Positiiviset uutiset

Italian talous laski vähemmän kuin ennakoitiin toisella neljänneksellä. Kun ennusteet jäävät toteutuneesta ollaan yleensä nousussa ja menossa ylättävän paljon hyvään suuntaan. Johan tästä sodanjälkeisen ajan pisimmistä taantumasta Italiassa joutaisi pääsemään.

Teollisuustuotanto, asuntojen hinnat sekä vähittäismyynti näyttävät Englannissa nousun merkkejä ja ovat vahvistavia merkkejä nousun pysyvyydestä. BKT kasvoi 0,6% toisella neljänneksellä.

Suomen pääministeri on palannut lomalta vastuuta kantamaan. Hän on selkeästi ruskettunut eli nyt on energiaa.

USAssa kauppavaje jatkaa nopeaa supistumista. Syynä on viennin kiihtyminen. Vaje supistui 22%.

Japanissa yritysten tulokset tuplaantuivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla verrattuna edellisen vuoden vastaavaan.

Yhteisvastuullisuudesta ja rahan todellisesta olemuksesta on alettu puhumaan. Jospa rahaankin joskus suhtauduttaisiin muuten kuin tunteella. Suomen peruskoulussa on opetettu, että meidän itsenäistymisen merkki on postimerkki ja raha. Raha on mennyt ja joutaisi mennä postimerkkikin.

Jutta Urpilainen on lopettanut kannattajiensa kiittelyn samaan tahtiin kuin kannattajat ovat vähentyneet.

Related Posts

Sijoittaminen

Koskisen sektorinsa helmi? Ehkei sittenkään

Helsingin osakeindeksikin vaihteeksi jäähtyy etenkin sitä AI-buumin voimalla nostaneen Nokian ottaessa jo kunnolla osumaa – erittäin hyvästä syystä jos minulta kysytään. Monella sektorilla ja varsinkin meikäläisittäin elintärkeässä metsäteollisuudessa

Sijoittaminen

Omat Rahat katsaus: AI-huuma jo selkeästi ”lapiot ja hakkuut” vaiheessa

Datakeskuksien rakentamiseen tarvittavat välineet ovat nyt huudossa.

Ai-huuma on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Kovimmassa huudossa eivät ole enää suuria AI-investointeja tekevät ”perinteiset” teknojätit kuten Microsoft ja Google.