Raaka-aineiden hinnat hennossa nousussa

Raaka-aineiden hintojen kehitys kertoo siitä miten maailmassa rakennetaan, investoidaan ja kulutetaan teollisuustuotteita.

Hinnat ovat piksun raaka-ainesivujen mukaan nousseet systemaattisesti vuoden 2016 alusta alkaen. Vielä ollaan etäällä muutaman vuoden takaisista huippulukemista, mutta kehitys antaa toiveita maailmantalouden tervehtymisestä ja investointien käynnistymisestä. Olemme palaamassa normaalimpaan tilanteeseen.

  

Raaka-aineiden hinnat kohosivat vuoteen 2008 voimakkaasti. Nousu johtui kehittyvien maiden, ennen kaikkea Kiinan kasvaneesta kysynnästä. Kaivosyhtiöt tekivät nousevien hintojen rohkaisemina suuria investointeja (esim. Talvivaara). Uusi tuotantokapasiteetti tuli muutaman vuoden viiveellä markkinoille ja samaan aikaan Kiinan kysyntä supistui. Seurauksena oli hintojen romahdus.

Öljyntuotantokapasiteettia tuli merkittävästi markkinoille kun Iranin talouspakotteet purettiin ja lähi-idän tuotantokapasiteetti saatiin paremmin käyttöön. Öljyn laskeva hinta teki monet liuskeöljy projektit kannattamattomiksi ja tuotanto sopeutui parin vuoden viiveellä laskeneeseen kysyntään. Nykyinen öljyn hinta (vähän alle 50$/barrelli) on edelleen alhainen, mutta kuitenkin riittävä ehkäisemään öljyntuottajamaissa (Venäjä, Venezuela, ..) kyteviä potentiaalisia talouskriisejä.

Maataloustuotteiden osalta on nähty samanlaista kehitystä. Hintaindeksi (alla) on noussut vuoden 2016 alusta alkaen. Hintojen nousu on vasta orastavaa eikä johda kulutustuotteiden hintojen inflaatioon. Mutta se on kuitenkin merkki paremmasta suunnasta. 

Maataloustuoteindeksi (Lähde: Index Mundi)

Lisää tietoa:

  • http://www.indexmundi.com/commodities/
  • Infomine

 

 

Related Posts

Sijoittaminen Yhteiskunta

Suomalaisilla suurilla yrityksillä menee hyvin – investoitu pääoma antaa keskimäärin 16% tuoton

Kvartaali Q3/2026 oli suomalaisten suurten yritysten kannalta hyvä. Liikevaihdot kasvoivat lähes 9% ja investoidun pääoman tuotto oli keskimäärin 16 %. Yrityksiin investoitu oma pääoma ja

Salkun rakenne

Oman salkun analyysi

Oma osakesalkku yhdellä silmäyksellä – kuusi välilehteä
https://oman-salkun-analyysi.lovable.app/salkku

Salkku-sovellus kokoaa oman osakesalkun yhteen näkymään: kurssit päivittyvät Yahoo Financesta ja muunnetaan päivän valuuttakursseilla euroiksi, ja kaikki laskenta –