Pohjoismaiset telecom operaattorit ovat olleet viimeisen vuoden menestyjiä

Sijoittaminen

Pohjoismaiset tuottoindeksien (tuottoindeksi sisältää osingot) kehityksestä paljastuu yllätys, telecom operaattorit (Telia, Elisa, Tele2, Telenor, Millicom, LinkMobility, …) ovat olleet viimeisen vuoden menestyjiä. Pankkisekstori ja teollisuustuotteet ovat nekin olleet kohtuullisia valintoja. Takavusien tähti, terveydenhuolto, on sen sijaan sakannut pahemman kerran.

Sijoittajan on hyvä osata tehdä toimialavalintoja ja käyttää toimialahajautusta. Toimialojen menestyksissä on lyhyellä aikavälillä huikeita eroja, mutta on vaikea tietää mikä toimiala tulee kulloinkin muotiin. Puolustusteollisuus näyttäisi olevan kovassa nosteessa, mutta valitettavasti tähän vertailuun ei löytynyt soveltuvaa indeksiä.

Toimialojen arvostuserot näkyvät esimerkiksi p/e tunnusluvussa. Pohjoismaisten pankkien p/e luvuvut ovat alle kymmenen luokkaa kun taas lääketeollisuuden yhtiöt arvostetaan pörssissä usein p/e luvulla joka voi olla 20…100. Arvostuseroa selittää lääketeollisuuden suuremmat kasvuodotukset.

Mikään toimiala ei ole kestomenestyjä vaikka korkeaa arvostusta voi kestää yhtäjaksoisesti vuosia, jopa kymmenen vuotta.  Terveydenhuoltosektori oli muutama vuosi sitten muodissa, nyt olivat operaattorit ja viiden vuoden kuluttua kenties rakentaminen ja kiinteistöt.

Lisää tietoa:  Pohjoismaiset sektori-indeksit / Nasdaq

 

One thought on “Pohjoismaiset telecom operaattorit ovat olleet viimeisen vuoden menestyjiä

  1. ”Terveydenhuoltosektori oli muutama vuosi sitten muodissa”.

    Terveydenhuollon suurin yritys on edelleenkin tanskalainen Novo Nordisk, joka yksistään selittää alan muita huonomman kehityksen. Muilla alan yrityksien osakkeilla oli kuitenkin mennyt viime vuosi melko normaalisti.

    ”Novo Nordisk has announced its latest trial result for the new obesity drug, CagriSema, which disappointed investors and sent its share price plunging 20% in Denmark on Friday, the sharpest one-day decline in history.Novo Nordisk has announced its latest trial result for the new obesity drug, CagriSema, which disappointed investors and sent its share price plunging 20% in Denmark on Friday, the sharpest one-day decline in history.”

    https://www.euronews.com/business/2024/12/23/novo-nordisk-shares-plunge-on-the-back-of-disappointing-trial-results#:~:text=Novo%20Nordisk%20has%20announced%20its,one%2Dday%20decline%20in%20history.

Comments are closed.

Related Posts

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen

Asunnot ja metsä

Vuokra-asuntotuotannon yritystuet ovat tuhonneet asuntomarkkinat ja aiheuttaneet asuntomarkkinoiden lamaa

Valtion pitkään jatkunut mittava korkotuki vuokra-asuntotuotantoon on johtanut pienten asuntojen ylitarjontaan asuntomarkkinoilla.

– Asuntomarkkinat tarvitsevat myös vapaarahoitteista uudisasuntotuotantoa. Viime vuosina tuotanto on painottunut voimakkaasti pelkästään vuokra-asuntoihin,