Portugalin takaukset ovat Suomen osalta noin 2,5% valtion budjetista

Vastauksena Portugalin viranomaisten 7.4.2011 esittämään pyyntöön, 27 EU-maan ministerit hyväksyivät maanantaina 16.5.2011 pidetyssä, hallitusten välisessä kokouksessaan yksimielisesti lainamuotoisen avun antamisen Portugalille. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen edusti kokouksessa Suomea.

Valtion­takauksen myöntämisestä Suomen osalta päättää eduskunta hallituksen tiedonannon pohjalta. Tavoitteena on, että uusi hallitus antaisi tiedonannon viivytyksettä virkaan astumisensa jälkeen. Suomen takauksen määrä on arviolta 1,2 mrd. euroa (realisoituessaan takaukset aiheuttaisivat kuluerän, joka olisi noin 2,5% valtion budjetista, (50 mrd)) .

EU Ministerit yhtyivät maanantaina 16.5 komission ja Euroopan keskuspankin arvioon, että lainan antaminen Portugalille on perusteltua rahoitusvakauden turvaamiseksi euroalueella ja koko Euroopan unionissa.

Euroalueen ja EU:n laina-apua tullaan antamaan Portugalin viranomaisten ja komission sekä Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja Euroopan keskuspankin neuvotteleman ohjelman perusteella. Ministerit hyväksyivät kolmevuotisen EU/IMF-ohjelman, joka on kunnianhimoinen ja etupainotteinen, mutta joka kuitenkin turvaa yhteiskunnan haavoittuvimpien ryhmien aseman. Ohjelma perustuu kolmeen pääpilariin, jotka ovat:

    • Julkisen talouden kunnianhimoinen ja uskottava sopeutus sen kestävyyden varmistamiseksi. Tähän kuuluu liiallisen alijäämän korjaaminen neuvoston alkuperäisen aikataulun mukaisesti, eli vuoteen 2013 mennessä. Finanssipolitiikan kestävyyttä tuetaan (i) budjettiprosesseja vahvistamalla, ml. tehostettu seuranta ja raportointi, tehostettu verokannon hallinnointi sekä tehokkaampi yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuushankkeiden sekä valtionyhtiöiden valvonta; (ii) terveydenhuollon ja julkisen hallinnon uudistukset, (iii) kunnianhimoinen yksityistämisohjelma.
    • Kasvua ja kilpailukykyä tehostavat uudistukset työmarkkinoilla, oikeusjärjestelmään, sähkö- ja telesektoreihin sekä asunto- ja palvelusektoreille kestävän ja tasapainoisen kasvun edistämiseksi sekä sisäisten ja ulkoisten tasapainottomuuksien poistamiseksi.
    • Toimet rahoitussektorin sopeuttamiseksi tasapainoisesti ja hallitusti sekä pankkien vakavaraisuuden vahvistamiseksi, mukaan lukien riittävät tukivälineet.

Portugalin viranomaiset julkistivat ohjelman 5. toukokuuta. Ministerit pitivät opposition tukea ohjelmalle tervetulleena ja odottavat kaikkien poliittisten puolueiden osaltaan varmistavan ohjelman määrätietoisen ja ripeän toimeenpanon.

Portugalin ohjelmaan liittyvä rahoituspaketti kattaa rahoitustarpeet enintään 78 mrd. euroon asti, ja se on tarkoitus jakaa yhtäläisesti (26 mrd. euron osuuksin) Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin (ERVM), Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) ja IMF:n kesken. Samanaikaisesti Portugali käynnistää vapaaehtoisuuteen perustuvat neuvottelut yksityisten sijoittajien kanssa näiden pysymiseksi maassa. Tämä linjaus lisättiin euroryhmän lausuntoon Suomen vaatimuksesta.

Lausunnon mukaan valtiovarainministerit ovat luottavaisia, että Portugalin talouden sopeutusohjelma vastaa päättäväisesti Portugalin julkisen sektorin taloudellisiin ja rakenteellisiin haasteisiin. Se auttaa näin ollen luottamuksen palauttamisessa ja euroalueen rahoitusvakauden turvaamisessa.

Lisää tietoa:  valtiovarainministeriö

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä