”Pöxit” – tarkkana euron kriisimaiden lainakorkojen kanssa

Tänä toukokuuna se sitten tapahtui: niin perinpohjainen "Pöxit" – tai pidemmin "pörssiexit". 2012 kevätkesällä salkkuun tuli tungettua kaikenlaista, ja pääosin valinnat olivat onnistuneita. Perinteisen sell in May and go away:n lisäksi viime perjantaina nähtiin euroalueen kriisimaiden valtiolainojen koroissa pomppua ylös. Maanantaina jatkettiin siitä, mihin perjantaina jäätiin. Italia +10 pinnaa, Portugali +13 pinnaa. Voittojen kotiuttamista voi vauhdittaa EKP:n kryptiset rahapolitiikan vihjeet jatkosta. Koronlasku tuskin on se hopealuoti, jolla tämä kriisi saadaan taltutettua.

Eurostat kertoi, että euroalue kasvaa heikosti – ja sekin pääosin Saksan vauhdittamana. Suomi vajonnee taas taantumaan, eikä monessa muussakaan euromaassa näytä nyt ainakaan liian hyvältä. Inflaatio-odotukset voivat jämähtää paljon alemmas. Poliittisella puolella vaakakuppiin pitäisi laittaa eurovaalit, sekä Kreikan paikallisvaalit. Kreikan osalta monen huomio kiinnittyy siihen voittaako Nea Demokratia Syrizan, vai ei. Vinkiksi kerron, että kannattaisiko seurata sosialistipuolue Pasokia, joka on häviämässä koko Kreikan poliittiselta kartalta. Puolue on kuitenkin hallituksessa näivettämässä yhä hupenevaa kannatustaan. Se saattaa todeta, että näin ei voi jatkua. Lisäksi Ranskan ja Italian eurovaalituloksesta voi koitua kosolti päänsärkyä maiden sisäpolitiikkaan.

Kun yritän sommitella nykyisiä hintatasoja ympärillä näkemääni Eurooppaan niin se on ainakin todettava, että täällä ei ole juuri mitään ostettavaa.

4 thoughts on “”Pöxit” – tarkkana euron kriisimaiden lainakorkojen kanssa

  1. Mihin rahat?

    Jotakin niillä rahoilla kuitenkin pitää tehdä. Vai meinaatko pistää kaikki sileäksi leveään elämään?

    1. En ole vielä päättänyt

      Heh, niinhän sitä pitäisi logiikan mukaan sitten kattaa noilla shorttipositiot.

      En vain ole päättänyt, mitä seuraavaksi teen. Pitäisin mielummin vaikka likvidinä käteisenä ennen kuin tunkisin ne johonkin, mitä en ymmärrä. Katson kaikessa rauhassa, jos annan hermoille hieman lepoa näin kesällä. laugh

      1. Pöxit

        Markkina-analyysisi vaikuttaa olevan kotoisin sivuraiteelta. Ikään kuin Eurooppa olisi maailman napa ja siellä Saksa sellainen kaiken kattava mahtitekijä osakemarkkinoilla. Väärin, väärin ja vielä kerran väärin. Kannattaisi ottaa ensin selvää, ennen kuin alkaa ennustajaksi?

        Suoraan sanoen metsään menee, mutta menköön. Kaikenlaista saa lukea, mutta uskottavuus ei ole parhaasta päästä

        Nimimerkki ”Asiantuntija”

      2. Saksasta ja Euroopasta…

        Niin, Saksan osuutta en oikein tavoittanut? En missään nimessä yrittänytkään vedota Saksan tuomaan talouskasvulukuja "kaiken kattavana tekijänä", vaan pikemminkin päinvastoin: muu euroalue pakittaa, ja riskejä alas on liiaksi. Vuonna 2012 toukokuussa riskejä oli silloinkin, huimempia kuin nyt, mutta niihin oli hinnoiteltu jo lähes kauttaaltaan euroalueen hajoaminen. Hintataso oli siis edullinen, eikä riskikään ollut mielestäni niin posketon: arvelin, että yhteisvastuuseen tässä kuitenkin päädytään.

        Se kannatti.

        Euroopasta olen vetäytynyt kokonaan, ja olen myös tietoinen siitä, että veikkaus voi mennä metsään. Ainakin joku uskoo toisin, enhän minä muutoin olisi saanut kaupattuakaan kaikkea pois.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8