Pääsiäisen jälkeen koittaa arki

Kelloa on siirretty reilusti ainakin tunti kohti kesää. Siinä ikään kuin lainaamme kesälle tunnin, jonka saamme syksyllä takaisin ilman korkoa. Mitä hyötyä siitä on? Kansantaloustieteilijät osannevat laskea säästöt suuremmiksi kuin kulut tämän aikataulutuksen osalta. Vaikka säästöjä ei syntyisikään, EU määrää sävelen, kun kerran jäsenmaat maksavat viulut.

Valon määrä on iltaisin häkellyttävä: kevätpäivän tasaus oli reilu viikko sitten, mutta aurinko pyrkii ylös vasta klo 6.25 Helsingissä ja painuu mailleen klo 20.21. No sehän johtuu kesäaikaan siirtymisestä. Iltaan saatiin lisää valoisaa aikaa ja aamuun pimeyttä. Muistatteko miten hölmöläiset saivat valoa ikkunattomaan torppaansa tai miten he jatkoivat peittoa? Äiti Luontoa ei voi huijata.

Satunnaisten lukijoiden pyynnöistä huolimatta jatkan kirjoittamista, mutta heidän pyyntöjensä tähden pyrin pitämään jutut lyhyinä. Lukijoitteni joukossa (1-2) on niin lyriikan, huumorin kuin älyllisyyden suosijoita. Olen ottanut viimeksi mainitun ryhmän ylivertaisena haasteena.

Melskeinen kevät

Keväinen aika on valon ja viiman,
vihreyden kasvun, kudun ja kiiman,
Linnut sen näyttävät jo muita ennen,
friskaavat ihmistä tullen ja mennen.

Krookukset kukkivat, pajukko paukkuu,
varikset vaakkuvat, koirat vain haukkuu,
Vielä ei valmiiksi tullut kai kenkään,
Jos nyt lie väliä senkään.

Pastori tuli vanhan mummon luokse mökkiin.
– Saanko laulaa virren? kysyi pappi.
– Laulakaa toki, menen sillä välin keittämään kahvit!

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahden kolme skenaariota: Pitkittyvä asemasota

Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa

Sijoittaminen

Automaattikaupankäynti S&P 500-osakkeilla

Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.

Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi

Sijoittaminen

Osakkeiden valinnan puntaroinnista, tapaus Rolls Royce

Osakepoiminta on monella tavalla haastavaa. Puntaroimista vaativat lukuisat tekijät, yhtenä niistä yhtiön suhteellinen asema verrokkiensa joukossa.
Pulma tiivistyy vaikkapa lentokonemoottorimarkkinassa, yhdessä maailman keskittyneimmistä teollisuudenaloista. Käytännössä kolme