Rakentaminen hyytyy kohti 90- luvun laman lukemia

Tänä vuonna rakentaminen supistuu 2 prosenttia, ja menossa on jo kolmas peräkkäinen vuosi kun rakentamisen määrä vähenee. Ensi vuodeksi Rakennusteollisuus RT ennakoi 0–1 prosentin laskua. Rakentamista kannattelee yhä korjausrakentamisen tasainen kasvu.

Uudisrakentamisen aloituskuutiot ovat 1990-luvun laman tasolla eikä helpotusta ole näkyvissä. Talonrakennustöitä arvioidaan aloitettavan tänä vuonna 29 miljoonaa kuutiometriä, joka on 6 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Vuonna 2015 aloituskuutioiden ennakoidaan pysyvän samalla tasolla selviää Rakennusteollisuus RT:n tuoreesta suhdannekatsauksesta.

”Erityisen syvässä kuopassa tällä hetkellä on teollisuusrakennusten ja omakotitalojen rakentaminen. Talouden epävarmuus on jäädyttänyt teollisuuden investoinnit sekä kuluttajien rohkeuden ryhtyä oman talon pystyttämiseen”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen sanoo.

Asuntotuotanto hyytyy

Tänä ja ensi vuonna omakotitalojen aloituksia ennakoidaan kertyvän vain 6 000, mikä olisi tilastointihistorian matalin taso. 2000-luvun puolivälissä aloituksia oli parhaimmillaan yli 16 000 vuodessa.

Kerrostaloasuntojen osalta asuntomarkkinoiden kohmeus on kasvattanut valmiiden myynnissä olevien asuntojen määrää selvästi. Kuluttajakysyntä on edelleen heikkoa, mutta asuntorahastot ja muut sijoittavat ovat olleet yhä aktiivisia, mikä on pitänyt asuntotuotantoa yllä. 

Valtion tukema asuntotuotanto pysyy viimevuotisella tasolla. Se kuitenkin painottuu tänä vuonna asumisoikeusasuntoihin, sillä niiden ja vuokra-asuntojen aloitusmäärien kytkös purettiin minihallitusneuvotteluissa.

”Normaaleja vuokra-asuntoja rakennetaan edelleen tarpeeseen nähden liian vähän, koska monet rakennuttajat eivät pidä valtion tukiehtoja mielekkäinä. Toisaalta on myös toimijoita, joilla olisi muuten kaikki valmiudet olemassa, mutta tontteja ei ole saatavilla. Tilanne ei siis vielä ole muuttunut mitenkään”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti toteaa.

Tänä vuonna arvioidaan aloitettavan 25 000 asunnon rakentaminen. Määrä on 10 prosenttia viime vuotta vähemmän. Ensi vuonna asuntoaloitusten ennakoidaan laskevan entisestään 24 500 asuntoon.

Infrarakentaminen kärsii rahoituksen karsimisesta

Maa- ja vesirakentaminen vähenee tänä ja ensi vuonna. Koko infrarakentamisen näkymiä heikentävät väylien kunnossapidon määrärahaleikkausten lisäksi talonrakentamisen pohjatöiden vähentyminen. Myös kunnat ovat merkittävästi supistaneet infrarahoitustaan tiukentuvassa taloustilanteessa.

Vaikka hallitus sopi kesäkuun minihallitusneuvotteluiden yhteydessä mittavista liikenneinvestoinneista pääkaupunkiseudulle ja toimenpiteitä tarkenettiin elokuun budjettiriihessä, hyödyt realisoituvat kunnolla vasta 2016 alkaen. Tänä vuonna tuotannon arvioidaan supistuvan, ja laskun ennakoidaan jatkuvan vuonna 2015.

”Infrarakentamiseen panostaminen on hyvä keino edesauttaa elinkeinoelämän kilpailukykyä, ja nyt olisi edullinen suhdanne ottaa korjausvelkaa kiinni. Varsinkin julkiset määrärahat pitäisi tässä taloustilanteessa pystyä käyttämään nykyistä tehokkaammin. Tilaajien toimintatapoja muuttamalla on mahdollista saavuttaa jopa 10 – 20 prosentin säästöt”, INFRA ry:n hallituksen puheenjohtaja Harri Kailasalo sanoo.

Rakennustoiminnan työllisyys on kääntynyt kuluvan vuoden aikana laskuun. Työttömyysaste oli vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla keskimäärin viime vuotta korkeammalla tasolla. Tänä vuonna työllisten määrän arvioidaan laskevan 170 000 henkilöön ja ensi vuonna sen alle.

 ”Tuotannon supistuminen jo kolmen peräkkäisen vuoden ajan on pakottanut yritykset vähentämään henkilöstöään. Kaikki kivet pitäisi kääntää, jotta töitä lähtisi liikkeelle. Investointeja esimerkiksi seisoo ylipitkissä lupaprosesseissa, joiden jouduttamiseksi on löydettävä nopeasti keinoja”, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Kivekäs painottaa.

Related Posts