Matti Vanhasen siirtyminen perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi on luonut keskustelua lobbauksen rajoista. Olisi varmaan hyödyllistä selvittää, miten tosiasiallinen päätöksenteko poliittisen tai taloudellisen organisaation huipulla tapahtuu. Muodollinen päätöksentekohan on tarkoin laissa määritelty.

Kovin helppoa sellainen selvitystyö ei olisi. Taustaksi olisi varmaan syytä perehtyä bysanttilaiseen diplomatiaan, Rothschildien lähes näkymättömään yritysrakenteeseen sekä jesuiittojen ja laajemminkin katolisen kirkon toimintaan.

Olen suurimman osan työelämästäni lukenut erilaisia pöytäkirjoja, joissa on ollut äärimmäisen vähän mitään keskusteluja muistiinmerkittynä. Haastattelut eivät ole lisävalaistusta tuoneet. Kaikki ovat olleet ylen yksimielisiä, minkä lisäksi kukin haastateltava on aina ensimmäisenä keksinyt pyörän ja muuta tarpeellista.

Jotenkin minusta tuntuu, että talouselämä ei missään vaiheessa pohtinut sitä, kannattaako euro ottaa käyttöön Suomessa. Asiaa pidettiin talouselämässä itsestään selvyytenä ja ainoastaan liittymiskurssin yksityiskohdasta keskusteltiin. Ja kun talouselämän lobbaus alkoi euron puolesta, rivit sulkeutuivat lopullisesti – kabinettien ovihan oli koko ajan lukossa.

Matti Vanhasen siirtyminen perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi on luonut keskustelua lobbauksen rajoista. Olisi varmaan hyödyllistä selvittää, miten tosiasiallinen päätöksenteko poliittisen tai taloudellisen organisaation huipulla tapahtuu. Muodollinen päätöksentekohan on tarkoin laissa määritelty.

Kovin helppoa sellainen selvitystyö ei olisi. Taustaksi olisi varmaan syytä perehtyä bysanttilaiseen diplomatiaan, Rothschildien lähes näkymättömään yritysrakenteeseen sekä jesuiittojen ja laajemminkin katolisen kirkon toimintaan.

Olen suurimman osan työelämästäni lukenut erilaisia pöytäkirjoja, joissa on ollut äärimmäisen vähän mitään keskusteluja muistiinmerkittynä. Haastattelut eivät ole lisävalaistusta tuoneet. Kaikki ovat olleet ylen yksimielisiä, minkä lisäksi kukin haastateltava on aina ensimmäisenä keksinyt pyörän ja muuta tarpeellista.

Jotenkin minusta tuntuu, että talouselämä ei missään vaiheessa pohtinut sitä, kannattaako euro ottaa käyttöön Suomessa. Asiaa pidettiin talouselämässä itsestään selvyytenä ja ainoastaan liittymiskurssin yksityiskohdasta keskusteltiin. Ja kun talouselämän lobbaus alkoi euron puolesta, rivit sulkeutuivat lopullisesti – kabinettien ovihan oli koko ajan lukossa.

Kun talouselämälle paljastui sekä Ruotsin että Tanskan jäävän euroalueen ulkopuolelle, joku varmaan tajusi Ruotsin metsäteollisuuden kilpailukyvylle tulleen edun, mutta kantaa oli turha enää muuttaa.

Hiukan tuntuu siltä, että talouselämälle on tärkeintä saada kantansa läpi siten, että lobbauksen kohteen vastustajiksi karsiutui vain Vihreitten ja Vasemmistoliiton tapaisia hörhöjä jollain Väyrysellä täydennettynä.

Kysyä sopii, voisiko avoimempi keskustelu itse asiastakin edistää yritysmaailman etuja.

Euroa alun perin vastustanut Matti Vanhanen pahoitteli pääministeriytensä loppumetreillä sitä, kuinka populistisesti oppositio vastusti Kreikan tukemista.

Lieköhän Vanhaselle itselleen selvinnyt, miten euroalue päätöksensä teki, Saksa päätti, että sen pankkien Kreikan-saatavat täytyy turvata, eikä moiseen mitään vakuuksia tarvita. Saksan etu olkoon EU:n etu ja kun Saksa on päätöksensä tehnyt, pienen Suomen pääministeri saa pitää kiirettä, että ennättää kannattaa esitystä. Muutoin päätös syntyy ilman Suomen “tahdonilmaisua”.