Raisio Oyj ja maailmanvalloitus

Suomen ehkä merkittävin muutosjohtaja Lasse Kurkilahti on ollut toimitusjohtajana useissa pörssiyrityksissä. Raisiosta hän toteaa suorasukaisesti, ettei omistajilla ja heidän edusmiehillään hallituksessa ollut intressejä kehittää yritystä, miksi Kurkilahti jatkoi uraansa muualla. http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=2202 , ja kirja

Rihkon lähtö tj:n hommista on synnyttänyt ristiriitaisia arvioita. Jotkut väittävät Rihkon nostaneen pörssikurssia niin paljon, että nyt hänen pajatsonsa on tyhjä ja muut saavat jatkaa. Toiset epäilevät, ettei Raision tulevaisuus ole kovin häävi, miksi Rihko päätti ottaa ritolat. Ehkä hän otti myös kurkilahdet eli väsyi yrityksen jähmeyteen.

Vanhan viisauden mukaan suomalaiset tekevät hyviä tuotteita, mutteivät osaa myydä niitä. Ikävä kyllä väitteessä on paljon perää.

Raision Benecol oli merkittävä innovaatio. Rasvaa syömällä saattoi parantaa ainakin tiettyä terveyden osa-aluetta. Raisio hankki partnerikseen ulkomailta yrityksen, joka kuppasi myyntilupien kanssa niin kauan, että sai kehitettyä Benecolille omaa kilpailijaansa.  Suomalaiset ovat sinisilmäisiä ja amerikkalaiset eivät.

Raison Benemilk on saanut Suomen lisäksi patentteja myös ulkomailla, mikä todistanee sen, että tuotteessa on itua. Maidontuotannon tehostaminen on monen monituisen miljardin bisnes (Rihko: 50 mrd), jonka voisi liittää osaksi vaikkapa kehitysapua.

Jotenkin vain uskon kahden vaihtoehdon yhdistelmään. Toisaalta karjaa hoidetaan huonosti monessa maassa vuosituhantisten perinteitten mukaan, jotka Suomessakin vallitsivat vielä 1800-luvulla.

Ja toisaalta, kun USA:n tapaiset vapaakaupan viholliset tarpeeksi kauan kuppaavat omia patenttipäätöksiään, eiköhän USA:sta löydy kilpailevia tuotteita lisääkin.

Omistan Raision osakkeita.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,