Pörssiin tulossa paljon hyviä, markkinataloudellisesti terveellä tavalla rahoitettuja yhtiöitä

Sijoittaminen

Pääomasijoittajien vuosi 2021 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin.  Uusista pörssilistautujista Kreate Groupia ja Sitowisea on ollut listaamassa Intera Partners ja Orthexia Sponsor Capital. Lisäksi First North -listan Merus Powerin sijoittajana ovat olleet VNT Management ja Inventure. Päälistan uusista pörssilistautujista vuonna 2021 jopa 75 % ovat pääomasijoittajataustaisia yhtiöitä.

Alkukesästä listautumisaikeistaan on ilmoittanut myös useampi yhtiö. Seuraavista mahdollisista listautujista Spinnovaa on ollut rahoittamassa muun muassa Maki.vc ja Puuiloa on listaamassa kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö Adelis Equity Partners, ja jota on aiemmin kasvattanut suomalainen Sentica Partners.

Pääomasijoittajat ovat sijoittaneet yhteensä 5,7 miljardia euroa suomalaisiin startup- ja kasvuyhtiöihin viimeisen viiden vuoden aikana 2016–2020. Näistä listaamattomista yhtiöistä osa päätyy pääomasijoittajan kasvattamana pörssilistalle. Helsingin pörssin uusista listautujista noin puolet ovat olleet viime vuosina pääomasijoittajataustaisia. Myös uusia listautujia on tulossa – Suomalaiset pääomasijoittajat ovat nimenneet jälleen 40 kohdeyritystä, jotka ovat potentiaalisia pörssilistautujia seuraavan viiden vuoden aikana.

Potentiaaliset pörssilistautujat jälleen listattu – listalla 18 kokonaan uutta yhtiötä

Pääomasijoittajien kohdeyrityksissä kasvaa myös tulevaisuuden pörssilistautujia. Pääomasijoittajien perinteiselle potentiaaliset pörssilistautujat -listalle on päätynyt tänä vuonna 40 startup- ja kasvuyhtiöitä. Yhtiöistä 12 on pääomasijoittajien omistamia startup-yhtiöitä ja 28 buyout- ja growth-sijoittajien omistamia kasvuyhtiöitä.

Kokonaan uusia yhtiöitä listalla on 18 kappaletta. Näiden startup- ja kasvuyritysten joukossa on perinteisten toimialojen lisäksi myös pienempiä teknologiayrityksiä, ja esimerkiksi terveysteknologian yritykset ovat hyvin edustettuina.

”Tänä vuonna tullaan näkemään perinteisten toimialojen lisäksi pienemmän kokoluokan teknologiayrityksiä ja uusia toimialoja, joilta listaudutaan pörssiin. Pääomasijoittajat ovat jo pitkään olleet kiinnostuneita esimerkiksi terveysteknologiasta ja materiaaliteknologiasta. Näiden alojen yritykset saattavat olla seuraavia kiinnostavia pörssilistautujia”, kommentoi Pia Santavirta, Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja.

Pääomasijoittajat ovat aina väliaikaisia omistajia, joiden tavoitteena on kasvattaa omistamiensa yhtiöiden arvoa tietyn kasvuvaiheen ajan. Irtautuminen kohdeyhtiöistä noin 3–7 vuoden kuluessa on myös osa jokaista onnistunutta pääomasijoitusta. Irtautumisvaihtoehtoja on esimerkiksi myydä kohdeyhtiö teolliselle ostajalle, toiselle pääomasijoittajalle taikka yhtiö voidaan listata pörssiin.

”Kun meistä tulee kasvuyrityksen pääomistajia, pidämme huolen siitä, että omistusaikanamme yhtiö kasvaa pörssilistautumiskelpoiseksi. Pörssilistautuminen on usein mielenkiintoinen vaihtoehto irtautumiselle, ja olemmekin olleet omistajina jo kolmessa tänä vuonna pörssiin tuodussa kasvuyhtiössä: Kreatessa, Sitowisessa ja aiemmin myös Orthexissa. Tuomme mielellämme uusia yhtiöitä pörssiin jatkossakin,” kertoo Juhana Kallio, Pääomasijoittajat ry:n hallituksen varapuheenjohtaja Intera Partnersilta.

”Suomalaisten startup- ja kasvuyhtiöiden kasvupääomista yli puolet tulee ulkomaisilta pääomasijoittajilta. Odotamme myös ulkomaisten sijoittajien tuovan Helsingin pörssiin uusia yhtiöitä. Kotimaisilla ja ulkomaisilla pääomasijoittajilla on merkittävä rooli uusien pörssiyhtiöiden kasvattajina ja kansankapitalismin edistäjänä”, päättää Santavirta.

”Suomen rahoitusalan ekosysteemi on alkanut toimia paremmin listautumisissa. Tästä vuodesta on tulossa ennätysvilkas; edellinen ennätys oli 14 listautumista vuonna 2018. Näillä näkymin tulemme ylittämään tuon jo tämän kuun loppuun mennessä. Olemme iloisia siitä työstä, mitä pääomasijoitusyhtiöt tekevät kasvattaessaan yhtiöitä pörssikypsiksi Suomessa,” sanoo Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman.

Related Posts