli suurin osa eli n. 52% yhtiöistä.

Joukossa on sellaisia, joilta odotinkin hyvää tulosta kuten Kemira ja Elisa. Elisa ei yllätä juuri koskaan vaan sieltä tulee juuri se, mitä saattoi odottaakin. Vakaata ja tasaista menoa vuodesta toiseen.

Sitten on sellaisia, jotka ovat toisaalta hyviä, mutta jokin asia ei ole parhaassa mallissa kuten Konecranes, jonka kassavirta ja marginaalit ovat OK, mutta uusien tilausten määrä laskussa.

 

Alle odotusten

 

Näitä on n. 15% yhtiöistä.

Täällä on yhtiöitä, joiden Q1 oli heikko kuten Ponsse. Sitten on sellaisia, joiden marginaalitasot ovat laskeneet kuten Epiroc ja Fiskars.

 

 

 

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo