Pienet yksityisomisteiset yritykset työllistävät yhä useamman suomalaisen

Talous Yhteiskunta

Työllisten määrän ja taloudellisen tuloksen kehitys on ollut parasta yksityisomisteisissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Kehitys on erittäin heikkoa suurissa, yli 1000 henkeä, työllistävissä yrityksissä selviää Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön  tekemästä Pk-yritysbarometrista.

Näillä heikosti työllistävillä suurilla yrityksillä on muutama yhteinen nimittäjä:

  • Suuret yhtiöt ovat yleensä julkisessa virkamiestyyppisessä omistajaohjauksessa. Ne ovat joko työmarkkinajärjestöjen eläkevakuutusyhtiöiden kautta hallitsemia tai valtion omistajaohjauksessa.
  • Suuret yritykset siirtävät pääomia ja investointeja niihin maihin joissa tuotantokustannukset ovat edullisempia. Ne työllistävät lähinnä ulkomaalaisia ulkomailla. Niille tarjottu yhteiskunnallinen tuki tulee toki meidän sijoittajien eduksi, mutta ei aina suomen kansan.
  • Heikosti työllistävät kuuluvat usein suomen pörssin suuriin tai keskisuuriin yrityksiin.
  • Pk- yrityksissä työntekijät usein tuntevat toisensa paremmin kuin suurissa. Saattaa olla että niissä syntyy helpommin yhdessä tekemisen ja yrittämisen meninki.

Odotukset ovat pandemian kiihdyttyä laskeneet voimakkaasti. Suhdanneodotukset ovat heikentyneet sitä mukaa, kun yhteiskuntaa on jouduttu sulkemaan uudestaan korkeasta rokotuskattavuudesta huolimatta. Kysely ajoittui samaan aikaan, kun uusi virusvariantti levisi voimakkaasti.

Viime helmikuun Pk-yritysbarometriin verrattuna nousua on kuitenkin kahdeksan yksikköä. Odotukset ovat kaikenkaikkiaan positiivisia. Pk-yrityksistä 27 prosenttia arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana ja 16 prosenttia arvioi niiden heikkenevän.

 

 

 

 

 

 

 

 

One thought on “Pienet yksityisomisteiset yritykset työllistävät yhä useamman suomalaisen

  1. Suomalaiset suuret yritykset työllistävät enemmän ulkomailla ja ulkomaalaiset suuret yritykset työllistävät suomessa.
    Tämä ulkomaalaisten suurten yritysten työllistävä vaikutus saattaa puuttua tuosta tilastosta. Tilaston perusteella (ellei saa lisätietoa) ei tästä syystä voida varmasti sanoa että pienet olisivat noin paljon suuria parempia.

Comments are closed.

Related Posts

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen

Asunnot ja metsä

Vuokra-asuntotuotannon yritystuet ovat tuhonneet asuntomarkkinat ja aiheuttaneet asuntomarkkinoiden lamaa

Valtion pitkään jatkunut mittava korkotuki vuokra-asuntotuotantoon on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan asuntomarkkinoilla.

– Asuntomarkkinat tarvitsevat myös vapaarahoitteista uudisasuntotuotantoa. Viime vuosina tuotanto on painottunut voimakkaasti pelkästään vuokra-asuntoihin,