Pienen volatiliteetin vakaat yritykset ovat olleet viimeisen vuoden kurssimenestyjiä

Sijoittaminen

Piksu toimitus tutki mitkä sijoitustyylit ovat viimeisen vuoden aikana toimineet parhaiten. Parhaiten on pärjännyt omistamalla pienen volatiliteetin (kurssiarvon vaihtelu pientä) osakkeita. Pörssin harmaat ja mielenkiinnottomat ovat menestyneet.

Tutkimus tehtiin veraamalla google finance palvelun avulla Euroopan markkinoilla euroissa noteerattuja iShares:n sijoitustyyli ETF rahastojen pärjäämisiä keskenään. Vertailussa oli mukana neljä erilaista sijoitustyyliä ja vertailun rahastot sijoittivat maailmanlaajuisesti osakkeisiin.

Minimi volatiliteetti (MVOL), joka sijoitta osakkeisiin joiden volatiliteetti on pörssissä pieni.

Laatu (IWVL), joka sijoittaa niihin osakkeisiin, joiden fundamentti-indikaattorit kuten p/e, p/s, p/b, oman pääoman tuotto, …. saavat parhaita arvoja. Näillä mittareilla parhaita yrityksiä sanotaan joskus laatuyrityksiksi.

Momentum (IWMO), joka sijoittaa niihin osakkeisiin, jotka ovat viime aikoina nousseet parhaiten.

Alhainen arvostus (IWQU), joka sijoittaa osakkeisiin joiden tuloksen arvostus (price/earnings) on pörssissä alhaalla.

Laskumarkkina on muuttanut parhaiden sijoitustyylien järjestystä:

  • Minimi volatiliteetin yritykset eivät pärjänneet nousumarkkinalla, mutta turbulenttinen tilanne on muuttanut tilanteen. Nyt nämä  pörssin harmaat ovat parhaiten menestyviä.
  • Laatuosakkeet, joiden fundamentit (p/e, p/s, p/b, gearing….) ovat hyviä, pärjäsivät laskumarkkinallakin kohtuullisesti.
  • Momentum osakkeet poimitaan niiden joukosta jotka ovat pärjänneet parhaiten pörssissä. Tämä strategia ei toiminut hyvin. Parhaita nousijoita valitsemalla ei ole saanut hyvää tuottoa.
  • Edullisia osakkeita (= alhainen p/e suhde) ostava joutui tyytymään erittäin huonoon tuottoon. Laskumarkkina kuritti näitä hyvän tulostuoton osakkeita erittäin kovalla kädellä.

Lisää tietoa:  Google Finance

Related Posts