Portugalin hallituskriisin jälkeen

Heinäkuun alussa Portugalissa marssi (ja oli aikeissa marssia) ministeriä pihalle frekvenssillä ministeri päivässä – kaksi parhaassa. Syynä oli epäinhimilliseksi koettu säästötalkoo. Portugalissa nimenomaan yksityisten velkataso on päätähuimaava. Tavallinen mittari tässä on velan suhde vuotuisiin tuloihin. Suomessakin mennään hieman toiselle sadalle prosentille, mutta Portugalissa reippaasti kolmannelle sadalle. Kun kenkää tulee, verot nousevat ja palkat laskevat, niin sisämarkkinoilla tapahtuu ihmeitä. Ja hyvin ikäviä sellaisia. Velat eivät kuitenkaan kevene. Yhtälöstä tulee kestämätön.

Juuri tästä syystä hallitusrivit alkoivat rakoilla. Sikäläinen pienehkö puolue hallituskumppanina oleva CDS-PP katsoi, ettei hyvä heilu syyskuun lopun kunnallisvaaleissa, jos porukka profiloituu kunnon vyönkiristäjä- ja leikkauspuolueeksi. Presidentti tuli hätiin ja ehdotti laajempaa "kansallinen pelastus" -nimikkeellä kulkevaa puoluekoalitiota. Siitä ei tullut mitään, mutta vanhalla kokoonpanolla jatketaan.

Sattumoisin Portugalin hallituskriisin aikana EURUSD syöksyi nopeasti jopa alle 1,28 tason. Kun akuutti tilanne oli ohitse niin kurssi palautui nopeasti. En tosin usko Portugalin tilanteen olevan millään muotoa taputeltu, sillä galluppien tuijottelu varmasti ahdistaa hallituspuolueita. Jos vaikka ajatellaankin, etteivät he muuta voi (komission mantra: TINA), niin onhan se mahdollista, että reippaanlaisesti politisoimalla saadaan oppositiossa olevat sosialistit kuskin penkille. Ja vaikka Portugalilla ei ole Ranskan asemaa euroalueella niin kummasti sitä on poliittiset kelit viilentyneet Saksan ja Ranskan välillä. Sama tilanne voi revetä Portugalissakin. Kreikassahan natsiliput saksalaisten päättäjien vieraillessa liehuvat ja kansalaiset pakotetaan pysymään piilossa.

Mutta onko nyt 1,32 EURUSD:n taso sitten se, mitä kriisimaat tarvitsevat? Heinäkuun aikana varovainen optimismi on päässyt esille, ja kuten ennenkin: kun uutiset paranevat niin valuutta vahvistuu kriisimaiden kannalta kestämättömälle tasolle. Vastaavasti kaaoksen päästyä valtaan euro toki heikkenee.

En tosin ole nyt heinäkuussa niin ahkerasti päivystänyt uutisrintamalla, ja se kyllä näkyy kirjoitustahdissanikin. Olettaisin silti, että eurokriisi tulee kyllä loppuvuonna esille, ja minulla olisi siten kädet täynnä töitä. devil

 

One thought on “Portugalin hallituskriisin jälkeen

  1. Tanska

    Tanskassa pyöritään velkaantumisen kanssa noin 300% tasolla. Ja siellä asuntojen hinnatkin heiluvat. 

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo