Rahapoliittisen sodan liekit loimottavat EKP:n ikkunoista

Yleisen käsityksen mukaan keskuspankkien tärkein tehtävä on inflaation torjuminen. Finanssikriisien ravistelemassa maailmassa keskuspankkien suurimmaksi huoleksi on kuitenkin nousemassa deflaatio, hintatason lasku. Vauraissa OECD-maissa hinnat ovat nousseet vuodessa vain reilun prosentin, kun keskuspankkien tavoitteena on hiukan alle kahden prosentin inflaatio. Matalan inflaation takana ovat tuotannon ylikapasiteetti, korkea työttömyys, ylivelkaantuminen ja kiristyneet luottomarkkinat.

Deflaation riski on todellinen – ja se on inflaatiota vaikeammin hoidettava tauti. Hintojen laskiessa kuluttajat ja yritykset siirtävät hankintojaan, koska odottavat saavansa ne kohta halvemmalla.  Heikko kysyntä ja putoavat hinnat luovat vaikeasti katkaistavan kierteen. Keskuspankin paras ase ohjauskorko ei tehoa, jos se on jo nollassa tai sen tuntumassa, kuten on tilanne teollisuusmaissa. Euroalueella inflaatio on jo alle prosentissa. EKP:n ohjauskoron pudotus historiallisen alas 0,25 prosenttiin on perusteltu, mutta muitakin lääkkeitä sen on vielä mietittävä.

Deflaation uhka on erityisen suuri Välimeren maissa, joissa inflaatio pyörii jo nollan kieppeillä. Niiden taakkana on suuri määrä julkista ja yksityistä velkaa. Velkadeflaation vaarallisuuden todistaa Japani, joka on kärsinyt sen aiheuttamasta heikosta kasvusta ja työmarkkinaongelmista 1980-luvulta asti. Nollakorko ja setelirahoitus eivät tehonneet deflaation päästyä irti pankkikriisin seurauksena. Euroalueen kriisimaissa tilanne on samankaltainen, etenkin jos pankkisektoria ei siivota.

Seuraavaksi EKP tiettävästi aikoo pudottaa pankkien talletuskoron negatiiviseksi, eli pankkien olisi maksettava keskuspankille varojensa säilyttämisestä. Tavoite on, että pankit laittaisivat rahat kiertoon yrityksille ja kuluttajille. Tanskassa negatiivinen korko on jo käytössä. Setelirahoitukseenhan EKP:lla ei ole mandaattia toisin kuin Fedilla ja muilla keskuspankeilla. Kriisiohjelma OMT teoriassa sen mahdollistaa, mutta kertaakaan siihen ei ole turvauduttu, koska jäsenmaiden kynnys suostua sen ehtoihin on korkea. Se on tullut jo todistettua, toisin kuin OMT:n arvostelijat väittivät – hehän katsoivat sen johtavan auttamatta megainflaatioon. Kauhukuva on ollut harvinaisen kaukana totuudesta.

Samat piirit arvostelevat nytkin EKP:ta liian löysästä rahapolitiikasta. Rintamaa johtaa Saksan keskuspankki, joka vastusti jo edellistä koronlaskua, ja vastustaa negatiivista korkoakin. Pankkipiirit edunsaajineen ovat tietysti samassa rintamassa. He kaikki maalailevat megainflaatiota tulevaisuuteen, vaikka deflaatioriski on tällä hetkellä suurin ongelma useimmissa euromaissa.

Ei kylläkään Saksassa, jonka kilpailukyky on kunnossa. Työttömyys on matala ja sen suurten kaupunkien asuntomarkkinat käyvät ylikierroksilla. Monessa maassa ongelmat ovat kuitenkin aivan toiset. Ja on hyvä muistaa, että esimerkiksi Espanjan ongelmat ovat peräisin EKP:n löyhästä rahapolitiikasta vuosikymmenen takaa, jolloin EKP määritteli linjansa paljolti Saksan heikon kasvun pohjalta. Se mahdollisti ylikuumentumisen monessa maassa, kuten Espanjassa.

Nyt Saksa jälleen vaatii EKP:ta toimimaan oman etunsa mukaan, vaikka monessa maassa löyhä rahapolitiikka on ainoa mahdollisuus ehkäistä deflaatiota. Se on perusteltua jo euron kurssin madaltamiseksi. Keskuspankilla voi olla vain yksi rahapolitiikka, ja suurin osa euromaista tarvitsee nyt erittäin kevyttä politiikkaa, poikkeustoimia myöten. Sitä Suomikin kaipaa.

Suomihan on perinteisesti juossut Saksan mukana kuin vähämielinen poika äitinsä helmaa puristaen, mutta Suomen ja Saksan intressit alkavat nyt eriytyä aika tavalla. Suomen vienti tökkii ja työttömyys on yhä kasvussa, eli suhdanteemme on toinen kuin Saksan. Velkaongelmaisten määrä on kasvanut, asuntojen hinnat lopulta laskussa ja kotitalouksien velka-aste on korkea. Olemme jo ongelmiemme suhteen lähempänä Espanjaa kuin Saksaa. EKP:ssa ainakin Hollanti ja Itävalta ovat olleet Saksan kanssa samoilla linjoilla, mutta enemmistö euromaista potee toisia ongelmia kuin Saksa. Saksa voi aivan hyvin hillitä esimerkiksi asuntomarkkinoiden paahdetta verotuksella tms.

Draghi on katsonut mielestäni rohkeasti euroalueen kokonaisuutta, ja etenkin sen vaikeimmassa asemassa olevia maita. Häntä tietysti syytetään italialaisena kotimaansa etujen ajamisesta, mutta minusta se on matalamielistä. Hän on rohkea ja itsenäinen keskuspankkiiri, minusta paljon pätevämpi tehtäväänsä kuin oli edeltäjänsä Trichet. Hän yrittää elvyttää euroaluetta kokonaisuutena, ja se on kyllä Suomenkin etu.

Minusta se on suomalaisten sijoittajienkin etu sen puoleen, sillä kotimaisia osakkeitahan heistä useimmat kai suosivat. Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat etupäässä vientitykkejä, ja euron kurssi ja euroalueen kysyntä ovat niille avainasioita. Nuupahtanaiden kotimarkkinoidenkin kannalta löyhä rahapolitiikka on tarpeen, sillä ylikuumentuminen ja inflaatio eivät todellakaan ole ongelmamme. Meikäläisillä sijoittajillahan on tapana ajatella, että Saksa on kaikessa oikeasssa, mutta näkemys voi kaivata nyt reipasta reivaamista.

Joka tapauksessa olen varma, että EKP:n sisällä on nyt poikkeuksellisen kovaa vääntöä, josta vain pienet roiskeet kantautuvat julkisuuteen. Saksan keskuspankki käy kuumana.

3 thoughts on “Rahapoliittisen sodan liekit loimottavat EKP:n ikkunoista

  1. Hyvä kirjoitus

    Erityismaininta tästä, kiitos. En ota osaa arvailuihin siitä, millainen myrsky BuBassa on, mutta rohkeus myöntää Suomenkin jo kuuluvan kriisimaiden kastiin vaatii hyvää mielenlujuutta jo tässä vaiheessa (pahinhan on vasta tulossa tätä menoa).

    Negatiivisten talletuskorkojen kanssa en ole osannut muodostaa kantaa. Toisaalta se olisi hienoinen askel tuntemattomaan, mutta ainahan pitää muistaa se, että jos jokin kielletään niin silloin se on käytännössä jo sovittu tapahtuneeksi (Emme devalvoi, I. Viinanen marraskuussa 1991…) Draghihan ehti jo ampua tällaiset "huhupuheet" kertaalleen alas. Markkinat veikkaavat uutta lotroa, mutta ehkä fixed-rateilla tällä kertaa.

    Ns. Excessive liquidity on pudonnut tasaiseen tappavaan tahtiin ja on jo alle 160 miljardin. Hälytysrajana on pidetty sitä 200 miljardia. Jos EKP istuu käsiensä päällä niin interbank-luottolamakakka lävähtää tuulettimen kautta niin komeasti seinille, ettei sen putsaaminen ihan hetkessä hoidu.

    Markkinanäkökulmasta betsaan sille, että EKP:n on pakko toimia.

    1. Kiitos

      Kiitän, ja myönnän toki kyseessä olevan pelkän arvailun Bundesbankin suhteen, tosin jonkinlaisia juoruntapaisia siihen suuntaan on talouslehdissä esitetty. Pitäähän sitä kommentteihin saada vähän vetävyyttä, varsinkin kun aihe on niin epäpopulaari verrattuna mäkikotkien kihlauksiin ja selkäkipuihin…  Odotan kyllä EKP:n jotain tekevän, Draghi on älykäs toimen mies.  Heikki

      1. Nallekin pitää rahapolitiikkaa liian kireänä

        Jopa Nalle Wahlroos arvostelee EKP:n rahapolitiikkaa liian kireäksi, ja sanoo euroalueen kaipaavan elvyttävämpää linjaa ja halvempaa euroa. Nallea ei ainakaan kai pääse syyttämään klassiseksi löyhäkätiseksi liberaaliksi, kuten kuuluu inflaatiosta ylihuolestuneiden rahapolitikan konservatiivien vakiosyytös tällaisille vaatimuksille.

        http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/12/03/wahlroos-moittii-suomen-palkankorotuksia/201316807/12?n=1&ref=low_story_list

        Heikki 

         

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

EToron pörssilistautuminen

Eräs sijoittajan tärkeimmistä työkaluista urallaan on oikea kaupankäyntialusta. Oikean kaupankäyntialustan valitsemalla kykenet helpottamaan elämääsi ja sijoitusten tekemistä uskomattoman paljon, kun taas valitsemalla väärän alustan, rajoitat

Sijoittaminen

Norwegianin unelma haihtui

Monet piensijoittajat, etenkin kokemattomat, ravaavat kuraojaan kaatuneiden yhtiöiden perässä osakekurssin sukellettua taloudellisen tilanteen mukaisesti.

Halpuus houkuttaa, kuten surkeisiin kauppoihin aina ajautuvaa Sulo Viléniä takavuosien hittikomediassa Tankki