Kun teen erilaisia analyyseja ja ennusteita palkkatyönä ja näin harrastuksenakin, niin on kiintoisaa ja terveellistä kurkata arvioidensa osumista. Syyrian tulevaisuudesta kirjoitin syksyllä 2015 jo vähän ennen kuin Venäjä aktivoitui ja heti sen jälkeen. Koko lailla hyvin mielestäni näkemykseni piti kutinsa. Jutun keskeiset kohdat olivat:

”Venäjä varmistaa, että Bashar al-Assadin hallinto pysyy pystyssä… Optimisti voi ajatella, että Venäjän sotatoimet ainakin edesauttavat Isiksen kaatamista. Mutta Venäjä ei ole osallistunut Isiksen vastaiseen taisteluun tähän asti missään muodossa, joten tuskin se sitä isommin kiinnostaa jatkossakaan muuta kuin hatarana kulissina ja propagandapuheena… Myönteistä käänteessä voi olla se, että pattitilanne pakottaa hakemaan tosissaan poliittista ratkaisua…. Parhaassa tapauksessa Putin painostaa al-Assadin neuvotteluihin. Ensin Venäjä ja Syyrian hallitus kokeilevat voimiaan kapinallisia vastaan.”

http://www.piksu.net/artikkeli/ven%C3%A4j%C3%A4-varmisti-sotilaallisen-umpikujan-syyriassa

Aika lailla mot. Siinä olin osittain väärässä, etten uskonut Venäjän mukaantulon kääntävän oleellisesti sodan kulkua. Näin lopulta kävi, kun Aleppo nyt putosi hallituksen syliin. Virhearvioon vaikutti keskeisesti se, että länsimaat Yhdysvaltojen johdolla olivat lopulta hyvin haluttomia tukemaan kapinallisia kuin muodollisesti. En sitä ihmettele tai arvostele, kun ottaa huomioon kapinallisten sekalaisen sisällön, mutta Venäjä täytti valtatyhjiön siviiliuhreista piittamattomalla ilmasodallaan ja lopputulos on nyt tämä.

Mutta pattitilanteeseen on silti päädytty sikäli, ettei Syyrian hallituskaan Venäjän ja Iranin kanssa ole saanut pysyvää voittoa, eikä se ole näköpiirissäkään. Tämä on paljolti Turkin syytä tai ansiota, sillä se on puolestaan ottanut lännen paikan kapinallisten tärkeimpänä tukijana ja konfliktin suorana osapuolena. Turkki hallitsee osaa Syyrian pohjoisesta. Turkilla on niin voimakas armeija, että se tekee siitä ohittamattoman pelurin. Siksi Turkista on tullutkin nyt neuvottelujen keskeinen osapuoli Venäjän ja Iranin kanssa.

Sen mahdollisti Turkin linjamuutos. Turkki ajoi pitkään Bashar Al-Assadin kaatamista mihin hintaan tahansa. Se johti liki sotatilaan Venäjän kanssa. Nyt Turkki on luopunut Al-Assadin kaatamisesta ja neuvotteleminen sujuu.

Turkille tärkeintä on estää kurdivaltion synty. Toiseksi se haluaa Syyrian sunneille jonkinlaisen säällisen aseman. Isiksen uhkankin Turkki ottaa lopulta tosissaan terroritekojen kohteeksi jouduttuaan.

Näillä kolmella ulkovallalla on mahdollisuus ratkaista sota ainakin ajan mittaan, ja sitä ne hakevat piakkoin Kazakstanin neuvotteluissa. Syyrian hallituksen, Venäjän ja Iranin ilmeinen lähiajan tavoite on saada haltuunsa maan länsiosa. Ne voivat tyytyä siihen, jos Turkki on valmis puolustamaan itään jääviä sunnialueita – jo yksinkertaisesti siksi, että voimien mittely koko maan hallinnasta tulisi tolkuttoman kalliiksi.

Turkilla on muskelia, jos se sitä on valmis käyttämään. Tämä mahdollisuus on selvästi ollut tulitauon takana. Voiman tasapaino on puhunut. Sitä on reaalipolitiikka. Mistään muusta ei ole kyse Venäjän ja Turkin kuin taikaiskusta syntyneessä veljeilyssä. Ne hakevat molempia tyydyttävää ratkaisua. Siten rauhat aina syntyvät.

Syyrian hallitus ei ratkaisua estä haluistaan riippumatta, koska se on riippuvainen Venäjästä ja Iranista. Kapinalliset ovat ahdingossa, ja Trumpin kauden alku pahentaa tilannetta. Hänen puolestaan Al-Assad kumppaneineen saa murskata kapinalliset.

Arabimailla ei ole paukkuja kapinallisten pitämiseen pystyssä. Jihadistit varmasti jatkavat sotaa, koska heidän kanssaan ei kukaan sovi mistään mitään, mutta maltillisen osan on pakko peesata Turkkia enemmän tai vähemmän, koska se on heidän viimeinen valttinsa.

Tältä pohjalta jonkinlainen sopu todennäköisesti aikanaan syntyy. Turkki saa sunneille jonkinlaisen turvan, johon kapinallisten on tyydyttävä. Se voisi tarkoittaa jopa suuria väestönsiirtoja, aivan kuten on tapahtunut Irakissa.

Kaupan häviäjiksi jäisivät kurdit, joiden haaveet itsenäisestä valtiosta Turkki torppaisi muiden puuttumatta asiaan. Kurdit eivät olleet mukana tulitaukoneuvotteluissa.

Jos prosessi etenee näin, tuloksena on Syyrian balkanisaatio tai ajanmukaisemmin irakisaatio, mikä oli sinänsä odotettavissa. Tämä visio tosin edellyttää, että Isiksestä on päästävä vielä eroon, koska heidän hallitsema alueensa on luonnollisesti se Syyrian tuleva Sunnistan, luultavasti jonkinlainen Turkin satelliitti. Tämän urakan luonnetta en lähde tässä kohtaa arpomaan, siinä on niin paljon kysymysmerkkejä.

Siihen on vielä pitkä matka, mutta tältä pohjalta tämä sota ratkeaa minun arvioni mukaan. Tässä ratkaisussa olisi paljon epämiellyttäviä puolia, mutta ainakin se lopettaisi teurastuksen. Kiintoisaa on vilkaista tätäkin juttua parin vuoden päästä.

En tiedä, onko talouslehti oikea paikka tällaiselle jutulle, mutta on maailmanpolitiikan mullistuksilla aina isot vaikutukset talouteenkin erilaisten mutkien kautta. Pakolaiskriisistä on tullut Euroopassa niin iso asia, että se uhkaa kohta EU:n olemassaoloa ristiriitojen repiessä jäsenmaita ja niiden välejä.

Markkinakatsastelen pörssejä vielä viikonlopun aikana.