Puukauppa käy vilkkaana ja kantohinnat nousussa

"Puukauppa on käynyt kesän jälkeen vilkkaasti, koska määräaikaiset verohuojennukset ovat voimassa vielä vuoden loppuun. Puukaupan jatkuminen tasaisena on erittäin tärkeää myös jatkossa ja siihen tulisi löytää sopivat keinot", sanoo metsä- ja ympäristöjohtaja Anders Portin Metsäteollisuus ry:stä.

Koko tammi-syyskuussa puuta ostettiin yksityismetsistä 22,1 miljoonaa kuutiota. Määrä oli yli nelinkertainen vuoden 2009 vastaavan ajan ostoihin verrattuna. Tammi-syyskuussa ostettiin kuitupuuta 11,6 miljoonaa kuutiota ja tukkipuuta 9,7 miljoonaa kuutiota.

 

Kantohinnat nousivat myrskyä edeltäneelle tasolle

Kantohinnat nousivat hieman elokuusta. Havutukkien hinnat nousivat 4-5 prosenttia. Mäntytukin kantohinta oli keskimäärin 56 euroa kuutiolta ja kuusitukin 57 euroa kuutiolta.

Koivutukin hinta nousi 2 prosenttia ja siitä maksettiin keskimäärin 40 euroa kuutiolta.

Kuitupuiden hinnat nousivat 2-5 prosenttia. Mänty- ja koivukuidun keskimääräinen hinta oli 16 euroa kuutiolta. Kuusikuidusta maksettiin keskimäärin 19 euroa kuutiolta.

Metsäteollisuuden tuotannon kasvu Suomessa on lisännyt puun kysyntää. Kaikille puutavaralajeille, tukit, kuitupuut ja energiapuu, on tarvetta.

Kantohinnat hakkuutavoittain julkaistaan marraskuusta alkaen

Metsäteollisuus alkaa julkaista kantohinnat hakkutavoittain – päätehakkuu, ensiharvennus ja muu harvennus – kuukausittain marraskuusta alkaen. Marraskuun alkupuolella julkaistaan lokakuun tiedot.

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi