Parhaat tuloksentekijät ja osingonmaksajat ovat helmiä, joiden arvo säilyy yli suhdanteiden

Sijoittaminen

Pörssissä on edelleen kohtuullisesti hinnoiteltuja osakkeita. Toistaiseksi Q2 tuloksensa kertoneiden joukossa on monia hyviä tuloksentekijöitä joista osa tuottaa omistajalleen hyvää osinkotuottoa (taulukossa muutamia).

Oheiseen taulukkoon on koottu sellaisia Q2 tuloksensa kertoneita, joiden viimeisen vuoden perusteella laskettu p/e luku on alle 19.  Taulukkoon on laskettu paljonko tämä on tarkoittanut voittoa pörssiarvolle (%). Mukana on oletettu osinko (%), jonka nämä yritykset ovat jakaneet tai aikoneet jakaa.  Yritys on yleensä vakaassa kunnossa, jos voitosta on varaa jakaa kohtuullinen osuus osinkona. Näitä hyvää tulostuottoa tekeviä ja kohtuullista osinkoa jakavia on oheisessa luettelossa monia.

Hyvät tuloksentekijät ja osingonmaksajat ovat osakesalkun tasapainottajia. Niiden arvo ei laskusuhdanteessakaan putoa kohtuuttomasti. Hyvällä tuloksella ja osingolla on arvonsa kaikkina aikoina.

Tuloksentekijät eivät aina ole varsinaisia kasvuraketteja. Yleensä ne ovat halvaksi hinnoiteltuja, tylsiä tuloksentekijöitä ja osingonmaksajia – savupiippuyhtiöitä. Mutta poikkeuksia mahtuu joukkoon. Sijoittajat eivät nimittäin ole rationaalisia päätöksentekijöitä ja näidenkin joukosta voi löytyä hyljeksittyjä helmiä, joiden tuloksentekokyky, tase ja liikevaihdon kasvu ovat kaikki hyvällä tolalla. Helmiä kannattaa etsiä, niitä voi ihan oikeasti löytää.

Tunnuslukuja ja muuta tietoa voi löytää muun muassa palvelusta:  borsdata.se 

Kuvan lähde:  wikimedia

 

 

4 thoughts on “Parhaat tuloksentekijät ja osingonmaksajat ovat helmiä, joiden arvo säilyy yli suhdanteiden

  1. Tuossa joukossa osa on sellaisia että ne ovat syystä halpoja. Ja osa taas sellaisia, jotka ovat hyviä, mutta jostain syystä niitä ei arvosteta. Jälkimmäiseen ryhmään laittaisin näistä ainakin Oma SP:n, Ålandsbankenin, TietoEvryn (salkussani), Tokmannin (salkussani), Digian (salkussani), Fiskarsin (salkussani) ja Uponorin. Nämä kaikki maksavat myös vähintään kohtuullista osinkoa.

  2. Helsingin pörssi poikkeaa edukseen monista muista, että sen yrityksissä maksetaan Euroopan suurimpia osinkoja. Tämä saattaa olla näköharhaa, jos tulos ei kasva ja osinkoa vaan korotetaan. Olen opetuksessa nimennyt ilmiön ”karvalakkimalliksi”, jolloin ainoa osakkeen valintakriteeri on ison osinkoprosentti.
    Toisaalta on yleensä myös niin, että yrityksen hintakertoimet samalla pysyvät maltillisina. Tällöin pelkästään osinkoa pyydystämällä yleensä onnistuu saamaan isoa osinkoa halvalla.
    Kestävämpää kehitystä edustaa sellainen malli, jossa hyödynnetään yritysten kasvavaa osinkoa, eli etsitään mukaan dynamiikkaa ja yrityksen tuloksen kasvua myös osana osakevalintaa.

  3. Olen täysin samaa mieltä että tärkeämpää kuin yhden vuoden osinkoprosentti on se, että on pystynyt kasvattamaan osinkoa vuodesta toiseen. Listat näyttävät aika erilaisilta oman seurantani yhtiöille.

    Osingonkasvattajat top 10

    Harvia Plc
    Talenom Oyj
    Veteranpoolen B
    Admicom Oyj
    Marimekko Corporation
    Volvo, AB ser. B
    Tokmanni Group Oyj
    Kamux Corporation
    Sandvik AB
    Valmet Corporation

    Vuoden 2021 osinkoennuste%:n mukaan

    Nordea Bank Abp
    Citycon Oyj
    Clas Ohlson AB ser. B
    Titanium Oyj
    Keskisuomalainen Oyj A
    Main Street Capital
    Telia Company AB
    Sagax AB D
    Volvo, AB ser. B
    Sampo Plc A

    Vain yksi sama firma taitaa löytyä eli Volvo.

Comments are closed.

Related Posts